Lihateollisuuden hevoshuijarit – lihaan pitää saada kunnon alkuperämerkinnät

Euroopassa noussut kohu nautana myydystä hevosenlihasta osoittaa, että nykyiset vaatimukset elintarvikkeiden alkuperämerkinnöistä ovat liian lepsut.

Jos pakkauksessa pitäisi kertoa kuluttajille valmisruoan pääraaka-aineiden alkuperä, olisi vaikeampi luoda pitkiä hämäriä hankintaketjuja, joiden loppupäässä yrityksetkään eivät tiedä raaka-aineidensa kotimaata.

Viimeksi asiaa käsiteltiin EU-parlamentissa vuonna 2011, ja silloin kuluttajille annettavaa tietoa parannettiin, mutta ei niin paljon kuin olisi pitänyt.

Tuolloin parlamentti oli sitä mieltä, että lihasta pitäisi kertoa alkuperä, itse asiassa kolme maata: eläimen syntymä-, kasvatus- ja teurastusmaa. Näitä vaadittiin, jotta kuluttaja saisi tietää onko elävää eläintä kuljetettu maasta toiseen pitkiä matkoja. Valitettavasti EU:n ministerineuvosto ei kannattanut parlamentin vaatimia tarkempia alkuperätietoja. Suomen ääntä ministerineuvostossa käytti tässä asiassa Sirkka-Liisa Anttila.

Se, että EU-lain vaatimat alkuperätiedot ovat niin puutteelliset kuin ovat, johtuu ennen muuta elintarviketeollisuuden lobbauksesta. Palataan siihen hetken päästä, kerrataan välillä mitä hevoshuijauksessa on paljastunut.

Ensin jauhettua hevosta löytyi hampurilaisista. Siitä nousi kohu lähinnä Britanniassa. Sitten hevosta löytyi Finduksen pakastelasagnesta ja kohu laajeni.

Yksi kasvissyöjäystäväni kysyi minulta, mitä vikaa on hevosenlihassa. Ei siinä sinänsä olekaan, mutta pakkauksen pitäisi oikeasti sisältää sitä mitä pakkauksen teksti kertoo, muuten kyse on huijauksesta.

Hevosenliha on kelpo lihaa, itsekin olen sitä joskus ostanut Tampereen kauppahallista – ellei se sitten sisällä kiellettyjä eläinlääkejäämiä, mitä sitäkin on epäilty tässä kohussa. Mutta monissa maissa, kuten Britanniassa, ihmiset eivät halua syödä hevosenlihaa, siksi se on halvempaa. Huijaamalla ihmiset saadaan maksamaan tuotteesta enemmän.

Kun hevoshuijausta on pengottu, on selvinnyt paljon mielenkiintoista siitä, miten monimutkaisia reittejä ihan tavallisen ruokakaupan hyllyiltä ja pakastealtaista löytyvien arkipäiväisten tuotteiden ainesosat kulkevat. Bisneksen rahavirrat eivät välttämättä kulje samoja reittejä kuin lihat, viljat ja vihannekset.

Ruotsalaisen Findus-yhtiön lasagnen onkin todellisuudessa valmistanut ranskalainen Comigel-yhtiö. Se puolestaan hankkii lihansa useiden, eri puolilla Eurooppaa toimivien välikäsien kautta. Itse hevoset vaikuttavat olevan peräisin Romaniasta. Nyt etsitään sitä, missä kohtaa hevosenliha muuttui papereissa naudaksi. Romanian viranomaiset sanovat, ettei ainakaan heillä.

Guardian-lehti esitti eilen 12.2. mielenkiintoisen näkökohdan. Teollisten valmisruokien jauheliha on aikaisemmin ollut paljolti teuraseläinten luista paineen avulla kaavittuja pikkuruisia lihamuruja, englanniksi "desinewed meat". Jokin aika sitten EU-säädökset tiukkenivat niin, ettei tätä lihamurumössöä saa enää  kutsua lihaksi.

Valmistajat eivät halunneet muuttaa pakkausmerkintöjään, eli kertoa kuluttajille totuutta siitä, mitä tuote oikeasti sisältää. Sen sijaan ne etsivät jotain halvempaa, jota voisi kutsua lihaksi.

Tästä ylipäänsä on kyse poliittisissa väännöissä elintarvikkeiden alkuperämerkinnöistä. Teollisuus haluaa myydä tuotteita mielikuvilla, joista kuluttajat ovat valmiita maksamaan korkeamman hinnan. Firmat tietävät, että tuote ei kävisi kaupaksi yhtä hyvin, jos kuluttajalle kerrottaisiin totuus.

Ei kannata kuvitella, että tässä asiassa Suomi olisi puhtoisempi kuin muut. Myös Suomen elintarviketeollisuus kävi isolla porukalla Brysselissä lobbaamassa alkuperämaamerkintöjä vastaan. Mukana taisivat olla kaikki isot tunnetut suomalaiset elintarvikefirmat.

He kertoivat mepeille, ettei kuluttajia kiinnosta tietää, mistä tulee ruisleivän ruis, keksin vehnä, tai lasagnen liha.

Minä väitin, että kyllä kiinnostaa. Ei varmaan kaikkia, mutta kuitenkin aika monia. (Eivät muutkaan pakkausmerkinnät kaikkia kuluttajia kiinnosta.) Seuraavaksi firmojen edustajat sanoivat, että esimerkiksi leipomotuotteiden jauhot tulevat eri vuodenaikoihin eri maista, ja oikeiden leipoutumisominaisuuksienkin takia pitää sekoittaa eri maista tulevia jauhoja.

Ehdotin, että jos alkuperä on oikeasti mahdoton selvittää, tuotteessa kyllä saisi lukea "alkuperä tuntematon". Tämä ei kelvannut firmojen edustajille. Seuraavaksi ehdotin, että voisi käyttää myös merkintää "alkuperä vaihtelee". Sekään ei kelvannut.
Kävi siis ihan selväksi, että suomalaisetkin firmat haluavat myydä esimerkiksi suomalaisina leipinä, kekseinä tai makkaroina tuotteita, joiden sisältämä vilja, liha ja muut ainesosat tulevat muista maista. Suomalaisella tuotenimellä tai esimerkiksi "leivottu Jyväskylässä" (tai Vaasassa tai muulla suomalaisella paikkakunnalla) luodaan kuitenkin kuluttajalle mielikuva kotimaisuudesta.

Vuonna 2011 siis hyväksyttiin nykyinen elintarvikkeiden ravintosisältömerkintäasetus. Siinä päätettiin, että komission pitää kahden vuoden kuluessa tehtävä vaikutusarvio siitä, että myös valmisruokien sisältämän lihan alkuperä pitäisi kertoa kuluttajille, samoin se, jos eläin on syntynyt, kasvatettu ja teurastettu eri maissa. Kirjoitin hyväksytystä asetuksesta ja parlamentin kannasta siihen blogissani. Täältä voit katsoa ketkä suomalaismepeistä tukivat ensimmäisessä käsittelyssä tiukempia alkuperämerkintöjä.

Se kaksi vuotta on kohta kulunut. Tämänpäiväiset uutiset kertovat, että monen maan maatalousministerit vaativat nyt lihaan tarkempia alkuperämerkintöjä. Kaksi vuotta sitten enemmistö EU-maiden maatalousministereistä vastusti samaa asiaa.

Vihreiden koordinaattorina ympäristö- kansanterveysvaliokunnassa olen vaatinut terveys- ja maatalouskomissaareja tekemään tiliä asiasta valiokunnan kokoukseen. Toivon toden teolla, että nykyinen hevoshuijauskohu saa aikaan sen poliittisen tahdon, jota tarvitaan alkuperämerkintöjen parantamiseen.