Koulun historiantunneilla kerrottiin, että ennenvanhaisissa puukaupungeissa syttyi iso tulipalo suunnilleen sukupolven välein. Palon jälkeen muistettiin varoa, mutta muiston haalistuttua roihahti taas.

Kenenpä muistot eivät haalistuisi.

Sodanjälkeisinä vuosikymmeninä arki tarjosi jatkuvaa näyttöä tieteen voimasta. Saatiin sähkövalo ja -liedet, jääkaapit, sisävessat, puhelimet ja televisiot. Astronautit lensivät Kuuhun. 1980-luvulla koteihin alkoi tulla tietokoneita, 90-luvulla matkapuhelimia.

Toki tieteestä on myös kiistelty. Ne, jotka uskovat kirjaimellisesti Raamatun luomiskertomukseen, kiistävät evoluution. Luonnonsuojelijat arvostelivat 1980-luvulla sellaista tiedettä, joka näki luonnossa pelkän hyväksikäytön kohteen. Sittemmin tiede on alkanut nähdä ekosysteemit ihmisenkin olemassaolon perustana.

Kylmän sodan, ydinasekilpavarustelun ja ydinsodan uhkan aikana myös Yhdysvalloissa tiedettä arvostettiin yli puoluerajojen. Luonnontieteellinen ja tekninen etumatka Neuvostoliittoon ymmärrettiin turvallisuustekijäksi.

Tieteen arvovalta ulottui myös ilmaston tutkimukseen. 30 vuotta sitten Rio de Janeiron huippukokouksessa solmittua YK:n ilmastosopimusta oli päättämässä republikaanipresidentti George Bush. USA ratifioi sopimuksen eli sen hyväksyi yli 60 prosenttia senaatin jäsenistä.

Nyt tilanne on toinen.

George Bushin pojan, George W. Bushin presidenttikaudella 2000-luvun alussa asenteet jakautuivat jo puoluepoliittisesti: iso osa republikaaneista kyseenalaisti tutkimustiedon ilmastonmuutoksesta, toisin kuin demokraatit. Vastaava jako on heijastunut muuallekin maailmaan.

Muutos ei tapahtunut itsestään. Öljy-yhtiöt ovat käyttäneet miljoonia ja taas miljoonia kampanjoihin, joissa tiedettä on kyseenalaistettu, tutkijoita mustamaalattu ja ilmastotoimien kustannuksia paisuteltu.

Ilmastonmuutoksen kiistäjien viestejä lukiessa joskus mietin, ymmärtävätkö he, että älyvekottimet, joilla he viestejään kirjoittavat, perustuvat samaan moderniin fysiikkaan kuin ilmaston tutkimus.

Samalla on levinnyt asenne, joka pitää netistä löytyviä väitteitä ja mielipiteitä samanarvoisina kuin vuosia tiettyä asiaa opiskelleiden ja tutkineiden ihmisten työn tuloksia.

Tuo asenne ulottuu nyt jo terveyteenkin.

Kuulun ensimmäiseen sukupolveen, joka melko kattavasti välttyi aiempia lapsipolvia tappaneilta ja vammauttaneilta taudeilta. Rokotusten ansiosta harva enää muistaa isorokkoa, tuberkuloosia, poliota, hinkuyskää, kurkkumätää.

Nyt kansanedustajille tulee runsaasti korona-aiheista postia. Rokotuksista esitetään mitä hurjimpia väitteitä. Joissakin viesteissä kyseenalaistetaan koko viruksen olemassaolo ja väitetään että pandemia on globaalieliitin juoni.

Kritiikki ja väittely ovat tieteen kehityksen elinehto. Mutta myös kritiikin pitää perustua tutkittuun tietoon.

Se, että tieteelliseen tietoon suhtaudutaan kuin mielipiteeseen, ei vaaranna vain kykyämme hillitä ilmastonmuutosta tai estää estettävissä olevia sairastumisia ja kuolemia. Se vaarantaa ylipäänsä yhteiskunnan kyvyn toimia järkevästi.

Koska menossa on aluevaalit, muistutan vielä siitä, että parasta hoitoa on ennaltaehkäisy. Käytännön elämässä se tarkoittaa muun muassa varhaista tarttumista mielenterveysongelmiin ja yhdyskuntasuunnittelua, joka kannustaa arkiliikuntaan eli kulkemiseen kävellen tai pyörällä kouluun, töihin ja asioille, tai ainakin pysäkille.

Satu Hassi

Julkaistu Aamulehdessä 17.1.2022