”Tässä työssä auttaa, että on pienenä ihaillut Peppi Pitkätossua.”

Kumpi on väärin, pakkopalautukset vai älämölö niistä?

Keskiviikkona molemmat iltapäivälehdet otsikoivat isosti siitä, että Ville Niinistö on jakanut väärää tietoa maanantain ja tiistain välisenä yönä Afganistaniin lähteneestä pakkopalautuslennosta. Ilta-sanomat kirjoitti aiheesta myös pääkirjoituksessaan. Sama syytös lensi somessa.
Niinistön maanantai-iltana jakamassa vihreiden tiedotteessa sanottiin mm. ”Palautuslento vaaralliseen Afganistaniin kuljettaa ilmeisesti mukanaan esimerkiksi lapsiperheitä ja yksin eläviä ihmisiä. Ilmeisesti palautusta varten säilöönotettujen joukossa oli myös raskauden loppuvaiheessa oleva nainen. Poliisi on hakenut pakkopalautettavia ihmisiä säilöönottokeskuksiin viimeisen viikon aikana, muun muassa myöhään iltaisin ja aikaisin aamulla sekä lapsia koulusta kesken koulupäivän. Tietojemme mukaan kaikille säilöönotetuille ei ole tarjottu tulkkausta.”
Tiistaina sisäministeriö tiedotti, muun muassa kansanedustajille lähettämällään sähköpostilla, että kyseisellä palautuslennolla oli vain täysi-ikäisiä.
http://intermin.fi/artikkeli/-/asset_publisher/kysymyksia-ja-vastauksia-kielteisen-paatoksen-saaneiden-ihmisten-palautuksista
Ville Niinistö pyysi tiistaina anteeksi levittämäänsä väärää tietoa. Vihreiden tiedotetta korjattiin verkkosivulle: ”Editoitu 4.4. klo 13.20: Poliisin myöhemmän tiedotteen mukaan lennolla ei ollut alaikäisiä lapsia.”
Vähän myöhemmin tiistaina ilmeni, että tieto lapsiperheen ja raskaana olevan naisen pakkopalautuksesta ei ollut varsinaisesti tuulesta temmattu. Poliisi oli hakenut perjantaina pakkopalautusta varten Asikkalasta afgaaniperheen, jonka äiti on raskaana. Perheen lapsi oli haettu koulusta kesken koulupäivän. Poliisi oli kuitenkin tajunnut tehneensä virheen ja keskeyttänyt pakkopalautuksen. Tämä ei tapahtunut lapsen eikä raskaana olevan takia vaan siksi, että tämän perheen asian käsittely oli vielä kesken – ja kenties myös syntyneen kohun vuoksi.
https://www.uusisuomi.fi/kotimaa/217915-lehdet-poliisin-virheesta-alkoi-myrsky-suomi-palauttaa-lapsia-ja-raskaana-olevia
http://www.aamulehti.fi/kotimaa/poliisi-myontaa-afganistanilaisperhe-oli-matkalla-palautuslennolle-24391998/
Tiistaina pääministeri Juha Sipilä otti kantaa. ”Ei se minunkaan oikeustajuuni sopisi, jos siellä [palautuslennolla] olisi raskaana olevia naisia tai lapsia, Sipilä sanoi IS:lle.” https://www.uusisuomi.fi/kotimaa/217899-suora-kysymys-li-anderssonilta-tvssa-onko-niin-paaministeri-juha-sipila-etta-suomen
Sittemmin on ilmennyt, ettei alaikäisyys tai raskaus estä pakkopalautusta. Yhdenvertaisuusvaltuutettu Kirsi Pimiä on todennut, että Suomi on palauttanut alaikäisiä. https://demokraatti.fi/lapsien-ja-raskaana-olevien-palauttaminen-mahdollista-paula-risikko-pitaisiko-lakia-muuttaa/
http://yle.fi/uutiset/osasto/news/interior_minister_no_children_or_pregnant_women_deported_this_week__but_they_could_be_in_future/9548318
http://www.is.fi/kotimaa/art-2000005156274.html
Ville Niinistöä arvosteltiin isosti ja useissa lehdissä, koko sivun otsikoin ja kolumneissa, väärän tiedon levittämisestä. Pääministeri Sipilä ei väittänyt, ettei Suomi pakkopalauttaisi raskaana olevia ja lapsia, mutta loi kuitenkin sellaista mielikuvaa. Levittikö pääministeri Sipilä väärää tai ainakin harhaanjohtavaa tietoa?
Entä poliisi? Tämänhetkisten tietojen mukaan maanantai-iltana Afganistaniin lähteneellä lennolla oli vain täysi-ikäisiä. Mutta tiedote, joka kertoi vain tämän, loi kuitenkin harhaanjohtavan mielikuvan, olihan perhe, jonka kohtalosta koko kohu lähti liikkeelle, haettu kolme päivää ennen lentoa juuri pakkopalautusta varten.
Tiistaina poliisi tiedotti myös, että sisäministeriön eteen kokoontuneita mielenosoittajia oli ”tunkeutunut” ministeriöön. Ministeriö itse tiedotti, että mielenosoittajia oli kävellyt sisään auki olevasta ovesta. Koska he eivät mahtuneet aulaan, heidät ohjattiin pois ja kansliapäällikkö Nerg tuli ministeriön rappusille juttelemaan heidän kanssaan.
http://www.ess.fi/uutiset/kotimaa/art2359448
Keskiviikkona ainakin Satakunnan Kansa kertoi Nergin sanoneen: ”Väärä tieto palautuslennosta lähti liikkeelle organisoidusti ja voimakkaasti.”
Voimakkuus pitää paikkansa, organisoituneisuudesta en ole varma, riippuu tietysti siitä mitä organisoituneisuudella tarkoitetaan.
Itse olin maanantai-iltana vetämässä kuuden kunnallisvaaliehdokkaan olohuonetenttiä, kun huomasin että puhelimeni tärisee koko ajan. Lyhyessä ajassa olin saanut 27 hätääntynyttä viestiä siitä, että viimeisillään raskaana olevaa naista ja kesken koulupäivän haettua lasta ollaan pakkopalauttamassa Afganistaniin kohta lähtevälle lennolle. En pystynyt reagoimaan asiaan nopeasti, mutta ymmärrän hyvin ihmisiä, jotka hätääntyneinä levittivät tietoa ja joista osa lähti lentokentälle osoittamaan mieltä. Maanantai-illan tiedon mukaan tätä mielenosoitusta organisoivat papit, joista yksi oli lennolle päätyneen perheen (jonka lapset olivat jo ehtineet täysi-ikäisiksi) asiamies.
Sisäministeriö tiedotti tiistaina 4.4. myös, että edellisenä iltana lähteneen lennon palautettavista ihmisistä ”kukaan … ei vaatinut suomalaisen avustajansa tai edustajansa tapaamista”.
Maanantai-iltana lentokentällä ollut kansanedustaja Emma Kari kertoi aivan muuta. Hänen mukanaan lentokentällä ollut vihreiden kansainvälisten asioiden sihteeri Pauliina Saares kertoi Vihreä Lanka-lehdelle: ”Juoksimme viisi tuntia ympäri lentokenttää. Yritimme saada yhdelle perheelle mahdollisuuden tavata heidän asiamiehensä, mutta meitä pompoteltiin poliisin, tullin, rajavartioston ja Finavian välillä.” Tunnelmista yöllä lennon lähdön jälkeen Kari kertoi myöhemmin kollegoille: ”Yöllä sitten kuskailtiin itkeviä pappeja kotiin.”
http://www.vihrealanka.fi/uutiset-kotimaa/emma-kari-turvapaikanhakijoiden-palautukset-t%C3%A4ytt%C3%A4-kafkaa
Tietojen ja huhujen kulku olisi ollut toisenlainen, jos poliisi ja sisäministeriö olisivat alun alkaen tiedottaneet avoimemmin ja tarkemmin.
Minulle tapahtuneesta herää monia kysymyksiä.
Kumpi on väärin, pakkopalautukset vai niistä noussut älämölö?
Jos pakkopalautukset ovat ok, miksi ne lennetään yöllä? Vai emmekö halua katsoa silmiin sitä, että ihmisiä pakkopalautetaan?
Kaikkein tärkeintä on kysyä: onko oikein palauttaa ihmisiä pakolla maihin, joissa on konflikti? Onko oikein että Suomi määrittelee maiden turvallisuuden eri tavalla sen mukaan, onko sinne menossa suomalainen vai pakkopalautettava?
Kirjailija Pirkko Saisio kirjoittaa facebookissa: ”Suoria poimintoja ulkoasiainministeriön julkaisemasta Afganistania koskevasta turvallisuustilanteesta. Vältä kaikkea matkustamista. Turvallisuustilanne on kriittinen tai heikko koko maassa. Afganistan on konfliktimaa, jossa väkivallan uhka on erittäin korkea. Afganistanissa esiintyy paljon tavanomaista rikollisuutta. Lisäksi ulkoasianministeriö muistuttaa, että maa on pitkäaikaisten sotatoimien vuoksi miinoitettu, räjähtäviä ammuksia on kaikkialla, joten liikkuminen on vaarallista. Lääkärihoitoa ja lääkkeitä on heikosti saatavilla ja ainoastaan yksityisiltä vastaanotoilta.
Näin siis ulkoasiainministeriö. Sisäministeriö puolestaan toteaa yksiselitteisesti, että Afganistan on turvallinen maa.”
Onko oikein, että Suomi pitää samaa maata turvattomana niille omille kansalaisilleen, jotka harkitsevat vapaaehtoista matkustamista sinne, syystä tai toisesta, mutta turvallisena niille, jotka viedään pakolla, mukaan lukien lapset ja viimeisillään raskaana olevat?