“Tässä työssä auttaa, että on pienenä ihaillut Peppi Pitkätossua.”

Komissaari viiletti rantapolkua pyörällä

Eilen näin EUn ilmastokomissaari Connie Hedegaardin viilettävän kokouspaikasta toiseen reippaasti polkupyörän selässä rantapolkua pitkin, taustalla näkyi meri. Näky kuvasti osuvasti sitä tekemisen meininkiä, joka täällä on.

Ilmastoneuvottelut Cancunissa tuntuvat tietenkin isolta muurahaispesältä ja kaaokselta. Näin se on ollut ennenkin. Mutta yleistunnelma on kuitenkin paljon myönteisempi kuin pessimistisistä ennakko-odotuksista saattoi päätellä.

Puitteet ovat tosin aika surrealistiset. Neuvottelujen ydinpaikka, Moon Palace, on valtava hotellikompleksi meren rannalla, ilmeisesti sen pääasiallinen tehtävä on toimia ökyrikkaitten rantalomapaikkana. Tänne tullaan busseilla monen kilometrin päässä olevasta Cancun Messe-komplektista, jossa ovat turvatarkastukset ja erilaisten tahojen järjestämät sivutapahtumat. Hotelleista neuvottelupaikalle kulkemiseen menee noin tunti suuntaansa.

Etukäteen tiedettiin, että Cancunin kokous ei tule tuottamaan sitä kattavaa ilmastosopimusta vuoden 2012 jälkeiseksi ajaksi, jota Kööpenhaminassa tavoiteltiin.

Sen sijaan pidettiin mahdollisena, että neuvottelut etenevät tämän sopimuksen tärkeissä rakennusaineksissa, kuten rahoituksessa, metsien suojelun rahoituksessa, metsien laskentasäännöissä ja niin sanotussa MRV-kokonaisuudessa eli siinä, miten eri maiden ilmastositoumusten toteuttamista monitoroidaan, raportoidaan ja verifioidaan. Kaikissa näissä asioissa onkin edistytty.

Viime vuonna Kööpenhaminan mahalaskun jälkeen maailman syyttävä sormi osoitti paljolti kohti Kiinaa, koska Kiina kieltäytyi kategorisesti siitä, että muut maat voisivat seurata sen antaman päästölupauksen toteutumista. Nyt Kiina on selvästi päättänyt olla estää PR-katastrofin ja on ollut yllättävänkin rakentava. Ehkä Kiina yrittää pelata Mustaa Pekkaa USA:n käteen.

USA:n keskeinen vaatimus on nimittäin ollut se, että Kiinan ja muiden isojen kehitysmaiden päästörajat ovat yhtä sitovia kuin teollisuusmaiden, ja että niiden toteutumista valvotaan samalla tavalla. Jos tästä asiasta päästäisiin ratkaisuun, jonka kaikki muut hyväksyvät, USA menettäisi perustelun olla sopimuksen ulkopuolella.

Tosin fossiililobby on onnistunut puoluepolitisoimaan USA:n ilmastokeskustelun niin vahvasti, että liittovaltion ilmastolainsäädännön säätäminen näyttää silti aika epätodennäköiseltä.

Tämän kokouksen käytävillä keskustellaankin aika paljon siitä, onko luotavissa ”monen nopeuden” ratkaisu, jotta ne maat jotka eivät ole valmiita toimiin, eivät pystyisi estämään muiden etenemistä. Olen kuullut yllättävien tahojen – jopa erään saksalaisen kristillisdemokraatin – sanovan, että muu maailma ei kerta kaikkiaan voi jäädä odottamaan USAa.

Varsinaisena kapuloiden rattaisiin heittelijänä täällä on profiloitunut Bolivia. Neuvottelujen puheenjohtajamaa Meksiko onnistui eilen tekemään jotain, missä viimevuotisten neuvottelujen puheenjohtajamaa Tanska ei onnistunut lainkaan, eli aloittamaan neuvottelut pienemmissä ryhmissä.

Jokainenhan ymmärtää, että ilman pienempiä mutta edustavia ryhmiä, joissa erilaisia asiakysymyksiä hierotaan, neuvotteluista ei voi tulla mitään. Meksiko teki tämän sanoisinko ”luovalla” tavalla. Eilen aamulla täysistunnossa ministeri Espinoza luki vaikeaselkoisen ilmoituksen, jonka mukaan Meksiko jatkaa ja tiivistää keskustelujaan neuvotteluihin osallistuvien maiden kanssa. Hän ei mitenkään selkokielisesti pyytänyt mandaattia pienryhmien perustamiseen. Tällainen mandaattihan Kööpenhaminassa tyrmättiin kerran toisensa jälkeen, sen teki silloin Sudan kehitysmaaryhmä G77:n nimissä.

No, Meksiko ei pyytänyt eikä saanut virallista mandaattia pienempien ryhmien perustamiseen, mutta kutsui kuitenkin ”epäviralliseen” neuvotteluun 50 maata. Siinä kokouksessa päätettiin perustaa vielä pienempiä ryhmiä eri asiakysymyksiä hiomaan. Bolivia protestoi, mutta kukaan ei tukenut sitä. Bolivia marssi ulos, mutta kukaan ei lähtenyt perässä, eivät esimerkiksi Kuuba tai Venezuela. Tämä oli mielenkiintoista, koska Kööpenhaminassa nämä maat olivat yhdessä torpedoimassa sitä, että runsaan 30 presidentin ja pääministerin neuvottelema teksti olisi hyväksytty kokouksen päätökseksi.

No, neuvotteluja siis käydään pienryhmissä ja se on hyvä, ja tätä tehtiin suunnilleen koko viime yö. Euroopan parlamentin delegaatio on saanut neuvotteluista raportteja sekä komissiolta että EU:n ministerineuvoston nykyiseltä puheenjohtajalta Belgialta.

Nykyinen ilmastokomissaari Hedegaard antaakin tapahtumista hyvin mielenkiintoisia ja eläviä selostuksia.

Siitä tulisi liian pitkä sepustus, jos yrittäisin selostaa erilaisia lukuisia yksityiskohtia, mutta yksi kokouksen kuumimpia perunoita on, tuleeko Kioton pöytäkirjalle niin sanottu toinen sitoumuskausi eli käytännössä jatkuuko se vuoden 2012 jälkeen. Kiotossa vuonna 1997 sovitussa pöytäkirjassahan asetetaan teollisuusmaille päästörajat, jotka on määritelty vuosien 2008-2012 keskipäästöinä. Tämän jälkeisestä ajasta pöytäkirja ei sano mitään.

Kehitysmaiden vaatimus on ollut se, että Kioton pöytäkirjalle sovitaan toinen kausi, jossa asetetaan teollisuusmaille laillisesti sitovat päästörajat. Tämä tarkoittaisi, että kehitysmaiden päästörajat jäisivät täysin vapaaehtoisiksi, myös Kiinan, joka on noussut maailman suurimmaksi hiilidioksidin tupruttajaksi.

Viime vuonna Kööpenhaminassa EU herätti tosi pahasti närää kehitysmaiden joukossa, kun se sanoi torjuvansa Kioton toisen sitoumuskauden. Perusteluksi EU esitti joukon ongelmia, jotka Kiotossa kiistämättä on. Koska USA ei ole mukana eikä yhdelläkään kehitysmaalla ei ole sitovaa päästörajaa, Kioto kattaa vain noin kolmasosan globaaleista päästöistä. Lisäksi Venäjällä on valtava määrä niin sanottua ”kuumaa ilmaa”, eli päästöoikeuksia jotka johtuvat siitä, että vertailuvuoden 1990 jälkeen neuvostojärjestelmä romahti.

Minä kysyin Kööpenhaminassa komission edustajilta, miksei EU argumentoi toisin päin. Miksei EU sano, että hyväksymme Kioton toisen kauden, jos nämä ongelmat ratkaistaan, eli jos saadaan kaiken kaikkiaan sopimuskokonaisuus, joka kattaa riittävän osan globaaleista päästöistä.

Olenkin iloinen, että EU on Cancunissa toiminut juuri näin. Niille maille, joille Kioto ei aseta päästörajaa, yritetään siis puristaa päästörajat ja niiden valvonta niin sanotulla ”LCA”-raiteella eli YK:n ilmastopuitesopimuksen (Rion sopimuksen) alla. Sen myös USA on ratifioinut. Ja niin sanottu MRV-vääntö liittyy juuri tähän, kyse on siitä ovatko ilmastopuitesopimuksen alla sovitut päästörajat sitovia ja miten niiden toteutumista valvotaan.

Cancunin kokouksen alussa Japani herätti huomiota kun se ilmoitti, ettei tule hyväksymään Kiotolle toista kautta. Monet tapaamani neuvottelijat uskovat kuitenkin, että Japani oikeasti haluaa suunnilleen samaa kuin EU, eli se näkee Kiotossa ihan samat ongelmat. Jos ne ratkaistaan, Kioton toinen kausi voidaan hyväksyä.

Tämäkin vaikuttaa siihen, että USA tuntuu täällä eristyneemmältä kuin viime vuonna. USA vaatii metsien muodostamien hiilidioksidinielujen laskentaan itselleen ikiomia sääntöjä eikä se ole täsmentänyt, mitä se oikeastaan vaatii MRV-asiassa.

Venäjä on oma lukunsa. Eilen yksi neuvottelija sanoi ilmastoneuvottelujen perinteisiin kuuluvan, että viimeisen viikon viimeisinä öinä Venäjä lyö pöytään vaatimuksen josta kukaan ei ole ennen kuullut. Viime yönä Venäjä kuulemma esittikin kovat valitusvirret EU:ta kohtaan.

Kaikenlaisia huhuja liikkuu ja kärpäsestä tehdään härkästä. Tämän päivän Guardian-lehti väittää EU:n laatineen yhdessä saarivaltioiden järjestön AOSIS:in kanssa ihan uuden ehdotuksen ilmastosopimuksen rakenteeksi ja tämä olisi närkästyttänyt kehitysmaita. Kyseessä on kuitenkin AOSIS:in laatima ehdotus siitä, mikä olisi LCA-raiteen alla hyväksyttyjen päästörajojen sitovuus ja miten niitä valvottaisiin. EU oli tukenut ehdotusta, mutta muut eivät. AOSIS olisi ryhtynyt laatimaan uutta.

Saarivaltioillahan on ilmastoneuvotteluissa erityinen hätä, koska merenpinnan nousu uhkaa peittää jotkut pienet saarivaltiot kokonaan alleen. EU-parlamentin delegaatio kävi tiistaina lähellä Cancunia katsomassa metsänsuojelualuetta, jonka vastuuhenkilöllä oli pinssi ”1,5 oC”. Hän selitti, että jos ilmasto lämpenee 2 asteella, tämäkin metsä joutuu meren alle.

Niinpä, mutta tutkijat sanovat ajan olevan kohta loppumassa päästöjen suitsimiseksi siten, että edes kahden asteen rajan alla kyettäisiin pysymään.

Tänään parlamentin delegaatio kuuli kuitenkin optimistisen kommentin Achim Steinerilta, joka on YK:n ympäristöohjelman UNEP:in johtaja.

Steiner totesi, että kun kuuntelee eri valtioiden, kaupunkien ja yritysten selontekoja siitä, mitä kaikkea tehdään päästöjen suitsimiseksi ja uuden tekniikan käyttöönottamiseksi, ei yhtään saa vaikutusta että ilmastonsuojelu olisi jumissa. Tosielämässä eri tahot tekevät todella paljon.

UNEP julkaisi Cancunin kokouksen alla raportin, jossa puhutaan ”gigatonnikuilusta”. Se on kuilu Kööpenhaminassa annettujen päästölupausten ja sen välillä, mitä tarvittaisiin jotta ilmastonmuutos saataisiin pysymään kahden asteen alla. Kööpenhaminassa saatiin tarvittavista päästövähennyksistä kokoon vain 60 %.

Steiner piti tilannetta kuitenkin ihan lohdullisena. Lisätoimia voidaan saada sopimalla trooppisten metsien suojelutoimista (joka ilmastoneuvotteluissa kulkee nimellä REDD+, reducing deforestation and forest degradation), rajoittamalla nokipäästöjä ja halogeenikaasuja, joita käytetään jäähdytyskoneissa ja joita säädellään Montrealin otsonisopimuksen alla.

REDDistä ollaan Cancunissa aika lähellä sopua. Kyse on järjestelmästä, jolla trooppisten metsien maille korvattaisiin näiden metsien suojelusta, joita ihmiskunta tarvitsee elävinä eikä hakattuina.

Noki eli black carbon nimittäin tummentaa lunta ja jäätä ja näin ollen saa lumen ja jään peittämät alueet imemään itseensä isomman osan auringon säteilemästä energiasta. Tämä tietysti kiihdyttää lämpenemistä.