Jorma pääsi Pulmankijokeen

Puolen päivän aikaan läksimme polkua pitkin jokirantaan. Aamun sade oli hellittänyt, aurinko paistoi. Marjatta ja Tuuli, Jorman elämän kaksi läheisintä ihmistä, kantoivat uurnaa yhdessä.

Paikka, se Jorman lempipaikka Pulmankijoen varressa, näytti oikein kauniilta veden kimaltaessa auringonpaisteessa ja tunturikoivikon kehystäessä jokea. Tässä kohtaa jyrkkä ranta loivenee pieneksi ulokkeeksi jokeen ja maaperä on pientä veden sileäksi hiomaa kiveä.

Rannassa lauloimme ”ystävän laulun”, sen jossa sanotaan että ”anna meren se selvittää” ja ”anna tunturin selvittää kuka viereesi jää”. Jorma vietti vapaa-aikansa mieluiten merellä ja tunturissa, ihan kuten Jukkakin. Emme me nyt ihan supermahtava kuoro olleet, mutta tarkoitus oli vilpitön.

Ystävämme Maire ei ollut päässyt mukaan, mutta halusi kuitenkin olla hengessä läsnä. Hän oli valinnut Kirsi Kunnaksen runon, jonka luin. Luin myös pätkän yhtä omaa runoani. Sitten Marjatta avasi uurnan ja alkoi kaataa tuhkaa jokeen. Tuhkaa oli yllättävän paljon, siinähän on tietysti mukana myös vainajan kanssa poltettu arkku. Tuuli huuhtoi loput tuhkasta jokeen. Raija, Marjatan serkku, heitti perään vanamon. Yhdellä ja toisellakin oli tippa silmässä.

Se oli kesän viimeinen yöttömän yön päivä. Seuraavana päivänä aurinko Utsjoella laski.