EU:n päästökaupan toimivuutta on kritisoitu erityisesti ansiottomien voittojen ("windfall-voitot") takia. Päästökaupan ensimmäisellä ja toisella kaudella (2005-2007 ja 2008-2012) päästöoikeudet on jaettu yrityksilEle pääosin ilmaiseksi. Sähköyhtiöt ovat kuitenkin lisänneet hiilidioksidipäästöjen markkinahinnan myymänsä sähkön hintaan ja käärineet miljardien ansiottomat voitot.
Vihreät vaativat jo alkuperäistä päästökauppadirektiiviä säädettäessä päästöoikeuksien huutokauppaamista, jotta päästöillä olisi selkeä hinta. Näin luotaisiin markkinamekanismin kautta tehokas kannuste vähentää päästöjä. Tähänastinen kokemus päästökaupasta Euroopassa osoittaa jo, että ilmaisjaosta voi seurata windfall-voittoja, joista muodostuu tukiautomaatti saastuttavalle teollisuudelle. Laman myötä näitä windfall-voittoja ovat saaneet muutkin saastuttavat teollisuudenalat kuin sähköyhtiöt.
EU:n komissio ehdottikin, että sähköyhtiöt joutuvat ostamaan kaikki päästöoikeutensa huutokaupasta vuodesta 2013 alkaen ja muu teollisuus siirtyy asteittain huutokauppaan siten, että huutokaupattava päästöoikeusosuus on 20 % vuonna 2013 ja kasvaa 100 prosenttiin vuoteen 2020.
Nykyisen päästökaupan ongelmiin kuuluu myös se, että kunkin jäsenmaan hallitukset jakavat päästöoikeudet omalla alueellaan toimiville yrityksille ja monet hallitukset ovat myöntäneet maansa yrityksille päästöoikeuksia liian avokätisesti. Siksi komissio ehdotti, että vuodesta 2013 siirrytään koko EU:n kattavaan keskitettyyn päästöoikeuksien jakoon. Näin päätettiinkin.
Euroopan parlamentti ja jäsenvaltioiden enemmistö tukivat komission ehdotusta, että sähköyhtiöt joutuvat ostamaan kaikki päästöoikeutensa vuodesta 2013. Puola (jonka sähköstä 80 % tuotetaan kivihiilellä) vastusti tätä ja saikin muiden uusien jäsenvaltioiden tuella läpi poikkeusluvan eli rajoitetun päästöoikeuksien ilmaisjaon vanhoille voimalaitoksille uusissa jäsenmaissa. Näissä maissa vanhojen voimalaitosten päästöoikeuksista huutokaupataan 30 % vuonna 2013 ja osuus kasvaa 100 prosenttiin vuoteen 2020.
"On tärkeä uudistus, että sähköyhtiöt vanhoissa EU-maissa joutuvat vuoden 2013 alusta ostamaan kaikki päästöoikeutensa ja että Puolalle ja muille uusille jäsenmaille myönnetyt poikkeukset ovat määräaikaisia. Sähköntuotannossa ilmaisen saastutuksen aika on siis pian ohi", sanoi Satu Hassi
Päästökaupan alaisille muille teollisuudenaloille (esimerkiksi metallien ja sementin tuotanto, paperiteollisuus, öljynjalostamot) komissio ehdotti, että vuonna 2013 niiden 20 % päästöluvista huutokaupattaisiin ja osuus nostettaisiin 100 prosenttiin vuoteen 2020. Alat, jotka ovat "hiilivuotouhan alaisia" eli joutuisivat epäreiluun kansainväliseen kilpailuasemaan, voisivat kuitenkin saada päästöoikeutensa ilmaiseksi.
Parlamentti tuki muun teollisuuden siirtymistä asteittain huutokauppaan, mutta olisi aloittanut 15 prosentista ja nostanut huutokaupattavan osuuden sataan prosenttiin vuoteen 2020.
Teollisuuden lobbauksen päävaatimus olivat ilmaiset päästöoikeudet valmistavalle teollisuudelle (manufaktuuriteollisuudelle) eli kaikille muille päästökaupassa mukana oleville aloille paitsi sähköyhtiöille. Tätä ajettiin kahdella tapaa, ensinnäkin vaatimalla yksinkertaisesti ilmaisia päästöoikeuksia valmistavalle teollisuudelle. Toinen vaatimus oli, että kaikki valmistavan teollisuuden alat luokitellaan "hiilivuotouhan alaisiksi".
Monet jäsenvaltiot, näkyvimmin Saksa, vastustivat siirtymistä teollisuuden päästöoikeuksien huutokauppaan. Lopputulokseksi tuli nahkapäätös, jossa yleisperiaate on se, että valmistavan teollisuuden päästöoikeuksista 20 % huutokaupataan vuonna 2013 ja osuus nousee 100 prosenttiin vuoteen 2027. Mutta "hiilivuotouhan alaisten sektorien" kriteerit määriteltiin sellaisiksi, että melkein koko manufaktuuriteollisuus täyttää ehdot. Määritelmä kattaa 96 % päästökaupan alaisista päästöistä sähköntuotannon ulkopuolelle. Asiaan palataan kuitenkin, mikäli kansainvälinen sopimus syntyy. Tämä tarkoittaa, että kansainvälisten neuvottelujen ratkettua tästä asiasta tulee uusi suuri kädenvääntö.
Manufaktuuriteollisuus lobbasi myös sitä, että näiden alojen päästökiintiöt eivät laskisi, vaan ilmaiseksi saisi päästöoikeudet, jotka vastaavat alakohtaista vertailuarvoa (benchmark). Tätä vaatimusta teollisuus ei saanut läpi.
"On valitettavaa, että muu teollisuus sai kovin avokätiset lupaukset ilmaisista päästöoikeuksista. Mutta on tärkeää, että vuosittain aleneva päästökatto koskee koko teollisuutta. Pitää muistaa, että päästöoikeuksien ilmaisjako on voimassa vain seuraavan kansainvälisen ilmastosopimuksen solmimiseen asti", Satu Hassi selvitti.
Parlamentti halusi korvamerkitä ilmastotarkoituksiin ne tulot, jotka jäsenmaat saavat huutokauppaamalla päästöoikeuksia. Parlamentti halusi osoittaa puolet tästä rahasta kehitysmaiden ilmastoinvestointien auttamiseen. Useimmat jäsenmaiden hallitukset kuitenkin vastustivat sitovaa korvamerkintää. Lopputulokseksi tuli poliittinen sitoumus korvamerkitä 50 % huutokauppatuloista ilmastotarkoituksiin.
Päästökauppadirektiivin esittelijän Avril Doylen mietintö »
Lopullinen lainsäädäntöteksti »
Linkit Satu Hassin tiedotteisiin:
Rakennuspalikat EU:n tulevalle ilmastopolitiikalle on nyt luotu »
Ilmastopaketti vesittyi pahasti »