Hyvä hajurako
Kolumni TEK-lehdessä 17.9.2010
Tarvitaanko politiikan ja bisneksen välille hajurako ja kuinka leveä? Tämä on ikuisuusteema yhtä hyvin Suomessa kuin Brysselissä, jossa ison rahan lobbausrumba on arkipäivää. Kyse ei ole vain vaalirahasta.
Suomessa Terveyden ja hyvinvoinnin laitosta on epäilty jääviksi sikaflunssarokotuksessa rokotevalmistajalta saadun tutkimusrahan vuoksi. Kansanedustajia sekä Espoon kaupungin- ja apulaiskaupunginjohtaja ovat syytteessä tai rikostutkinnassa lahjusepäilyjen vuoksi.
Kyse on myös siitä, mitä tietoa päättäjät saavat käyttöönsä. Loppukesästä kohuttiin, että VTT tiesi suuren talovalmistajan talojen alapohjan homeongelmasta, mutta tutkimussopimus kielsi kertomasta asiasta. Aikaisemmin kesällä VTT:n tutkija sai varoituksen annettuaan ydinvoimakriittisen lausunnon eduskunnan valiokunnalle.
Poliitikko ei voi eristäytyä elämästä, ei myöskään yritysmaailmasta. Joskus on oikeasti vaikeaa tehdä ero sen välillä, mikä on työn kannalta hyödyllistä ja välttämätöntä yhteydenpitoa, milloin mennään jääviyden, sopimattoman voitelun ja lahjonnan puolelle.
Ruotsissa hajurako on paljon leveämpi kuin Suomessa, esimerkiksi poliitikkojen ja firmajohtajien yhteisiä hiihtolomia Lapin kelomajoilla ja vastaavaa ei pidetä sopivina.
Mutta eivätkö poliitikot ja johtavat virkamiehet rennon yhteydenpidon kautta vain tutustu taloudellisiin realiteetteihin ja tee kansantalouden kannalta parempia päätöksiä?
Voitelun rasvaamassa hyväveliverkostossa on sama ongelma kuin ison rahan lobbauksessa muutenkin. Se pönkittää vanhoja rakenteita ja vahvemman oikeutta. Kun kumartaa vanhoille jäteille, helposti pyllistää uudelle tekniikalle, uusille aloille ja firmoille.
En usko sattumaksi, että Ruotsissa hajurako suurfirmojen ja poliitikkojen välillä on paljon leveämpi ja että siellä myös on yli kymmenen vuotta paljon Suomea rohkeammin vauhditettu investointeja uusiin energiatekniikoihin. Esimerkiksi tuulivoimaa Ruotsi pystytti pelkästään viime vuonna 500 megawattia. Suomessa tuulivoimaa oli vuodenvaihteessa kaiken kaikkiaan alle 150 megawattia.
Suomessa energiaintensiiviset firmat ovat vuosikaudet vastustaneet uusiutuvan energian tukitoimia ja ajaneet ydinvoimaa. Tulokset puhuvat puolestaan.
Meidän on helppo ymmärtää, että USAn autoteollisuus sahasi omaa oksaansa, kun se lobbauksella esti autojen polttoaineenkulutusnormien tiukentamisen. Kun öljyn hinta nousi ja kuluttajat alkoivat valita bensapihejä autoja, amerikkalaiset autojätit joutuivat kuilun partaalle. Vaikeampaa on nähdä malka omassa silmässä.
Suomessa etsitään kovasti innovaatiostrategiaa. Minä ehdotan sen yhdeksi peruspilariksi politiikan ja bisneksen välisen hajuraon leventämisestä. Se antaa tilaa monenlaisille äänenpainoille ja ideoille, mukaan lukien tulevaisuuden työllistäjät.