Hyvä elämä on sellaista, johon voi itse vaikuttaa

Asun Tampereen Pispalassa, joka on hyvä esimerkki siitä, miten ihmiset voivat itse vaikuttaa omaan asuinympäristöönsä. Pispala on tunnelmallinen puutalokaupunginosa kahden järven välisellä harjulla. Reilut sata vuotta sitten Tampereen tehtaiden työläiset alkoivat ostaa sieltä halpaa tonttimaata ja rakentaa taloja, joita kirjailija Lauri Viita myöhemmin kuvasi "Luojan palikkaleikiksi".

1960-luvulla kaupungin ensimmäinen yleiskaava visioi Puu-Pispalan hävittämistä ja moottoritien rakentamista järven poikki Nokialta Tampereen keskustaan. Päättäjät halveksivat köyhää Pispalaa. Pispalalaiset alkoivat puolustaa kotiseutuaan ja talojaan. Perustettiin kaksikin yhdistystä, kulttuuriyhdistys Moreeni ja Asukasyhdistys. Alueen halpoihin vuokrataloihin muuttaneita opiskelijoita tuli mukaan.

Vuosikymmenien varrella on hävitty yhtä ja toista, mutta Pispala on edelleen puutaloalue ja nyt sen kulttuurihistoriallinen arvo on tunnustettu. Siellä toimii edelleen Tampereen vanhin yleinen sauna, vaikka sen tontti oli vuosikymmenet asemakaavassa parkkipaikka. Pispalalaisten kasvimaat Pyhäjärven rannassa, joille on suunniteltu milloin virastoja, milloin rivitaloja, ovat edelleen kesäinen keidas asukkaille ja vähän kauempaakin tuleville.

Vastaavia esimerkkejä voi kertoa vaikka kuinka monilta paikkakunnilta.

Äskettäin julkistettiin uusi kirja Helsinki Beyond Dreams, jossa kerrotaan siitä, miten helsinkiläiset ovat alkaneet käyttää kaupunkiaan uusilla tavoilla, joita voisi kuvata vaikka jokamiehenoikeuksien soveltamiseksi kaupunkiympäristössä.

On alettu viljellä syötäviä kasveja ja kukkia siirrettävissä viljelylaareissa ja säkeissä joutomailla ja käytöstä poistettujen satamaterminaalien lastaussilloilla. Tyhjentyneitä teollisuustiloja on otettu erilaisiin luoviin tilapäiskäyttöihin. On perustettu tilapäisiä ravintoloita, päiväksi ravintolapäivänä tai kesäksi aurinkoenergialla toimiva ravintola entiseen satamaan. Isoäidit Karhupuiston ympärillä istuttavat puistoon kukkia ja hoitavat niitä. Taitelijat kehittävät tapoja jättää kaupunkikuvaan viestejä, jotka eivät turmele mitään, esimerkiksi kirjoittamalla tekstin pujottamalla syksyn lehtiä verkkoaidan silmukoihin. Tuoretta leipää kaipaava maahanmuuttaja rakensi netistä kerätyn talkooväen avulla ulos julkiselle paikalla uunin yhteiskäyttöön.

Suora toiminta oman elinympäristön muuttamiseksi paremmaksi on kansalaisvaikuttamisen yksi taso. Toisia kansalaisvaikuttamisen tasoja ovat vaikuttaminen kunnan, valtion ja EU:n päätöksiin. Tosin ei näiden välillä voi tehdä tiukkaa eroa.

1990-luvun lopulla silloisen vihreän ympäristöministeri Pekka Haaviston johdolla uusittu maankäyttö- ja rakennuslaki velvoittaa kunnat ottamaan kuntalaiset mukaan kaupungin suunnitteluun, uusien kaavojen valmisteluun. Tämä on yhtä hyvin vaikuttamista omaan välittömään elinympäristöön kuin kunnallista vaikuttamista.

Sekä Suomessa että EU:ssa ovat äskettäin tulleet voimaan uudet lait kansalaisaloitteesta. Suomen uudessa perustuslaissa kansalaisten aloiteoikeus on vahvempi, 50 000 äänioikeutetun kansalaisen allekirjoittama lakialoite menee eduskunnan käsittelyyn.

EU:n uusi perussopimus mahdollistaa sen, että miljoona EU-kansalaista voi tehdä aloitteen asiasta, joka kuuluu EU:n toimivaltaan. Aloite ei kuitenkaan mene suoraan parlamentin ja ministerineuvoston käsittelyyn, vaan komissio harkitsee, ryhtyykö se aloitteen pohjalta toimiin.

Miljoona allekirjoitusta yhdestä maasta ei vielä riitä, allekirjoituksia pitää olla vähintään neljäsosasta EU-maita eli nykyisellään seitsemästä maasta. Sekään ei riitä, että kuudesta maasta on yksi nimi ja loput yhdestä maasta. Kustakin maasta pitää olla vähimmäismäärä kansalaisia mukana. Suomen osalta vähimmäismäärä on 9 750.

Sekä EU:ssa että Suomessa kansalaisten lakialoitteiden mahdollistaminen on uusi asia ja on mielenkiintoista nähdä, mitä aloiteoikeus tuo tullessaan.

Äskettäin sattui silmiini uutinen, jossa varoitettiin siitä, että yrityksiä edustavat lobbausjärjestöt hiovat kynsiään käyttääkseen kansalaisaloitetta omiin tarkoitusperiinsä. Tämä on kyllä laissa nimenomaisesti kielletty, mutta aika näyttää miten käy.

EU-tasolla pahin vaikuttamisvinouma onkin mielestäni siinä, miten suuri vaikutusvalta bisneslobbareilla on päätöksiin. Brysselissä on päätoimisia ammattilobbareita ainakin seitsemän kertaa enemmän kuin meppejä. Jotkut heistä edustavat esimerkiksi ammattiliittoja, ympäristö- ja kuluttajajärjestöjä ja vastaavia. Mutta ylivoimainen valtaosa edustaa yrityksiä ja niiden järjestöjä.

Meppinä olenkin oppinut, että aina kun komissio tekee lakiehdotuksen, joka millään tavalla liippaa jonkin teollisuus- tai bisnesalan etuja, alan lobbarit lähtevät välittömästi liikkeelle puhuakseen meppejä puolelleen.

Kun esillä ovat elintarvikepakkausmerkinnät, karkki- ja elintarviketeollisuuden jättifirmat tekevät parhaansa, ettei pakkauksiin tulisi selkokielisiä merkintöjä kalori-, rasva-, suola- ja sokeripitoisuudesta. Kun käsitellään autojen päästö- tai melurajoja, autoteollisuuden lobbarit kiertävät kertomassa, että tiukemmat rajat tappaisivat autoteollisuuden Euroopassa.

Toki teollisuuden edustajilla on oikeus tuoda näkemyksensä päättäjien tietoon. Mutta raha ei saisi ratkaista vaikuttamista.