Historiallinen läpimurto vai liian vähän liian myöhään?
Mielipidekirjoitus Aamulehdelle
Durbanin ilmastokokouksen puheenjohtaja Etelä-Afrikan ministeri Maite Nkoana-Mashabane hehkutti: ”Olemme turvanneet huomisen tänään”.
Sopua voi pitää historiallisena läpimurtona tai riittämättömänä sen mukaan mistä päin katsoo. Diplomatian näkökulmasta mannerlaatat ovat rytisseet. On ensimmäistä kertaa päätetty, että kaikille isoille hiilidioksidin päästäjämaille tulee sitovat päästörajat. Kiotohan suitsii vain perinteisten teollisuusmaiden päästöjä.
Kiinaan, jonka päästöt ovat kasvaneet maailman suurimmiksi, ei siis enää suhtauduta samoin kuin vaikka Burkina Fasoon.
Mutta tieteen näkökulmasta ei ole lähestulkoonkaan varmistettu, että ilmastonmuutosta pystytään hillitsemään riittävästi. Durban antoi kuitenkin lisää toivoa.
Hommaa veti täysin selkeästi EU. Intia ja Kiina löysivät itsensä Yhdysvaltojen ja Opec-maiden rinnalta.
Käännekohta oli, kun torstai-iltapäivällä köyhimmät kehitysmaat ja saarivaltioiden järjestö Oasis ilmoittivat kannattavansa EU:n ajamaa tiekarttaa, eli sitovia päästörajoja kaikille isoille päästäjille.
Sattumalta samaan aikaan EU-parlamentin delegaatio tapasi Kiinan kansankongressin jäseniä. Kesken kaiken kiinalaisten pääjehut nousivat ja häipyivät. Vähän myöhemmin selvisi, että yllä mainittu EU:n ja kehitysmaiden yhteisesiintyminen oli sekoittanut kiinalaisten pasmat.
Myöhemmin samana iltana Brasilia tuli mukaan tiekartan puolelle. Aikaisemmin samana päivänä USA oli sanonut, etteivät sitovat päästörajat ole ongelma, jos ne koskevat kaikkia. Brasilian ilmoituksen jälkeen USA veti sanojaan takaisin.
Kuulin, että Etelä-Afrikan ja Brasilian ilmoitettua Kiinalle ja Intialle aikovansa tukea EU:n ehdotusta Intia suuttui.
Perjantaina tuli ensin lepsu päätösehdotus, jonka tiukentamista vaativat melkein kaikki 56 ministerin ”inadabassa”, jopa USA. Puolen yön maissa tuli paljon parempi ehdotus, jonka käsittelyä Saudi-Arabia alkoi jarruttaa työjärjestyskikkailulla.
Kokous venyi melkein sunnuntain aamunsarastukseen ennen kuin tulos syntyi.
Tunteet kiehuivat kuumina. Venezuelan edustaja sanoi joutuneensa kiristyksen kohteeksi. Intia valitti, että heistä yritetään tehdä syntipukkeja. Kiinan edustaja näytti tärisevän raivosta sanoessaan että hänen maansa tekee ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi valtavasti, teollisuusmaiden pitäisi tehdä enemmän. Saarivaltio Greneda totesi, että sillä aikaa kun te kasvatte, me hukumme.
Tärkein sanamuotovääntö kilpistyi siihen, miten ilmaistaan päästörajojen sitovuus niille maille, joille Kioto ei aseta päästörajoja. Lopulta päätettiin, että tulevilla päästörajoilla on lainvoima.
Vastineeksi EU suostui Kioton sopimuksen toiseen kauteen ensi vuonna päättyvän ensimmäisen kauden jatkoksi.
Muita eurooppalaisia suututti EU:n puheenjohtajamaa Puolan keskittyminen siihen, että se saa pitää ”kuuman ilman” eli Neuvostoliiton romahduksen johdosta säästöön kertyneet ylimääräiset päästöoikeudet.
Durbanin vääntö tuotti siis vasta periaatepäätöksen siitä, että kaikille isoille päästäjille tulee päästörajat. Itse rajoista neuvotellaan vuoteen 2015 ja ne tulevat voimaan 2020. Neuvotteluista tulee takuuvarmasti vaikeat.
Ilmastotieteen näkökulmasta tiukennettujen rajojen tulisi kuitenkin olla jo voimassa.
Nyt on olemassa vain eri maiden Kööpenhaminassa ilmoittamat päästörajat, jotka tutkijoiden mukaan eivät riitä hillitsemään ilmastonmuutosta, vaan johtavat todennäköisimmin 3,5 asteen lämpenemiseen, mikä voi merkitä, että iso osa maapalloa muuttuu aavikoksi.
Toisaalta Durbanissa päätettiin, että sovittavien päästötavoitteiden tulisi vastata ilmastonmuutoksen pitämistä kahden asteen alapuolella.
Joka tapauksessa on tehty selvä päätös, että päästörajat tulevat koskemaan kaikkia.
Jo nyt ilmastoystävälliset ratkaisut kuten uusiutuva energia ja energiapihi tekniikka kehittyvät huimaa vauhtia, yksikköhinnat alenevat ja investoinnit kasvavat. Viime vuonna maailmassa investoitiin jo enemmän uusiutuvaan energiaan kuin fossiileihin. Durban toivottavasti vauhdittaa tätä muutosta.