“Tässä työssä auttaa, että on pienenä ihaillut Peppi Pitkätossua.”

Toivottavasti Perkiö esittää ympäristöveroja myös Kataiselle

Kokoomuksen kansanedustaja Sanna Perkiö puolustaa Hesarin sunnuntaisivuilla ympäristöveroja eli verotuksen painopisteen siirtoa kohti ympäristöveroja. Tällöinhän työn verotusta voidaan alentaa ja kaikille, niin firmoille kuin yksityisille kansalaisillekin, luodaan kannuste valita vähemmän saastuttavia ratkaisuja. Perkiö puhuu ekologisen verouudistuksen puolesta myös uusimmassa Tekniikan akateemiset-lehdessä.

Ehdotus on tervetullut, mutta toivottavasti Perkiö kertoo ajatuksensa myös puolueensa johtajalle, valtiovarainministeri Kataiselle. Kahden viime vuosikymmenen hallituksissa ympäristöverojen tärkein vastustaja on nimittäin ollut Kokoomus. Vihreät ovat ajaneet ympäristöveroja alusta alkaen. Olin itse kirjoittamassa vihreiden ensimmäistä puolueohjelmaa, joka hyväksyttiin vuonna 1990 ja ekologinen verouudistus on yksi sen keskeisimmistä ajatuksista.

Sen sijaan Perkiön vastustus windfall-veroja kohtaan on epäloogista. Windfall-veron peruste ei ole ympäristö, vaan ansioton voitto. Vero kohdistuisi vanhoihin vesi- ja ydinvoimaloihin, joista omistajat nyt käärivät ansiotonta voittoa hiilidioksidin päästökaupan vuoksi, vaikka kyseisten voimalaitosten rakentamispäätösten perustelu ei suinkaan aikoinaan ollut päästöttömyys vaan silkka raha. Windfall-voittojen saajat eivät suinkaan ole käyttäneet ansiottomasti käärimiään voittoja ympäristön hyväksi, vaan esimerkiksi Fortum osti voitoillaan energiayhtiöitä Siperiasta.