Hyvinvointi ja terveys


Saako lypsylehmän kloonata?

Aika usein minulla on tunne, että EU-päätökset voisivat olla toisenlaisia, jos kansalaiset tietäisivät kuka mitäkin ajaa. Yksi tällainen hetki oli yö maaliskuun lopulla, kun olin neuvottelemassa niin sanotusta uuselintarvikeasetuksesta. Käsillä olivat viime hetket päästä yhteisymmärrykseen asiasta, josta oli väännetty vuosikausia. Aamulla noin 6.30 asetus kaatui, mikä on tosi harvinaista. Kiista […]

Lue lisää»
 

Jättiruokakone ja terveysriskit

Saksan ruokamyrkytysepidemia, joka on sairastuttanut yli 2500 ja tappanut 25, on yksi EU:n kuumimmista puheenaiheista ja iso uutinen maailman mediassa. Tällä viikolla silmiini sattui toisenlaiseen ruoan riskeihin liittyvä raportti, joka ei ole näkynyt uutisissa. Sen mukaan maailman laajimmin käytetty rikkaruohomyrkky voi olla vaaraksi syntymättömille lapsille. Saksan epidemia on paljastanut, että […]

Lue lisää»
 

Ruuan turvallisuudella ei pidä leikkiä

Jarmo Juga syytti yliökirjoituksessaan (MT 18.5.) Euroopan parlamenttia siitä, että kloonaus elintarviketuotannossa jää vaille sääntelyä seuraavien vuosien ajaksi. Jugan mukaan nykytilanne vaikeuttaa kloonausmenetelmien tutkimista ja kehittämistä. Juga uskoo klooniteknologian tarpeellisuuteen erityisesti maailman ruokaturvan takaamisessa ja vastuullisemman maatalouden kehittämisessä. Mielipiteemme kloonauksen hyödyllisyydestä elintarviketuotannossa on toinen. Se perustuu arvoihimme ja tiedossamme oleviin […]

Lue lisää»
 

Miten suosia suomalaista jos ei tiedä ruoan kotimaata?

Haluatko syödä kotimaista ja lähellä tuotettua ruokaa? Mielipidetiedustelujen mukaan useimmat muutkin suomalaiset haluavat. Keskiviikon Helsingin sanomissa haastateltu Suomen Unileverin toimitusjohtaja kertoo suomalaisten kuitenkin toimivan ruokakaupassa toisin. Olemmeko siis tekopyhiä? Vai löytyykö tekopyhyys pikemminkin teollisuudesta? EU:ssa uusitaan sääntöjä siitä, mitä ruokapakkausten pitää kuluttajille kertoa. Kuinka ollakaan, alan isot firmat vastustavat yhtenä […]

Lue lisää»
 

Miksi Suomi peesasi kloonauksen kannattajia ministerineuvostossa?

Neuvottelut uuselintarvikkeita koskevasta EU-lainsäädännöstä karahtivat karille viime maanantain ja tiistain välisenä yönä, kun Euroopan parlamentti ja EU:n jäsenmaiden hallitukset eivät päässeet yhteisymmärrykseen siitä, kuinka vedenpitävästi unionin alueella kielletään eläinten kloonaus ruoan tuotantoa varten. Olimme itse neuvotteluissa mukana parlamentin edustajina. Sekä parlamentti että hallitukset olivat samaa mieltä siitä, että EU:ssa kielletään […]

Lue lisää»
 

EU kieltäytyy sulkemasta ovia kloonilihalta

Kloonieläinten lihaa saattaa tulevaisuudessa löytyä eurooppalaisilta lihatiskeiltä ilman erityismerkintää, kun uuselintarvikeasetus kaatui 29.3. Kiistakapulaksi muodostui kloonattujen eläinten ja niiden jälkeläisten käyttäminen ruoan tuotannossa, mitä Euroopan parlamentti vastusti suurella enemmistöllä. Jäsenvaltioista useimmat sen sijaan halusivat kieltää ainoastaan itse kloonien käytön. Tällainen kielto jäisi vain näennäiseksi, koska kloonibisneksen tarkoituksena on käyttää nimenomaan jälkeläisiä […]

Lue lisää»
 

Klooneja ja muita ruokabisneksen merkillisyyksiä

EU-parlamentissa olen oppinut, miten iso poliittinen kysymys on ruoka. Tämä johtuu siitä, että ruoka on sekä elämän ehto että jättibisnes. Rahassa mitaten elintarviketeollisuus on Euroopan toiseksi suurin teollisuudenala, liikevaihto melkein 1000 miljardia euroa vuodessa. Suomessakin elintarvikealalla pyörii yli 20 miljardia vuodessa.  Valitettavasti tässä jättibisneksessä tapahtuu myös kyseenalaisia asioita. Koko ajan […]

Lue lisää»
 

Ruoka ja raha

Ruoka on paitsi elämän ehto, myös jättibisnes. Euroopan parlamentissa tätä ei voi olla huomaamatta, koska alan lobbaus on voimakasta. Rahassa mitaten elintarviketeollisuus on Euroopan toiseksi suurin teollisuudenala, vuosiliikevaihto melkein 1000 miljardia euroa. Suomessa elintarvikeala liikuttaa yli 20 miljardia vuodessa. Kaikkien alojen jätit pyrkivät kasvamaan yhä suuremmiksi. Elintarvikkeissa se ei läheskään […]

Lue lisää»
 

Kannattaa välttää ainakin yhdistettyjä rasva- ja hiilaripommeja

Mielipidekirjoitus Helsingin Sanomissa 1.10.2010 Lehdissä velloo jälleen kerran väittely siitä, kummat ovat terveydelle (ja vyötärölle) pahempia, tyydyttyneet rasvat vai huonot hiilihydraatit. Aika moni teollinen elintarvike on kuitenkin yhdistetty rasva- ja hiilihydraattipommi.   Tällaisia ovat esimerkiksi perunalastut, ranskanperunat, muut rasvaperunat, croissantit, wienerit, leivokset, murotaikinapiirakat, pizzat, pasteijat, keksit, popcornit ja sen sellaiset. […]

Lue lisää»
 

Terveysaiheiset aikakauslehdet

Ympäristövaliokunta kuulusteli koko päivän ruotsalaisia ministereitä, ensin ympäristöministeriä, sitten muun muassa maatalousministeriä. Ruotsihan on nyt EU:n ministerineuvoston puheenjohtajamaa. Lisäksi kuulimme teollisuuskomissaari Verheugenia. Ulkona on lämmintä, mutta kokoushuone on taas jäähdytetty jääkaapiksi. Jälleen kerran olen erehtynyt kesäpäivänä pukeutumaan kesävaatteisiin ja palelen valiokunnan kokouksessa. Ruotsalaisten ministerien kuulemisissa ei tullut esiin mitään erityisen […]

Lue lisää»
 

Hae kategoriasta "Hyvinvointi ja terveys"