EU ja Eurooppa


Penttilä lukee meppien uusia sääntöjä kuin piru raamattua

Suomessa on päivitelty Risto Penttilän ilmoitusta, että hän aikoo ottaa vastaan Euroopan parlamentin jäsenyyden, mutta silti jatkaa Keskuskauppakamarin toimitusjohtajana. Penttilä on perustellut takinkäännöstään meppien uusilla menettelysäännöillä, joita hän tulkitsee niin, että muita tehtäviä voi jatkaa, kunhan vain ilmoittaa niistä. Hän on näköjään lukenut säännöistä vain neljännen, ilmoitusvelvollisuutta koskevan kohdan, mutta […]

Lue lisää»
 

Finanssikasino aisoihin

Vallatkaa Wall Street -mielenosoitukset heräsivät oikealle asialle. Ei ole oikein eikä järkevääkään, että maassa kuin maassa kansan yhden prosentin osuus tuloista ja omaisuudesta on kasvanut huimasti. Se on paitsi väärin, myös luo riskin yhteiskunnan luisumisesta alamäkeen. Kate Pickett ja Richard Wilkinson ovat osoittaneet, että siellä missä tuloerot ovat suuremmat, tuppaa […]

Lue lisää»
 

Verojen rakastamisesta

Kauan sitten silloinen ministeri Kaisa Raatikainen kehotti ihmisiä rakastamaan verojaan ja joutui yleisen naureskelun kohteeksi. Yhteensä yli 20 vuotta eduskunnassa ja EU-parlamentissa on opettanut minulle, että ilman veroja ei ole esimerkiksi kouluja, lasten päiväkoteja, terveyskeskuksia, katuja, kaupungin busseja, turvaa sairauden ja työttömyyden varalta. EU:n talouskriisiä koskevassa keskustelussa verot kuitenkin loistavat […]

Lue lisää»
 

Mitä vihreät ovat tehneet veroparatiisien sulkemiseksi?

Parlamentin vihreiden ryhmän jäsenet Pascal Canfin, Sven Giegold, Eva Joly ja Philippe Lamberts ovat koonneet englanninkielisen (vaikkakin etusivu tässä ranskaksi) paketin verotuksellisista keinoista veroparatiisien sulkemiseksi.Lue toimintaehdotus

Lue lisää»
 

Kaatuuko Kreikka vai eikö kaadu? Ja onko Suomi sankari vai konna?

Suomi taas päässyt maailmankartalle, tällä kertaa ei juosten eikä jääkiekkoillen, vaan talouskiemuroiden kautta. Suomi mainitaan melkein päivittäin maailman lehdistön uutisissa, joissa käsitellään EU:n yhteisen valuutan euron kriisiä. Keskiviikkoaamuna kuulin heiton, että suomalaisilla vasemmistodemareilla ja Yhdysvaltojen laitaoikeistolla on yhteinen tavoite romuttaa euro. Olemme tilanteessa, jollaista ei oikeudenmukaisuuden nimissä saisi olla. Kun […]

Lue lisää»
 

Euro ja siivellä eläjät

Juuri ennen kuin aloin kirjoittaa tätä, sain viestin, että Portugal-tukipaketti on hyväksytty EU:n valtiovarainministerien kokouksessa. Siis juuri se, joka on monta kuukautta ollut Suomen pääpuheenaihe. "Etelän luikurimaiden" tukeminen on herättänyt ymmärrettävää vastustusta. Itse en halua ottaa riskiä, että käynnistäisimme vastaavanlaisen ketjureaktion, kuin se, joka alkoi kun Yhdysvalloissa syksyllä 2008 päästettiin Lehman […]

Lue lisää»
 

Kuka on Suomi?

Se, mitä mieltä Suomi oli Portugal-paketista, päätettiin harvinaisen suuren julkisuuden saattelemana. Se on mainiota. Megajulkisuus vaikutti ratkaisevasti siihen, että Suomi päätti ajaa pankkiveroa, mikä on tosi upeaa. Valitettavasti julkisuus valvoo tosi harvoin sitä, mitä Suomen nimissä sanotaan. Teoriassa linja lyödään lukkoon hallituksen EU-ministerivaliokunnassa, ja se vahvistetaan eduskunnan suuressa valiokunnassa. Mutta […]

Lue lisää»
 

Keskisen valtakunnan paluu

Kävin Tukholmassa katsomassa näyttelyä terrakotta-armeijasta, joka valettiin reilut 2000 vuotta sitten suojaamaan ”ensimmäisen keisarin” hautaa. Quin-dynastian perustaja oli valloittanut sen, mitä katsoi sivistyneeksi maailmaksi. Hänen ottamansa arvonimi, joka on totuttu kääntämään keisariksi, tarkoittaa suunnilleen säteilevää puolijumalaa. Keisari määräsi paitsi lait, myös yhteiskunnallisen ajattelun. Kyseenalaistaminen rangaistiin kuolemalla. Totalitarismilla on pitkät juuret. […]

Lue lisää»
 

Kriisi ja identiteettikriisi

Talouskriisin lisäksi Euroopassa on meneillään identiteettikriisi, samoin rapakon takana. Noin 400 vuotta kestänyt eurooppalaisen kulttuurin ja sen haaraversojen, jollainen USA on, maailmanmahti on päättymässä. Muutaman viime vuoden aikana Kiina on noussut maailman suurimmaksi hiilidioksidin tupruttajana, energian kuluttajana ja tuulivoimaan investoijana. Tuore tieto kertoo Kiinan kansantalouden kasvaneen ohi Japanin. Vain EU […]

Lue lisää»
 

Vihreästä osaamisesta tuli kilpailtu avainala

12.3.2010 Kolumni Suomen palkansaajajärjestöjen EU-edustustolle Uuden EU-komission teollisuus- ja energiakomissaarit tekivät parhaansa vakuuttaakseen kuulijat vihreistä visioistaan, kun olivat parlamentin valiokuntien kuultavina ennen komission nimitysäänestystä. Meikäläistä, jonka rinnassa sykkii energiainsinöörin sydän, tämä tietenkin ilahdutti. Aika näyttää, miten lupaukset pidetään. Mutta ajattelu on selvästi muuttunut Barroson ensimmäisen komission alkuajoista. Barroso itse alkoi […]

Lue lisää»
 

Hae kategoriasta "EU ja Eurooppa"