“Tässä työssä auttaa, että on pienenä ihaillut Peppi Pitkätossua.”

Sopu on hipatillin päässä

Kirjoitan tätä vähän puolenyön jälkeen Meksikon aikaa. Sopu näyttää olevan hiuskarvan päässä. Jos se syntyy sellaisena, tai suunnilleen sellaisena kuin nyt kasiteltävänä oleva neuvotteluteksti on (ja jota aiemmassa blogissani kuvasin), kokouksen tulos on parempi kuin me vihreät uskalsimme odottaa.

Silti olemme kuitenkin kaukana siitä, mitä ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi tulisi tehdä. Jokainen vuosi, joka neuvottelujahkaamisessa tärvääntyy, tekee entistä vaikeammaksi saada ilmastonmuutos suitsituksi sellaiselle tasolle, että ihmisyhteiskunnat pystyvät sen kestämään.

Kello 20:ksi koolle kutsuttu “epävirallinen täysistunto” alkoi oikeasti noin 21.30. Sitä ennen konferenssin puheenjohtaja, Meksikon ulkoministeri Patricia Espinoza, oli jo ehtinyt saada kahdet pitkat aplodit seisaalleen nousseilta osanottajilta. Tämä oli selvä tunnustus hänen työlleen.

Sali oli ihan täynnä. Minä istuin yhden YK-järjeston tuolilla, sen järjestön edustaja ei ollut paikalla, taisi olla meriturvallisuusjärjestö. Oras Tynkkynen istui pari riviä edempänä OOSA:n eli ulkoavaruusjärjestön tuolilla ja vitsaili uskovansa, ettei ainakaan aitoja tuon osapuolen edustajia pyri sille tuolille.

Espinoza sanoi neuvottelutekstin, jota kuvasin muutama tunti sitten kirjoittamassani blogissa, ja joka vihreästä näkökulmasta on odotettua parempi, olevan tulos lukuisista keskusteluista, joita on käyty kaikkien maiden kanssa.

Espinoza antoi ensimmäisen puheenvuoron Bolivialle, joka on tässä kokouksessa ottanut vastarannan kiisken roolin. Bolivian edustaja sanoi, ettei puheenjohtajalle ole annettu valtuuksia tälläisen tekstin valmisteluun.

Bolivia moitti myös sitä, että tekstissä viitataan Kööpenhaminassa annettuihin päästösitoumuksiin, vaikka ne mahdollistavat maapallon lämpenemisen 4 asteella, mikä tarkoittaa kansanmurhan ja luonnon tuhoamisen (genocide and ecocide) sallimista.

Toisin sanoen Bolivia yritti vastaavaa retoriikkaa kuin Sudan viime vuonna Kööpenhaminassa. Bolivia ei kuitenkaan saanut juurikaan vastakaikua.

Seuraava puhuja Peru, joka puhui myös useiden muiden Latinalaisen Amerikan maiden puolesta, kiitti vuolaasti puheenjohtajaa johtajuudesta ja avoimesta työtavasta. Tulos ei ole ideaali, mutta sisältää tavoitteen, että tulevaisuudessa solmimme laillisesti sitovan sopimuksen.

Peru sai todella raikuvat aplodit.

Puhuja toisensa perään toisti kiitokset puheenjohtajan johtajuudesta, kaikki huomioonottavasta ja avoimesta työtavasta. Melkein jokainen sanoi myös, etta ei ollut saanut kaikkea haluamaansa mutta ymmärtää että tämä on paras kompromissi joka tässä kokouksessa voidaan saada aikaan. Moni puhuja luetteli omasta näkökulmastaan tärkeitä saavutuksia, jotka teksti sisältää.

Venezuela vaati tekstin käsittelemistä vielä työryhmissä. Tätä tuki muutama maa, joukossa Kuuba ja Saudi-Arabia, joka kokemukseni mukaan kayttää aina kaikki keinot ilmastoneuvottelujen vitkuttamiseen. Nämä puhujat saivat paljon vaisummat aplodit kuin ne jotka tukivat tekstin hyväksymistä sellaisenaan.

Puheenjohtaja antoi alkupäässä puheenvuoron pitkalle rimpsulle kehitysmaita. Afrikan maiden ryhmän puolesta puhunut Algeria tuki tekstiä, samoin LDC-ryhmän eli köyhimpien kehitysmaiden puolesta puhunut Lesotho, kuten myös Malediivit ja Bangladesh, ja vielä kehitysmaaryhmä G77:n puolesta puhunut Jemen.

Aika paljon myöhemmin puheenvuoron sai EU, joka myös tuki tekstiä, samoin USA ja Japani. Kaikki nämä saivat raikuvat aplodit. Yksi jota kuunneltiin erityisellä mielenkiinnolla, oli Kuwait, joka tuki tekstiä.

Kuwait kiitti erityisesti hiilidioksidin talteenoton mahdollistamista CDM:ssa, joka ei vihreille tietenkään ole mieleinen asia. Mutta en itse kaataisi ilmastosopimusta siihen. Myös Yhdistyneet Arabiemiraatit tuki. Saudit jaivat siis yksin jopa OPEC-maiden joukossa.

Vähän ennen puoltayötä puheenjohtaja päätti tämän ”epävirallisen täysistunnon” ja määräsi työryhmät aloittamaan, toivoen että lopullinen teksti voidaan hyväksyä pian.

En yhtään osaa arvata, kauanko tässä viela menee. Ilmastoneuvottelujen perinteisiin kuuluu, etta viimeinen yö ja joskus vielä sen jälkeinen päiväkin väännetään jostain yhdestä asiasta vaikka kuinka pitkään.

Vieressäni monitori näyttää työryhmää, jossa Bolivia jankuttaa, että Meksiko ei ole saanut taysistunnolta valtuuksia kompromissiehdotuksen valmisteluun. Jäkäti jäkäti. Maat, jotka sanovat, että nyt ei yhden maan pitäisi antaa estää päätöstä jota kaikki muut tukevat, saavat aplodeja.

Puheenjohtajan kompromissiehdotuksen teksti sai kuitenkin niin laajan tuen, että olisi ihme jos se enää muuttuisi merkittavasti. Ihmettelisin, jos Bolivia, Kuuba ja Saudi-Arabia kiskoisivat muutoksia samaan suuntaan.

Näyttää siis toiveikkaalta, etta Cancunissa hyvaksytaan teksti, joka
–    asettaa tehtäväksi laatia laillisesti sitovat päästörajat sisältävän ilmastosopimuksen
–    toteaa, että Kööpenhaminassa annetut päästövähennyslupaukset eivät riitä pitamaan ilmastonmuutosta kahden asteen alapuolella ja että näitä päästörajoja pitää vielä tarkistaa
–    luo kehitysmaiden ilmastotoimien tukemiseksi ilmastorahaston
–    antaa tehtavaksi sopia seuraavaan (ensi vuonna Etela-Afrikan Durbanissa) kokoukseen mennessä globaalit päästörajat vuodelle 2050 ja vuoden, johon mennessa globaalien päästöjen pitää kääntyä laskuun

Jos näin käy, tämä kokous ylittää odotukset, jotka olivat kyllä matalalla.

Ilmastoneuvotteluissa näyttää toistuvan kaava, että siinä kokouksessa, jossa seuraava iso asia oli määrä lyöda lukkoon, kaikki osapuolet keskittyvät pitämään kiinni omista vaatimuksistaan ja tulos jää kaikille suureksi pettymykseksi. Tästä opitaan että ilman kompromissivalmiutta ei tule mitään ja seuraavalla kerralla järki voittaa. 

Näin kävi syksyllä 2000 Haagissa, jossa oli määrä lyödä lukkoon Kioton sopimusta tarkentavat säännöt. Kokous päättyi ilman tulosta, mutta asia saatiin kuin saatiinkin sovituksi seuraavana kesänä Bonnissa melkoisen draaman jalkeen – vaikka siinä välissä presidentti Bush oli irtisanoutunut koko Kiotosta.

Nyt Kööpenhaminan pettymyksen jälkeen täällä Cancunissa on ollut valmiutta parempaan yhteistyöhön. Kattavaa ilmastosopimusta, jota viime vuonna tavoiteltiin, ei nytkään kuitenkaan saatu valmiiksi. Mutta sen tieltä saatiin raivatuksi merkittäviä kompastuskiviä.

Se jää sitten nähtäväksi, jatkuuko tämä sovintohalu vielä ensi vuonna Durbanissa. Toivottavasti jatkuu. Ilmastonmuutos kun ei pdä taukoa silloin kun neuvottelijat vitkuttelevat.