“Tässä työssä auttaa, että on pienenä ihaillut Peppi Pitkätossua.”

Saksan hallitus seuraa Hassin esimerkkiä

Lentokoneessa luin Kauppalehdestä Jari Peltolan kolumnin. Hänen mielestään ilmastonsuojelussa pitäisi kiiruhtaa hitaammin. Hän nimittää ilmastokeskustelua “Pandoran lippaaksi”, kauhistelee EU:n komission ehdotamia päästövähennyksiä, ja kysyy “kannattaako maailma pelastaa hinnalla millä hyvänsä?” “Mielestäni on ajattelematonta, että Eurooppa on sitoutumassa tavoitteisiin ilman tietoa päätösten haitoista.” Lopuksi hän veikkaa, että ilmastokeskustelu voi hiipua aikanaan, kuten niin monet muutkin päivän puheenaiheet.

Se, joka kysyy, “kannattaako maailma pelastaa hinnalla millä hyvänsä?”, ei ole pohtinut tai ainakaan ymmärtänyt, mitä tapahtuu, jos maailmaa ei pelasteta. Ja hintaa on tosiaan laskettu, sehän oli juuri esimerkiksi Sternin raportin pointti. Sternin tulosten mukaan tulee paljon halvemmaksi vähentää päästöjä nyt, siis ihan oikeasti nyt, kuin maksaa valloilleen ryöstäytyvän ilmastonmuutoksen haitoista myöhemmin. Jos ilmastonmuutos pääsee ryöstäytymään, asia ei tosiaankaan hiivu. Jos merenpinta alkaa nousta kiihtyvää vauhtia, jos tuhohyönteiset syövät Pohjois-Euroopan havumetsät, jos trooppiset hirmumyrskyt kovenevat ja tulevat Eurooppaankin, tämä ei mene ohi vaan pahenee. Jossain vaiheessa voi tosiaan tulla niin tukalat paikat, että puhe ilmastonmuutoksesta voi loppua, koska ehditään miettiä vain sitä, miten pysyä hengissä huomiseen. Siinä vaiheessa Kauppalehti ei ehkä enää ilmesty. Eikä mepeillä eikä kellään muullakaan enää ole nettipäiväkirjaa.

Talouselämä-lehdessä on iso juttu ilmastoteknologiasta kasvavana bisneksenä. Suomalaista alan teknologiaa ovat muun muassa taajuusmuuttajat, aurinkopaneelit, tuulivoima ja siihen liittyvä teknologia. Esimerkiksi aurinkosähköjärjestelmiä myyvän NAPS:in liikevaihto kasvoi viime vuonna 60 %.

Sama lehti otsikoi puolueiden verolinjauksia koskevassa jutussaan: “Neljännes vihreistä ei osaa sanoa, mitä verotukselle pitäisi tehdä.” Yhtä hyvin olisi voinut otsikoida: “Kokoomuksen veroeväät levälllään”. Vihreistä nimittäin selvä enemmistö kohdistaisi veronkevennykset vain pienituloisille, neljännes ei osaa sanoa. Kokoomuksen ehdokkaiden mielipiteet taas menevät iloisesti ristiin, 45 % kohdistaisi veronkevennykset pienituloisille, hyvätuloisten veroja keventäisi melkein yhtä moni 39 %. Lehden mukaan vihreiden linjasta ei saa selvää. No, saako Kokoomuksen?

Nettiuutinen kertoo, että viime lauantaina astuivat voimaan kansainväliset säännökset, jotka sallivat hiilidioksidin varastoimisen merenpohjan alle. Asiasta sovittiin viime marraskuussa IMO:n (kansainvälinen merenkulkujärjestö) alaisessa kokousessa.

Illalla keskustelin erään saksalaisen konservatiivimepin kanssa. Hän kertoi Angela Merkelin hallituksen päättäneen, että Saksan hallituksen virkamatkojen aiheuttamista lentopäästöistä maksetaan päästöhyvitys AtmosFair-järjestölle. Samaa minä olen tehnyt koko meppiaikani. AtmosFair (www.atmosfair.de) laskee nettisivuillaan lentokohtaisesti hiilidioksidipäästöt ja sen, minkä suuruisella rahalla voidaan tehdä investointi, jolla saadaan aikaan jossain kehitysmaassa vastaavansuuruinen päästövähennys. Hauskaa, että Saksan hallitus seuraa esimerkkiäni!