“Tässä työssä auttaa, että on pienenä ihaillut Peppi Pitkätossua.”

Parlamentti kannattaa sähköverkkojen omistuksen eriyttämistä sähkön tuotannosta

Aamulla olin tilaisuudessa, jossa keskusteltiin Irlannin kansanäänestyksen ei-tuloksesta. Keskustelussa tuli esille muun muassa, että kansanäänestyksessä EU:n Lissabonin sopimuksesta työväen asuinalueilla äänestysprosentti oli korkeampi kuin kansallisen parlamentin vaaleissa. Ne, jotka eivät äänestäneet parlamenttivaalissa mutta osallistuivat kansanäänestykseen, äänestivät enimmäkseen ei. Tämä viittaa siihen, että irlantilaisten enemmistö koki tulevaisuuden epävarmemmaksi jos sopimus hyväksytään.

Päivän äänestyksiin mennessäni törmäsin käytävällä yhteen saksalaiskollegaan, joka kysäisi mitä kuuluu. Tokaisin tapelleeni pankin kanssa. Hän ihmetteli, miksi. Kerroin. Olen nimittäin kiistellyt Sampo Pankin kanssa, koska pankki on äskettäin keksinyt lähettää henkilökohtaisen luottokorttini laskun Helsingin toimistooni. Avustajani oli erehdyksessä maksanut henkilökohtaisen luottokorttilaskuni. Olen käynyt aiheesta kirjeenvaihtoa pankin kanssa nettipankin kautta, mutta pankki ei vieläkään ole myöntänyt tehneensä mitään sen kummempaa kuin aiheuttaneensa lisävaivaa. Sille, että he postittavat henkilökohtaisia tietoja vääriin osoitteisiin, he ovat keksineet toinen toistaan kummallisempia perusteluja. Kollega oli aivan äimänä. Tulee mieleen Sampopankin jonkun johtajan haastattelu muistaakseni Talouselämä-lehdessä, jossa johtaja sanoi, ettei pankin tiedossa ole, että kansan keskuudessa kiertävät esimerkit virheistä pitäisivät paikkansa. No, tämäkään ei varmaan ole pankin tiedossa.

Täysistunnon seuratuin asia oli sähköverkkojen omistuksen eriyttäminen sähkön tuotannon omistuksesta. Parlamentin selvä enemmistö kannatti täyttä omistuksen eriyttämistä, jota komissiokin ehdottaa. Isot sähköyhtiöt ovat rypistäneet tätä vastaan erityisesti Saksassa ja Ranskassa. ”Merkelin ja Sarkozyn kartelli”, kuten vihreät asian ilmaisivat, on tehnyt keskinäisen lehmänkaupan löysemmästä mallista, jota nämä isot jäsenmaat ajavat. Parlamentin enemmistö ei sitä ainakaan tue. Suomessahan väitetään innokkaasti että suomalainen sähkön siirtoverkon omistus, jossa sähköä tuottavilla firmoilla on merkittävä osuus, toimii hyvin. Mutta ne joiden mielestä se toimii hyvin, edustavat isoja sähköyhtiöitä ja paljon sähköä kuluttavia firmoja. Sähköä pienemmissä voimalaitoksissa uusiutuvalla energialla tuottavat voivat olla Suomen mallin toimivuudesta eri mieltä.

Istunnossa oli myös ”juhlaistunto”-osa, jossa puhui Asma Jahangir, YKn ihmisoikeusneuvoston uskonnonvapauden erityistarkkailija.

Kymmenen eurooppalaista teollisuusjärjestöä on julkaissut aggressiivisen lausuman, jossa väitetään että EU ”sivuuttaa tieteellisen riskinarvioinnin” päätettäessä EU:n ekomerkin kriteereistä. Viime huhtikuussa hyväksyttiin ekomerkin kriteerit tekstiileille, patjoille ja puuhuonekaluille. Teollisuus on suivaantunut, koska kriteerien mukaan ekomerkkiä ei voi saada, jos tuotteessa on tiettyjä haitallisiksi tiedettyjä aineita. Yksi näistä aineista on palonestoaine deca-BDE, joka on kielletty elektroniikkalaitteissa. Vihreät vastasivat teollisuusjärjestöjen tiedotteeseen ja sanoivat, ettei mikään vahingoittaisi ekomerkin uskottavuutta yhtä paljon kuin se, että ekomerkki annettaisiin tuotteelle, joka sisältää toisessa tuoteryhmässä kiellettyjä aineita. Ekomerkin pointtihan ei voi olla se, että tuote täyttää voimassaolevan lain ehdot. Ekomerkkituotteen pitää olla tätä selvästi parempi.

Venäjällä on paljastunut toisenlainen kemikaaliskandaali. Kurskin piirikunnassa on paljastunut iso väärennettyjä torjunta-aineita valmistava tehdas. Paikalta löytyi väärennettyjä hyönteismyrkkyjä noin 100 tonnia. Suurin osa niistä on patentoitujen ja merkkituotteiden väärennöksiä. Poliisin ensiarvio on, että itse aineet saattavat olla valmistettuja Kiinassa. Kukaan ei voi olla varma, mitä nämä mömmöt oikeasti sisältävät. Kursk on lähellä Ukrainan rajaa. Tuotteet on todennäköisesti tarkoitettu vietäväksi Ukrainaan, ja ehkä sen kautta EU-maihin. Huh! Varminta on syödä luomua.