“Tässä työssä auttaa, että on pienenä ihaillut Peppi Pitkätossua.”

Mistä aikakautemme muistetaan?

Jos luet tätä lauantain 22.12.12 lehdestä, maailmanloppua ei tullutkaan talvipäivänseisauksen päivänä, vaikka jotkut sitä odottivat. Sen sijaan mayojen ajanlaskun pitkä, noin 395 vuoden mittainen bakhtun-kausi vaihtui.

Helluntaiseurakuntaan kuuluva isoäitini odotti 50-luvulla maailmanloppua useita kertoja. Mutta jonkun auktoriteetin kait Raamatusta laskema lopun päivä meni ohi, samoin seuraava.

Ei siitäkään ole kuin noin 12 vuotta, kun eurooppalaisen ajanlaskun vuosituhat vaihtui. Päivä, jona vuosi vaihtuu toiseksi, tai vuosikymmen, vuosisata tai edes vuosituhat tai mayojen baktun, ei tietenkään oikeasti muuta mitään, se on vain kirjanpitoa ajasta.

Mayojen kalenteriin liittyneen kohun paras puoli on muistutus, että aikaa voi ajatella myös pitkissä jaksoissa. Poliitikkoja syytetään – aiheellisesti – siitä että aikaperspektiivi harvoin ulottuu seuraavia vaaleja kauemmas.

Mutta joka puolella tarkastelujaksot lyhenevät lyhenemistään. Liike-elämässä firmoja ja johtajia arvioidaan kvartaaleittain eli neljännesvuosittain. Mediassa päiväkin on pitkä aika, kun sähköpostit, facebookit ja tvitterit levittävät viestejä ja vastaviestejä alle sekunnissa. Myös pörssissä niin romahdukset kuin hypetyskin leviävät maasta toiseen melkein valon nopeudella.

Vaikka paineet lyhytjänteisyyteen kasvavat, on hyvä miettiä mitä meistä ja aikaansaannoksistamme ajatellaan sitten kun aikaa on kulunut paljon.

En yllättyisi, jos tätä aikaa myöhemmin muistellaan kasvupakon kautena.

Tiedämme, että ihmiskunta elää yli planeetan voimavarojen. WWF mittaa ylikulutusta ekologisella jalanjäljellä. Se tarkoittaa biologisesti tuottavaa maa-aluetta joka tarvitaan tuottamaan kuluttamamme ruoka, vaatteet ja muu, mukaan lukien maa-ala, jonka kasvillisuus imee energiankulutuksemme hiilidioksidipäästöt.

Suomalaisten ekologinen jalanjälki on niin suuri, että jos kaikki eläisivät samoin, tarvittaisiin kolme maapalloa. Myös ihmiskunta kokonaisuutena kuluttaa yli maapallon kestokyvyn. Päivä, jona tämän vuoden kulutus koko maailmassa ylitti vuotuisen kestävän tason, tuli vastaan jo elokuussa.

Köyhän elämän laatua kulutuksen lisääminen parantaa. Mutta monilla kulutus on jo kääntynyt pahoinvoinnin puolelle. Ylipaino on jo maailmassa suurempi tappaja kuin aliravitsemus. Suomeenkin on syntynyt ammattikunta, joka auttaa ihmisiä raivaamaan kodistaan liian tavarat ja tekemään kodista viihtyisämmän.

Monien elämässä ainakaan tavaramäärän lisääminen ei enää kasvata hyvinvointia. Jotta ihmisten hyvinvointi kokonaisuutena kasvaisi, tarvittaisiin pikemminkin oikeudenmukaisempaa jakamista.

Mutta toisaalta viime vuosikymmenten ajan melkein kaikissa maissa, Intiasta Yhdysvaltoihin ja Eurooppaan, rikkaimman yhden prosentin tulot ovat kasvaneet paljon enemmän kuin muiden. Tuloerot ovat kasvaneet.

Vaikka tiedämme liian kulutuksen vahingollisuuden, siitä on vaikea päästä irti. Heti jos kansantalous ei kasva, talouden ja yhteiskunnan kone alkaa yskiä. Ihmisiä joutuu työttömiksi, koska yritykset joutuvat irtisanomaan väkeä. Valtio ja kunnat saavat liian vähän verotuloja, ja joutuvat leikkaamaan sosiaaliturvaa ja esimerkiksi koulujen ja sairaaloiden määrärahoja. Euron kriisiinkin tarjotaan ratkaisuksi talouskasvua ja vielä lisää talouskasvua.

Toisaalta siis "downshiftaajat" ovat oikeassa sanoessaan että elämää pitäisi leppoistaa ja kulutusta vähentää. Mutta myös ne ovat oikeassa, jotka sanovat että leppoistaminen tuhoaisi talouden.

Ihmiskunta on kautta aikojen haaveillut taikakaluista, jotka tuottavat ruokaa ja tarvekaluja ilman raskasta ruumiillista raadantaa. Myyteissä ja saduissa on ihmemyllyjä, jotka jauhavat "syötäviä ja myötäviä" tai pöytäliinoja, jotka itsestään kattavat pöydän täyteen herkkuja.

Nyt meillä on olemassa suuri joukko hienoja vekottimia, jotka tuottavat ruoan, esineet ja talot paljon vähemmällä kätten työllä kuin koskaan. On olemassa myös tekniset ratkaisut, joiden avulla energian tuotannossa voidaan siirtyä käyttämään uusiutuvia energianlähteitä, siis auringon, tuulen ja biomassan energiaa.

Sata vuotta sitten eläneen ihmisen olisi varmaan vaikea ymmärtää sitä, että tällaisessa tilanteessa taloudellinen kasvu on poliittisen päätöksenteon tärkein asia.

Sadan vuoden päästä elävät ihmiset voivat arvioida meitä sen mukaan, onnistummeko murtamaan oravanpyörän ja rakentamaan yhteiskunnan, joka pystyy jakamaan hyvinvointia kaikille ja samalla kuitenkin pysymään kohtuudessa, syömättä tulevien sukupolvien hyvinvoinnin eväitä.

 

Kolumni Hämeen sanomille 22.12.2012