“Tässä työssä auttaa, että on pienenä ihaillut Peppi Pitkätossua.”

Maratonäänestys

Täysistunnon äänestykset kestivät tavallistakin pitempään, kaksi ja puoli tuntia yhtä soittoa. Äänestyslaitteetkin alkoivat loppuvaiheessa sekoilla.

Istunto hyväksyi uusitun rakennusdirektiivin, joka tiukentaa rakennusten energianormeja. Parlamentti kannattaa muun muassa sitä, että vuodesta 2019 alkaen saa rakentaa vain ”nollaenergiataloja”, jotka siis tuottavat paikan päällä sen energian mitä kuluttavat. Parlamentti haluaa, että uudet energianormit koskevat kaikkia taloja, joihin tehdään isompi peruskorjaus, uusien talojen lisäksi. Rakennusten energiatehokkuuden parantaminen onkin hyvin tärkeää, rakennukset kuluttavat 40 % EU:n energiasta. Julkisia rakennuksia tavoitteet koskisivat jo vuodesta 2016. Kysymys oli ensimmäisestä käsittelystä, eli seuraavaksi asiaa pui ministerineuvosto.

Laiva- ja bussimatkustajien oikeuksista hyväksyttiin ensimmäisessä käsittelyssä laki, jolla muun muassa kielletään vammaisten ja liikuntarajoitteisten matkustajien syrjintä. Lento- ja junamatkustajille vastaava lainsäädäntö jo on.

Luottoluokituslaitoksille hyväksyttiin vihoviimein säännöt. Jo oli aikakin. Finanssikuplaan, joka laukaisi maailmanlaajuisen laman, ovat merkittävästi vaikuttaneet myös luottoluokituslaitosten antamat harhaiset arviot firmoista. Keskeinen osa uudistusta on jääviyssääntöjen tiukentaminen.

Yksi julkisuudessa eniten huomiota herättäneistä asioista oli Casacan raportti meppien vapaaehtoisesta eläkerahastosta. Vihreät ovat parlamentin ainoa poliittinen ryhmä, joka on koko ajan suhtautunut tähän rahastoon hyvin kriittisesti. Saimme siihen kohdan (pykälä 105), että rahaston vajeita ei kateta veronmaksajien rahoista.

Toinen julkisuudessa paljon esillä ollut asia koski musiikin kopiosuoja-ajan pidennystä. Parlamentin enemmistö kannatti kopiosuojan pidennystä 50 vuodesta 70 vuoteen. Vihreät vastustivat sitä, koska muutos hyödyttää lähinnä musiikkibisnesjättejä ja kaikkein eniten tienaavia artisteja. Sitä perustellaan hurskaasti taiteilijoiden eduilla, mutta oikeasti levy-yhtiöt tulevat saamaan lisätuotoista 80 % ja esiintyjät vain 20 %. Alan tutkijoiden mukaan useimpien musiikintekijöiden lisätienesti pidennyksestä olisi 0,26 ja 27 euron välillä vuodessa, kun taas isot levy-yhtiöt tienaisivat noin 150 miljoonaa puntaa.

Financial Timesissa on 19.4. ollut mielenkiintoinen pääkirjoitus, jossa vastustettiin musiikin kopiosuojan pidennystä. Siinä todettiin muun muassa, että levy-yhtiöt käyvät jo nyt oikeutta uusia musiikintekijöitä vastaan, jotka ovat työssä käyttäneet aineksina vanhempia kappaleita. ”Tämä on kuin Grimmin veljesten jälkeläiset haastaisivat Disneyn oikeuteen satujensa käytöstä.”

Eniten äänestettäviä kohtia oli niin sanotussa cross border healthcare-laissa. Se koskee sitä, millä ehdoilla potilas voi mennä ulkomaille saamaan hoitoa jota ei ole tarjolla kotimaassa ja saada hoitoonsa vastaavan korvauksen kuin kotimaassa annettavasta hoidosta. Vihreät eivät olleet kovin tyytyväisiä tulokseen. Meille on tässä asiassa ollut pääasia, että hoitoturismi ulkomaille ei romuta kunkin maan oman kotimaisen terveydenhoidon rahoitusta.