“Tässä työssä auttaa, että on pienenä ihaillut Peppi Pitkätossua.”

Lobbarien muurahaispesässä

MEP-kynä 27.9.2007 / Euroopan parlamentin tiedotustoimisto

Muutama kuukausi sitten olin lobbauslounaalla, jolla yksi isännistä sanoi: ”We will table amendments” (tulemme jättämään muutosehdotuksia). Läsnäolijat purskahtivat nauruun. Kaikki tiesivät, että muutosehdotuksia europarlamentissa voi tehdä vain parlamentin jäsen mutta myös sen, että löytyy meppejä, jotka ottavat näidenkin lobbarien muotoilemat ehdotukset nimiinsä.

On mainiota, että lobbauksesta EU:ssa on alettu keskustella Suomessa. Asiasta Europarlamentin raporttia valmisteleva kollegani Alexander Stubb on useissa yhteyksissä sanonut pitävänsä nykyisiä säädöksiä riittävinä. Olen eri mieltä.

Sinänsä kuuluu demokratiaan, että eri tahoilla on oikeus lähettää päättäjien puheille edunvalvojiaan – eli lobbareita – esimerkiksi pienyrityksillä, teollisuuden järjestöillä, ammattiliitoilla, maakuntaliitoilla, ympäristö- ja kuluttajajärjestöillä.

Lobbauksen tulee kuitenkin olla avointa, euroslangilla läpinäkyvää. Demokratiaan kuuluu nimittäin sekin, että päätösten perusteet ovat jäljitettävissä.

Kun Suomen eduskunnan valiokunta käsittelee lakiesitystä, se kuuntelee kaikki asian kannalta merkitykselliset osapuolet, esimerkiksi työlainsäädännöstä vähintään työnantajien ja ammattiliittojen edustajat. Kirjalliset lausunnot talletetaan arkistoon, josta pystyy jälkikäteen tarkistamaan, missä määrin kunkin tahon kanta on vaikuttanut päätökseen.

Europarlamentissa jää paljolti meppien itsensä kontolle, keiden edustajia he tapaavat. Lobbareilta sataakin solkenaan tapaamispyyntöjä sekä kutsuja lounaille ja illallisille.

Nykytilanteessa raha ratkaisee liikaa. Valtavassa tietotulvassa sanomansa saa tehokkaimmin perille kasvotusten. Etulyöntiasemassa on taho, jolla on varaa palkata ammattilobbareita tapaamaan meppejä henkilökohtaisesti ja/tai tarjota lounaita ja illallisia sanomansa säestykseksi.

Ylivoimainen enemmistö Brysselin ammattilobbareista on yritysten ja niitä edustavien järjestöjen leivissä. Kansalaisjärjestön lobbaus tarkoittaa enimmäkseen vain sähköpostia.

Toissa syksynä, kun vääntö EU:n kemikaalilainsäädännöstä oli kuumimmillaan, olisin voinut syödä kaikki aamiaiseni, lounaani ja illalliseni lobbarien laskuun, jos olisin halunnut. (En tosiaankaan halunnut.)

Tänä vuonna olen syönyt noin 40 ateriaa jonkun toisen laskuun. Noin puolet niistä on maksanut jokin parlamentti, hallitus tai kunta. Melkein puolet on maksanut firma tai yritysmaailman järjestö. Ammattiliitto on maksanut yhden ja kaksi on kustantanut kansalaisjärjestö, jonka johtoelimeen kuulun.

Europarlamentin valiokunnissa kuulee ällistyttävän usein suoraan lobbareilta lainattuja väitteitä. Käsiteltäessä ilmanlaatudirektiiviä ja autojen päästönormeja kuulin yhtä hyvin autoteollisuuden lobbareilta kuin kollegoilta, että ilman saasteiden päiväraja-arvojen ylitykset eivät vaikuta terveyteen. Käsiteltäessä elintarvikemarkkinoinnissa sallittavia terveellisyysväitteitä väitettiin, että lasten ylipainon yleistymisellä ei ole mitään yhteyttä sokerin syöntiin, eikä mainonta vaikuta kuluttajien elintarvikeostoksiin.

Nämä lobbausväitteet ovat myös vaikuttaneet europarlamentin päätöksiin. Elintarvikemarkkinoinnin terveellisyysväitteiden ensimmäisessä käsittelyssä parlamentin enemmistö olisi halunnut sallia rasva-, suola- ja sokeripommien mainostamisen terveellisinä. (Onneksi EU:n ministerineuvosto käänsi tämän asian järjelliselle tolalle.) Parlamentti on myös kannattanut lepsumpia ilmansaastenormeja kuin mihin EU:n jäsenmaiden hallitukset olisivat valmiit.

Me, jotka elämme kaiken tämän keskellä, opimme havaitsemaan, mistä eräiden kollegojen muutosehdotukset ja argumentit ovat peräisin.

Mutta europarlamentissa ei kerry julkista arkistoa lobbarien ehdotuksista. Niinpä esimerkiksi tiedotusvälineiden on vaikea jäljittää, mistä sylttytehtaasta meppien tekemät ehdotukset ovat peräisin.

Haluan sylttytehtaat näkyviin. USA:ssa laki vaatii lobbausorganisaatiota julkistamaan rahoittajansa ja toimeksiantajansa, ja lisäksi asiat joihin yrittää vaikuttaa. EU:ssa ei ole tällaista lakia. Esimerkiksi osa potilasjärjestöistä ei kerro, ottaako rahaa lääketeollisuudelta. Edustaako tällaisen järjestön lobbari potilaita vai lääkefirmaa? Haluaisin tietää.

Toiseksi pitäisi taata tasapuolinen kuuleminen. Europarlamentissa iso valta on raportöörillä, jollainen nimetään jokaiselle asialle. Hän laatii valiokunnassa pohjaehdotuksen ja johtaa neuvotteluja muita poliittisia ryhmiä edustavien varjoraportöörien kanssa. Usein näissä neuvotteluissa ratkaistaan suuri osa päätöksen sisällöstä. Minun mielestäni raportöörillä ja varjoraportööreillä pitäisi olla velvollisuus kertoa, keiden tahojen edustajia ovat kyseisen asian merkeissä tavanneet ja koota lobbarien ehdotukset arkistoon.

Kolmanneksi pitäisi estää pukkien pääsy kaalimaan vartijaksi, eli tarvitaan jääviyssäännöt. Kenenkään ei pitäisi voida toimia raportöörinä eikä varjoraportöörinä asiassa, joka liippaa omaa tai lähisukulaisen, siviilityönantajan tai vaalirahoittajan huomattava taloudellista etua. Esimerkiksi autoteollisuudelta vaalirahaa saaneen ei pitäisi päästä neuvottelemaan ryhmänsä edustajana autopäästöistä tai ilmanlaatunormeista.