“Tässä työssä auttaa, että on pienenä ihaillut Peppi Pitkätossua.”

Bali sopi tiekartasta, päämäärä jäi epäselväksi

Sillä välin, kun matkustin kohti Suomea, mihin meni noin 20 tuntia, Balilla oli viimein päästy sopuun. (Tätä kirjoitan junassa, tsekattuani netistä paikalla olleiden viestit ja viralliset päätöstekstit).

Balin ”tiekartta” syntyi, mutta päämäärä jäi valitettavan epäselväksi. Aikataulusta sentään sovittiin, eli seuraava ilmastosopimus pitäisi saada valmiiksi viimeistään 2009.

Varsinaisesta päätöksestä jäivät puuttumaan selvät viittaukset yhteisiin päästövähennystavoitteisiin, eli seuraavat aiemmassa luonnoksessa olleet asiat:
– koko maailmassa päästöt pitää vähentää selvästi alle puoleen vuoden 2000 tasosta vuoteen 2050
– koko maailman päästöt pitää kääntää laskuun seuraavien 10-15 vuoden aikana
– teollisuusmaiden päästöjä tulee vähentää 25-40 % vuoteen 2020

Yhteiset päästövähennystavoitteet jäivät kätketympien ja tulkinnanvaraisempien viittausten varaan. Tämä tarkoittaa käytännössä, että vieläkin tuhlataan aikaa kaikille yhteisestä tavoitteesta vääntämiseen, vaikka YK:n tieteellinen asiantuntijaelin IPCC on antanut asiasta aivan selvät neuvot.

Paikalla olleilta kuulin, että kokouksen viimeinen yö ja päivä olivat olleet dramaattiset. Neuvottelut katkesivat aamuyöllä puoli kolmelta. Täysistunto oli kutsuttu koolle kahdeksaksi. Istunnolle jaetuissa teksteissä ei ollut asioita, joista Kiina katsoi yöllä sovitun. Kiina myös suivaantui siitä, että istunto oli kutsuttu koolle samaan aikaan, kun Kiinan neuvottelijoilla oli tapaaminen kokouksen isäntämaan Indonesian ulkoministerin kanssa. Kiinan delegaatio syytti YK:n ilmastosopimussihteeristöä epälojaalisuudesta ja vaati anteeksipyyntöä. Pääsihteeri Yvo de Boer tuli kyyneleet silmissä kertomaan, ettei sihteeristö ollut tiennyt Kiinan ja Indonesian kokouksesta, ja lähti salista.

Lopputilanteessa EU sai raivokkaat aplodit, kun asettui tukemaan Intian esittämää kehitysmaaryhmän viimeistä muutosehdotusta, sen tuen, jota teollisuusmaiden tulee antaa kehitysmaille näiden ilmastonsuojelun vauhdittamiseen, pitää olla ”mitattavaa”, eli löyhät lupaukset tuesta eivät riitä. Samalla kehitysmaiden oma päästösitoumus valitettavasti vesittyi. Se taas oli suora seuraus siitä, että USA suostui vain hyvin epämääräisiin itseään koskeviin teksteihin (muita teollisuusmaitahan koskee päätöksessä se mitä sanotaan Kioton sopimuksessa mukana olevista niin sanotuista Annex I-maista).

USA syytti kehitysmaita siitä, että nämä eivät täytä lupauksiaan johtajuudesta – mikä oli kyllä aivan täydellisen uskomatonta, kun tietää mitä USA itse on tehnyt. USA saikin kiukkuisen palautteen ja jäi lopuksi täysin yksin. Kun päätös hyväksyttiin, monella osanottajalla oli kyyneleet silmissä. Siinä välissä Yvo de Boer oli palannut, häntä oli kiitetty suuresta työstään – ja hän on todella tehnyt aivan uskomattoman työn, satun tietämään siitä jotain, ja kehitysmaaryhmä oli ilmaissut luottavansa häneen täysin, ja hänelle aplodeerattiin seisaaltaan.

Kokouksen ”pääpäätöksessä” ei viitata teollisuusmaiden tulevaan päästövähennysvauhtiin, mutta niin sanotussa ad hoc-työryhmäpäätöksessä sanotaan IPCC:n suosittelema 25-40 % vuoteen 2020 mennessä. Sen lisäksi ”pääpäätöksen” alaviitteissä on tiettyjä viittauksia IPCC:n suosituksiin.