Energiaremonttitarinaa

Energia-lehdessä (6/2009) ollut herja meidän talomme lämmitystavasta jäi jurppimaan, ja siksi kirjoitan tähän vähän perusteellisemman selostuksen siitä, mitä valitsimme ja miksi, ja mitä ylipäänsä olen ruohonjuuritasolla tehnyt kaukolämmön ja energiansäästön hyväksi.

Energia-lehtihän haukutaan minut siitä, että ”pelkkä raha ratkaisi”, kun valitsimme taloomme maalämpöpumpun ”vaikka sähköntuotannon jätelämpöäkin [kaukolämpöä] olisi ollut tyrkyllä”.

Oikeasti ei ollut kaukolämpöä tyrkyllä, vaan Tampereen sähkölaitos kieltäytyi tekemästä siitä edes tarjousta. Mutta kaiken kaikkiaan pidän itseäni kaukolämmön ja ruohonjuuritason esitaistelijana, ja myös energiansäästön. Olen ollut liittämässä kaukolämpöön 42-asuntoista taloyhtiötä (Tampereella) ja yhtä omakotitaloa (Helsingissä). Toistakin taloyhtiötä ja kahta muuta omakotitaloa (Tampereella) olen yrittänyt liittää kaukolämpöön, mutta huonolla menestyksellä.

Vuonna 1975 muutin silloisen mieheni kanssa Tampereen Lukonmäkeen pieneen rivitaloasuntoon vastavalmistuneessa yhtiössä, jossa oli öljylämmitys. Heti, kun yhtiön hoito siirtyi rakennusfirmalta osakkaille, minut valittiin isännöitsijäksi. Ensi töiksemme ryhdyimme huoltamaan pannuhuoneen laitteita kunnolla ja hankimme autopistorasioihin ajastimet niin, että lämmitysöljyn kulutus laski roimasti, ja autopaikkojen sähkönkulutus pieneni murto-osaan. Kun naapurikadulle tuli kaukolämpö, yritimme heti liittää yhtiötä siihen. Tampereen sähkölaitos ei ensin huolinut meitä kaukolämmön asiakkaiksi, mutta muutaman vuoden kuluttua muutti mielensä. Lopetin isännöitsijyyden toisen lapseni synnyttyä vuonna 1979. En ole ihan varma, liittyikö yhtiö kaukolämpöön minun isännöitsijäaikanani, mutta ainakin se tapahtui ennen kuin muutimme muualle, ja minä olin ensimmäisiä, jotka olivat yhtiössä alkaneet asiaa ajaa. Siinä välissä, vuonna 1978, tein Tampereen sähkölaitokselle kaukolämpöverkon pumppujen energiankulutusta koskevan diplomityön ja muun muassa löysin yhden paikan, jossa laitteisto oli niin ylimitoitettu, että se toimi alle 10 %:n hyötysuhteella ympäri vuoden. Kun tämä selvisi, sähkölaitoksen johtaja määräsi kartoittamaan, löytyykö vastaavia energiantörsäyskohteita muitakin. Hakametsän jäähallin luona olevan kaukolämpöpumppaamon (joka pumppaa kaukolämpövettä Hervantaan) laitteet on valittu diplomityöni perusteella.

Vuonna 1983 muutin Pispalaan 6-asuntoiseen pientaloyhtiöön ja pian minut valittiin sielläkin isännöitsijäksi. Ehdotimme sähkölaitokselle, että (öljylämmitetty) yhtiömme liittyisi kaukolämpöön. Sähkölaitos ei ollut kiinnostunut, ei vaikka yhtiömme ei ollut kaukanakaan Pispalan valtatietä myöten kulkevasta kaukolämpöjohdosta. Myöhemmin, kun olin kaupunginvaltuutettu, satuin juttelemaan aiheesta Tampereen sähkölaitoksen kaukolämpötoimiston yhden pomon kanssa. Hän lupasi hoitaa yhtiöllemme tarjouksen. Mutta tarjous kuului: Kaukolämpöä emme teille halua myydä, mutta lämmityssähköä myymme oikein mielellämme. Sähkölämmittäjiksi emme halunneet ryhtyä, mutta siinä vaiheessa olimme jo parantaneet öljykattilaa, poltinta ja termostaatteja siten, että öljynkulutus oli pudonnut kahteen kolmasosaan entisestä.

Vuonna 1995 menin naimisiin nykyisen mieheni kanssa ja hankimme talon Helsingin Toukolasta. Siinä oli sähkölämmitys. Aloimme säädellä termostaatteja pienemmälle kun olimme poissa kotoa ja talvisin käytimme myös kakluuneja. Talon sähkönkulutus putosi puoleen. Helsingin energia ei ollut uskoa tätä todeksi. Jonkin ajan kuluttua meille Helsingin energialta tuli kirje, että kadulle vedetään kaukolämpö. Tartuimme heti mahdollisuuteen. Maksoi aika lailla (silloista rahaa yli 100 000 markkaa) rakentaa taloon vesipatterijärjestelmä, mutta teimme sen, koska kaukolämpö on niin paljon sähkölämpöä ympäristöystävällisempi.

Vuonna 1999 mieheni muutti töihin Tampereelle ja hankimme Pispalasta uuden talon. Sekin oli sähkölämmitetty. Vastapäätä oli kaukolämmitetty kerrostalo. Taas kysyin Tampereen sähkölaitokselta tarjousta kaukolämmöstä. Sähkölaitos vaati liityntäputkesta sangen korkeaa hintaa. Vesikiertoiset patterit olisi tietysti myös tähän taloon pitänyt laittaa ja tiesimme ennestään että se maksaa aika lailla. Emme halunneet tehdä näin isoa investointia ihan suin päin. Siksi yritin löytää asiantuntijaa, joka selvittäisi, millainen lämmitysremontti olisi juuri meidän talomme tapauksessa ilmastonsuojelun kannalta fiksuin. Kyselin muun muassa energiansäästön palvelukeskus Motivasta, mistä tällaisen asiantuntijan löytäisi. Ainoa, joka löytyi, oli eräs Tampereen teknillisen yliopiston tutkija. Hän lähetti meille pientalojen lämmitystä koskevan tutkimuksensa, jonka mukaan maalämpöpumppu ja kaukolämpö ovat ilmaston näkökulmasta suunnilleen samanarvoiset. Kysyin, suostuisiko hän analysoimaan meidän talomme. Hän kertoi suunnittelevansa energiakonsultointibisnestä ja lupasi tulla. Mutta ei koskaan tullut, ei ainakaan ennen kuin ostimme nykyisen talomme.

Nykyistä taloamme on laajennettu vuonna 1928 ja sen lämmitys oli niiltä ajoilta: kakluunit ja muutama irtosähköpatteri. Arkkitehti ja muut suunnittelijat olettivat aluksi, että taloon tulee se suoraviivaisin ratkaisu, sähkölämmitys. Sitä emme kuitenkaan edes harkinneet, vaan selvitimme kolmea vaihtoehtoa, kaukolämpöä, pellettejä ja maalämpöpumppua. Kysyin taas neuvoa Motivalta ja sain vastaukseksi, että tärkeintä on talon alhainen energiankulutus, eli kannattaa parantaa talon lämpöeristystä.

Soitin kaupungin rakennusvalvontaan ja kysyin, mistä saa päteviä neuvoja vanhan talon lisälämmöneristykseen. Minulle vastattiin, että lämpöeristyksellä voi pilata vanhan talon. Vastasin, että juuri siksi soitin, haluan tietää miten se tehdään oikein. Minut ohjattiin ensin sellaisen asiantuntijan puheille joka olisi pannut lisäeristyksen talon ulkopuolelle. Se ei tietenkään käy kulttuurihistoriallisesti arvokkaaksi luokitellussa talossa. Seuraavaksi hän suositteli höyrysulkumuoveja kaikkiin seiniin. Onneksi löysimme Pirkanmaan maakuntamuseosta tosi hyvän perinnerakennusmestarin, jolta olemme saaneet käyttökelpoisia neuvoja. Talo on nyt lisäeristetty joka suunnasta, alapohjasta, seinistä ja katosta. Katossa on puoli metriä selluvillaa ja sen paikalleen panneet työmiehet totesivat, että tämä talo täyttää tulevatkin energianormit.

Mutta lämmitystä tarvitaan, vaikka eristeitä onkin paksunnettu. Jälleen kyselin kaukolämpöä. Kadulla ei mene kaukolämpöputkea ihan meidän kohdallamme, mutta naapuritalon naapuritaloon tulee. Kohtalaisen aktiivisen kyselyn jälkeen saimme puhelimessa liityntäputkelle noin-hinnan. Se olisi maksanut yhtä paljon kuin maalämpöpumppu porakaivoineen. Kanssani puhunut henkilö yritti lähinnä vakuuttaa minut siitä, että meidän ei kannata olla kiinnostuneita kaukolämmöstä (ehkä hän oletti että otamme sitten suoran sähkölämmityksen ja tuotamme näin enemmän tuloa sähkölaitokselle). Pyysin silti tarjousta kirjallisesti. Sitä ei koskaan tullut, vaikka soittelin perään. Liityntäputken noin-hinnan perusteella kaukolämpö olisi tullut selvästi maalämpöpumppua kalliimmaksi, koska kaukolämpö on hinnoiteltu siten, että vuosikustannukset olisivat tulleet noin kaksinkertaisiksi maalämpöön verrattuna.

Välissä oli vielä muutamia mutkia, muun muassa hölynpölyksi osoittautunut maaperätutkimus, mutta lopputulos on se, että meillä on nyt maalämpöpumppu ja sen lisäksi katolla aurinkolämpöpaneelit. Aurinkopaneelien ja lämpöpumpun yhteispeli ei heti alkuun sujunut. Onneksi mieheni Jukka on fysiikan tohtori ja minä sähkövoimatekniikan lisensiaatti, ja niinpä huomasimme keväällä, ettei lämpö siirrykään aurinkopaneeleista eteenpäin. Vian selvittämiseen meni useampi viikko ja varmaan toistakymmentä ukkoa aurinkopaneelifirmasta ja lämpöpump
pufirmasta hyppäsi meillä ennen kuin systeemi alkoi toimia. Mutta nyt toimii, ja talo saa kaiken tarvittavan lämmön auringosta suunnilleen maaliskuun alkupuolelta ainakin syyskuun loppuun. Kylmemmillä säillä sitten tarvitaan maalämpöpumppua, ja talvipakkasilla käytetään myös kakluuneita, jotka ovat kaikki tallella.

Eli emme me mielestäni ihan halvinta, helpointa ja suoraviivaisinta vaihtoehtoa ole valinneet.