Avainsanan arkistot: budjetti


Talousarvioaloite määrärahan lisäämisestä luonnonsuojelualueiden hankinta- ja korvausmenoihin (20 000 000 euroa)

Hallitus esittää valtion talousarvioesityksessä 2017 (15.9.2016) luonnonsuojelualueiden hankinta- ja korvausmenojen leikkaamista 20 miljoonalla eurolla aiempaan kehystasoon verrattuna, 38 miljoonasta eurosta 18 miljoonaan euroon. Leikkaus vie merkittävän osan toimintaedellytyksistä sekä maanomistajien että ympäristöjärjestöjen kannattamalta, vapaaehtoisuuteen perustuvalta Etelä-Suomen metsien monimuotoisuusohjelmalta (METSO). Hallituksen mukaan METSO-ohjelman toimeenpano jatkuu. On kuitenkin epäselvää, miten tämä onnistuu […]

Read more»
 

Kannustetaan ympäristöteknologiaa eikä saastuttamista

Puheeni vuoden 2017 budjetista eduskunnan täysistunnossa Useimmiten eduskunnan budjettikeskustelussa arvostellaan veronkorotuksia ja liian pieniä tukia. Teen nyt päinvastoin, arvostelen yhden veron poistamista ja yhtä uutta tukea. Vero, jonka poistamisesta olen hyvin pahoillani, on makeisvero. Tämä tekee budjettiin noin 100 M€ loven. Hallituksen esittämistä perusteluistakin osa on asiaa, mutta loput ei. […]

Read more»
 

Ylivoimaisesti suurin kestävyysvaje on riittämätön ilmastonsuojelu

Arvoisa puhemies, ylivoimaisesti suurin kestävyysvaje on ilmastotoimien puute. Näin totesi myös ympäristöministeri Tiilikainen viime viikolla, aivan oikein. Myös valtiovarainministeriön entinen vahva hahmo Raimo Sailas on todennut ilmastonmuutoksen hillinnän olevan tulevaisuudellemme ylivoimaisesti tärkein asia. Mutta tässä keskustelussa sanaa ilmasto eivät ole tainneet mainita muut kuin vihreät. Nykyinen pakolaiskriisi on vain esimakua […]

Read more»