Kansalaisaloite tyttöjen sukuelinten silpomisen kieltämisestä

Print PDF Email
Arvoisa puhemies! Kuten vastauspuheenvuorossani aikaisemmin tässä keskustelussa jo totesin, aika tasan 28 vuotta sitten syyskuun 20. päivä vuonna 91 tein hallitukselle kirjallisen kysymyksen siitä, pitäisikö tyttölasten sukuelinten silpominen kieltää erillisellä lailla. Tämän kysymyksen allekirjoitti 30 kansanedustajaa, joiden joukossa olivat muun muassa vielä politiikassa mukana olevista Eva Biaudet ja Heidi Hautala ja vielä muutama kuukausi sitten eduskunnan tai europarlamentin jäseninä olleista Riitta Myller ja Liisa Jaakonsaari. Silloinen oikeusministeri Hannele Pokka vastauksessaan totesi, että kyseessä on törkeä pahoinpitely, ja kuten kerroin, itse asiassa hyvin moni niistä asioista, mitkä tässä keskustelussa on tuotu esille, on todettu myöskin tässä 28 vuotta sitten jätetyssä kirjallisessa kysymyksessä ja oikeusministerin siihen antamassa vastauksessa. 
 
Kuten jo myös tässä keskustelussa edellä kerroin, samalla eduskuntakaudella käsiteltiin rikoslain kokonaisuudistusta, ja käsittelyssä olivat myös henkeen ja terveyteen kohdistuvat rikokset. Siinä yhteydessä lakivaliokunta kirjoitti tämän törkeä pahoinpitely ‑pykälän perusteluihin, että niin sanottu tyttölapsen ympärileikkaus tai sukuelinten silpominen täyttää tämän teon kriteerit. 
 
Keskustelussa on tuotu esille se, että tästä teosta maksimirangaistus on kymmenen vuotta vankeutta, eli rikoslaki pitää sitä jo hyvin törkeänä rikoksena. Vähemmän tunnettu asia on se, että nykyrikoslaissa on myös pykälä ”Törkeän henkeen tai terveyteen kohdistuvan rikoksen valmistelu”, jossa maksimirangaistus on neljä vuotta vankeutta. Tässä keskustelussa on tuotu esille aika isoja lukumääriä siitä, paljonko silvottuja naisia kaiken kaikkiaan on, mutta sen sijaan ei semmoista selkeää tietoa siitä, kuinka paljon on sellaisia tyttöjä, jotka Suomessa asuessaan, joko Suomessa syntymisen jälkeen tai Suomeen muuttamisen jälkeen, ovat joutuneet tämän silpomisen kohteeksi. 
 
Ehkä suurin ongelma, mitä tässä keskustelussa on tuotu esille nimenomaan tämän nykylain toimivuuden kannalta, on tämä näyttökysymys. Itse en ole juristi vaan maallikko, mutta on vaikea ymmärtää ja uskoa, että jos Suomessa syntyneestä tytöstä todetaan, että hänen sukuelimensä on silvottu, lapsen vanhemmat eivät olisi tämän asian kanssa missään tekemisissä, joten tuntuu siltä, että se, että miten näyttöä arvioidaan, on yksi sellainen asia, mitä laissa olisi syytä selventää. Myöskin tämä minimirangaistuksen nostaminen kahteen vuoteen, joka helpottaisi tutkintaa, vaikuttaa sellaiselta asialta, jota pitäisi vakavasti harkita. 
 
Nämä seikat nostan esille ja myöskin sen, että ylipäätänsä kaikille osapuolille olisi selvä se seikka, mikä tässä keskustelussa on todettu aivan yksimielisesti — että tyttölapsen sukuelinten silpominen on törkeä rikos, ihmisoikeusloukkaus ja pysyvän ruumiinvamman aiheuttamista ihmiselle, koko loppuelämää haittaavan ruumiinvamman aiheuttamista ihmiselle — että tosiaan tämän teon rikollisuus ja myös siihen myötävaikuttamisen rikollisuus olisi selkeä asia. Mielestäni, aivan kuten oikeusministeri Henriksson erittäin hyvissä puheenvuoroissaan totesi, tätä todella olisi syytä harkita. 
 
Ymmärrän oikeusoppineiden ajatuksen siitä, että lain pitäisi olla sisäiseltä rakenteeltaan ikään kuin kaunis, että ikään kuin samoja asioita ei sanottaisi moneen kertaan, mutta jotta tässä nimenomaisessa kysymyksessä tämän teon rikollisuus ja siihen myötävaikuttamisen rikollisuus olisi kaikille selvää, niin tässä asiassa poikkeus tällaisesta ikään kuin juristien kauneusihanteista lainsäädännön suhteen voisi hyvinkin olla perusteltu. 
 
Vielä viimeisenä asiana toteaisin sen, että laki Suomessa tuntee myös sellaisen käsitteen kuin käänteinen todistustaakka. Tämä on esimerkiksi tasa-arvolaissa: silloin kun epäillään, että sukupuolen perusteella on joutunut työhönotossa syrjityksi, työnantaja joutuu osoittamaan, että näin ei ole tapahtunut, sen sijaan, että syrjityksi tulemisen kokeneella olisi se koko todistustaakka. Myöskin tämä saattaisi olla sellainen seikka, joka tarvittaisiin tämän näyttökysymyksen helpottamiseen, jotta näitä tekoja, sikäli mikäli niitä tapahtuu oikeasti, saataisiin tuomiolle. 
 
Olen hyvilläni siitä, että tästä istuntokeskustelusta on sinänsä lähtenyt erittäin yksimielinen viesti siitä, että tyttölapsen sukuelinten silpominen ja kaikki siihen myötävaikuttaminen ovat rikollisia tekoja. Toivon, että tämä viesti eduskunnan täysistunnosta lähtee myös niille ihmisille, joita tavalla tai toisella tämä asia koskee, sen lisäksi, että se lähtee oikeusministeriöön niille ihmisille, jotka selvittävät sitä, mitä lainsäädäntömuutoksia tarvitaan. 
 
Puhe täysistunnossa 11.9.2019