Vihreät kansanedustajat vaativat saamen kielien parempaa huomioimista valtion palveluissa

Print PDF Email

Vihreiden kansanedustajat Satu Hassi ja Hanna Halmeenpää ovat tänään jättäneet hallitukselle kirjallisen kysymyksen siitä, miksi valtion työvoimapalveluissa ei huomioida sitä, että Suomessa puhuttavia saamen kieliä on kolme. Myös muiden suomalaisten vähemmistökielten huomioimisessa on puutteita.

”Suomessa puhuttavia saamen kieliä ovat inarinsaame, koltansaame ja pohjoissaame. Jos osaa yhtä näistä kielistä, ei ainakaan ilman erityistä harjaantumista ymmärrä kahta muuta, aivan vastaavasti kuin suomen kielen taidon perusteella ei ymmärrä viroa tai vepsää, vaikka nämä kaikki ovat itämerensuomalaisia kieliä”, Hassi kertoo.

Tästä huolimatta TE-toimisto tarjoaa saamen kielien osaajille edelleen kielivaihtoehtona ainoastaan ”saame”. Kuitenkin TE-toimiston valikosta voi kielekseen valita hyvinkin pieniä ulkomaisia kieliä, esimerkiksi nauru, jolla on noin 6000 puhujaa Tyynenmeren Nauru-saarilla.

”Nykyinen käytäntö voi johtaa epäoikeudenmukaisiin tilanteisiin, kun yhtä saamen kieltä osaavan työnhakijan täytyy etuuksiensa menettämisen uhalla hakea työtä, jossa tarvitaan toisen saamen kielen taitoa. Tällaisia tapauksia on saamelaisalueella jo tiedossa”, jatkaa Halmeenpää.

Kielen näkyvyys on olennainen osa kansalaisten kielellisiä oikeuksia, joita Suomi on lainsäädännöllä ja kansainvälisin sopimuksin sitoutunut kunnioittamaan. Suomen perustuslaki turvaa esimerkiksi saamelaisten ja romanien oikeuden omaan kieleen.

Puutteita on myös muiden vähemmistökielten huomioimisessa: TE-toimiston kielivalikosta puuttuu myös Karjalan kieli, jolla on tuhansia puhujia Suomessa. Muita Suomen perinteisiä vähemmistökieliä, jotka eivät näy johdonmukaisesti valtion palvelujen kielivalikoissa, ovat Suomen romanikieli sekä suomalainen ja suomenruotsalainen viittomakieli.

Lisätietoja:

Satu Hassi

satu.hassi@eduskunta.fi

 

Kysymys luettavissa kokonaisuudessaan: http://www.satuhassi.fi/2018/kirjallinen-kysymys-saamen-eri-kielten-asemasta-valtion-palveluissa/