Toimiva oikeusvaltio on myös ympäristönsuojelun edellytys

Print PDF Email

Puheeni Suomen ympäristöoikeustieteen seuran seminaarissa 5.9.2018       

  1. Oikeusvaltioperiaatteesta

Olen oikein otettu kutsusta tulla puhumaan Suomen ympäristöoikeustieteen seuran vuotuiseen seminaaripäivään täällä korkeimman hallinto-oikeuden istuntosalissa.

Oma opiskelutaustani on tekniikassa ja tunnustan, että aikoinaan pidin puheita oikeusvaltiosta ja sen periaatteista lähinnä jonkinlaisena juristien ammattikuntajargonina, tai vallitsevan paradigman mukaisena hyvepuheena. Mutta mitä kauemmin olen politiikassa toiminut ja mitä enemmän olen saanut tutustua myös muihin maihin, sitä selvemmin olen ymmärtänyt, että itse asiassa oikeusvaltion periaatteiden noudattaminen on hyvän yhteiskunnan kehittämisen kivijalka.

Viime ja tänä vuonna on palautettu mieliin mitä tapahtui vuosina 1917 ja 1918, ja siitä on tuotu esiin myös uutta tietoa, ainakin itselleni uutta. Kun eduskunta joulukuussa 1917 hyväksyi itsenäisyysjulistuksen, oikeusvaltiosta tuskin saattoi puhua. Eduskunta oli kansan valitsema mutta sen legitimiteetti ei ollut yhtä selvä kuin nyt. Vasemmistoenemmistöinen eduskunta oli kesällä hajotettu. Hajotuspäätöksen oli tehnyt Venäjällä vallan kaapannut vallankumoushallitus. Oikeisto myöntyi hajotukseen auliisti, työväenpuolue vastusti mutta käytännössä suostui siihen osallistumalla vaaleihin. Katkeruus oli yleistä. Ei ollut suomalaista poliisia eikä armeijaa, vaan punaiset ja valkoiset aseelliset kaartit. Sisällissodassa laittomuus sai huipentumansa, ensin yrityksenä kaapata valta eduskunnalta ja sen enemmistön tukea nauttivalta senaatilta, sodan jälkeen taas kuolemantuomioina, joita jakelevilla ex tempore-tuomioistuimilla ei ollut laillista pohjaa, puhumattakaan vankileireistä, joilla tuhansia vankeja nääntyi nälkään ja tauteihin.

Voi vain ihmetellä ja ihailla sitä, että sellaisessa tilanteessa löytyi tarpeeksi viisaita ja rohkeita ihmisiä kirjoittamaan perustuslain, joka mahdollisti sen, että oikeusvaltion rakentaminen lähti käyntiin. Se oli pitkään nykynäkökulmasta kovin puutteellista, mutta tarjosi kuitenkin myös sisällissodassa hävinneelle osapuolelle mahdollisuuden osallistua yhteiskunnan päätöksentekoon, jopa niin että jo 8 vuoden kuluttua sisällissodasta maahan nimitettiin sosialidemokraattisen pääministerin johtama hallitus, siis sisällissodassa hävinneiden hallitus.

Suomalaisen yhteiskunnan kehitystä ja elintason paranemista sekä tähän mennessä että tästä eteenpäin tarkastellaan usein lähinnä taloudellisesta näkökulmasta, ja tietenkin me insinöörit korostamme tekniikan kehitystä. Mutta en usko, että maamme nyt, sata vuotta sisällissodan jälkeen, voisi olla yksi maailman parhaista maista, ellei oikeusvaltiota olisi jatkuvasti kehitetty. Pidän tärkeänä sitä, että me suomalaiset myös jatkossa pidämme kiinni oikeusvaltiosta ja toimimme sen mukaan myös kansainvälisillä foorumeilla. Valitettavasti tuoreet kansainväliset esimerkit osoittavat, että oikeusvaltio ei pysy, ellei sen arvoa ymmärretä ja siitä pidetä huolta.

Luulen, että kaikki me, jotka olemme toimineet jonkinasteisissa poliittisen päättäjän asemissa, olemme erinäisiä kertoja tunteneet kärsimättömyyttä – ainakin minä olen – kun vallan kolmijako, eli lainsäädäntö- ja toimeenpanovallan sekä tuomiovallan eriytyminen sekä päätöksenteon vaatima aika saavat asiat tapahtumaan hitaammin ja mutkikkaammin kuin itse tahtoisimme. Ja varmaan meistä jokainen on monta kertaa kokenut tulleensa tiedotusvälineissä aivan väärin perustein arvostelluksi, tai sivuutetuksi. Mutta kokemus kuitenkin osoittaa, että parhaat yhteiskunnat on rakennettu kunnioittamalla vallan kolmijakoa ja sananvapautta, ja että näistä periaatteista tinkiminen voi yllättävän nopeastikin saada yhteiskunnan luisumaan kohti mielivaltaa, kriisiytymään sekä sosiaalisesti että taloudellisesti, ja vaarantamaan jopa rauhan.

Neuvostoliiton romahdettua uskoimme varmaan useimmat – ainakin itse uskoin – että Euroopan kehitys yhä paremmin toimivaa oikeusvaltiota kohti on itsestäänselvyys, ja että niinsanotun rautaesiripun takana olleiden maiden liittyminen EU:hun sinetöi oikeusvaltiokehityksen näissä, ja että muukin maailma tulee perässä. Valitettavasti näin ei käynyt. Venäjällä oikeusvaltiosta ei voi enää puhua, poliittisen opposition ja kriittisten tiedotusvälineiden näkyviä hahmoja murhataan. Myös Unkarin ja Puolan kehitys on todella huolestuttavaa. Turkissa, joka viime vuosikymmenen alussa näytti olevan matkalla kohti oikeusvaltiota, kehitys on kääntynyt päinvastaiseen suuntaan. Jopa Yhdysvalloissa oikeusvaltio on tiukassa testissä, ja kaikesta päätellen Venäjä on onnistunut vaikuttamaan Yhdysvaltojen sisäiseen kehitykseen.

Suomessa asiat ovat kansainvälisessä vertailussa hyvin, mutta meidänkin maamme sijoitus esimerkiksi median vapauden kansainvälisessä vertailussa on tippunut. Ja juuri ympäristöoikeuden kohdalla mielestäni oikeusvaltion rakenteita ollaan, ellei horjuttamassa niin ainakin nakertamassa, mikäli maakuntaudistus toteutuu hallituksen esittämässä muodossa.

Uskon jokaisen suomalaisen tukevan sitä, että julkisen vallan päätökset ovat paitsi lakien mukaisessa järjestyksessä tehtyjä, myös sisällöltään laillisia. Tämä koskee sekä viranomaisten että vaaleilla valittujen elinten, kuten kunnanvaltuustojen päätöksiä. Se sensijaan näyttää olevan monille epäselvempää, että on tarpeen myös valvoa viranomaisten päätösten laillisuutta. Kokemus on kuitenkin osoittanut, että viran puolesta tapahtuva ja asiantunteva valvonta on tarpeen.

Eihän siitäkään ole kovin monta vuotta kun lehdissä naureskeltiin sille, että poliisi tutkii Helsingin huumepoliisin toimintaa. Enää ei naureta.

Pidän huonona kehityksenä, jos kohta ei ole enää mitään valtiovallan elintä, jolla on velvollisuus valvoa kuntien tekemien kaavapäätösten sisällön laillisuutta, tai erilaisille tuotantolaitoksille ja muille toiminnoille myönnettyjen ympäristölupien sisällön laillisuutta, ja valvontaan liittyvä muutoksenhakuoikeus. Ei ole oikein, että esimerkiksi uhanalaisten lajien, ilman tai veden laadun, vaelluskalojen tai kulttuuriympäristöjen suojelua koskevien lakien noudattaminen lupapäätöksissä sälytetään yksittäisille kansalaisille ja kansalaisjärjestöille.

Kuten tiedätte, tämä asia on eduskunnassa iso kiistanaihe enkä voi sanoa tässä edustavani koko eduskunnan kantaa. Ympäristövaliokunta antoi kesällä lausuntonsa ns Luova-virastosta ja maakuntauudistuksesta ja jätti siinä viranomaisten valitusoikeusasian perustuslainmukaisuuden perustuslakivaliokunnan arvioitavaksi, eduskunnan normaalin menettelyn mukaisesti.

Poliittisessa väittelyssä toistetaan usein, että viranomaisen ei pidä voida valittaa omasta päätöksestään. Tämä osuu asian viereen. Olennaista ei ole, onko ehdotetussa uudessa virastossa erillinen itsenäinen valvontayksikkö, vaan olennaista on, että jollakin viranomaistaholla on velvollisuus valvoa lupapäätösten sisällön laillisuutta.

Olen iloinen siitä, että KHO on lausunnossaan todennut, että yleistä etua valvovien viranomaisten valitusoikeus kuuluu hallintoprosessin keskeisiin perusrakenteisiin ja se turvaa erisuuntaisten yhteiskunnallisten intressien toteutumisen osana hallinnon lainalaisuusvalvontaa ja EU-oikeuden tehokasta täytäntöönpanoa.

 

  1. Ympäristön ja talouden suhteesta

Monesti ne tahot, joka ponnistelevat jonkin hankkeen toteuttamiseksi, esimerkiksi tehtaan, kauppakeskuksen, kaivoksen, asuma-alueen, liikenneväylän, toteuttamiseksi, kokevat kansalaisten valitusoikeuden turhauttavaksi hidasteeksi, ja pitävät vihoviimeisenä sitä, että viranomaisetkin valvovat toisten viranomaisten päätöksiä. Näillä hankkeillahan tavoitellaan sinänsä hyviä asioita, taloudellista kehitystä, työpaikkoja, toimeentuloa, sujuvampaa liikennettä, raaka-aineita teollisuudelle, jne.

Kovin usein ympäristöstä huolehtimista leimataan taloudellisen kehityksen esteeksi ja hidasteeksi. Poliittisessa puheessa asetetaan usein ympäristö ja talous vastakkain ikään kuin voisimme valita vain toisen näistä.

On kuitenkin lukemattomin tutkimuksin osoitettu, että ympäristönsuojelun korkea vaatimustaso edistää myös taloudellista kehitystä. Puhtaammassa ympäristössä ihmiset sairastavat vähemmän ja elävät pitempään. Tieto siitä, miten ilmansaasteet heikentävät terveyttämme ja lyhentävät elinikäämme, täydentyy jatkuvasti. Uusien tutkimusten mukaan saasteet heikentävät jopa aivojemme toimintaa.

Vastaavasti tiukat ympäristönormit tukevat terveyttä ja viihtyvyyttä. Mutta sen lisäksi ne myös parantavat kilpailukykyä. Kun laki pakottaa ottamaan käyttöön uusia fiksumpia ja puhtaampia ratkaisuja, vauhditetaan innovaatioita, uusia palveluja ja tuotteita joita tarvitaan muuallakin maailmassa. Tämä puolestaan tukee työllisyyttä.

Yksi ympäristökiista, jossa oma nimeni oli näkyvästi esillä, oli kiista EU:n ns rikkidirektiivistä, joka laski laivapolttoaineen rikkipitoisuuden ylärajan yhdestä 0,1 prosenttiin. Ehkä muistatte, miten sitä väitettiin teollisuuteemme tuhoksi kuljetusten hintojen kallistumisen takia. Esimerkiksi UPM:n toimitusjohtaja Jussi Pesonen arvioi vuonna 2012 rikkidirektiivin väjhentävän yhtiön paperintuotantoa Suomessa yhden paperikoneen vuosituotannon verran.

Nyt, kun direktiivi on vaikuttanut kolme ja puoli vuotta, on näkyvissä, että rikin oksidien määrä ilmassa on laskenut myös Suomessa. Tämä näkyy esimerkiksi ilmanlaatu.fi -sivustolla julkaistuista mittaushavainnoista. Ilmanlaadun parantumisen terveyshyödyiksi on arvioitu 4,4–8 miljardia euroa vuodessa, kun kalliimman polttoaineen kustannuksiksi merenkululle arvioidaan 2,3 miljardia euroa. Hollantilaisen CE Delftin tekemän selvityksen mukaan rikkidirektiivi ei ole aiheuttanut kuljetusten siirtymistä laivoilta maanteille. 

Merikuljetukset eivät ole kallistuneet pelottelujen mukaisesti. Sen sijaan suomalainen meriteollisuus on hyötynyt, koska suomalaisilla yrityksillä on maailmanluokan osaamista sekä laivojen savukaasunpuhdistimien että puhtaammilla polttoaineilla toimivien laivamoottorien valmistajina.

Sir Nicholas Stern julkaisi vuonna 2006 kuuluisan selvityksen, jossa todetaan, että ilmastonmuutos on historian suurin ja tuhoisin markkinahäiriö, jonka torjuminen tulee monta kertaa halvemmaksi kuin ilmastonmuutoksen päästäminen ryöstäytymään. Ilmastotoimien on laskettu alentavan globaalia kansantuotetta prosentilla tai kahdella vuoteen 2050 mennessä. Kustannukset voivat jäädä myös tämän alapuolelle, sillä tekniikka kehittyy koko ajan. Tämän vuosituhannen aikana tuuli- ja aurinkoenergian tekninen kehittyminen ja markkinoiden laajeneminen ovat alentaneet niiden hintoja dramaattisesti. Suomessakin tuulivoima on jo halvin tapa rakentaa uutta sähköntuotantoa. Monissa maissa uusien aurinkopaneelien tuottama sähkö on halvempaa kuin uusien fossiililaitosten tuottama sähkö. Joissakin maissa aurinkosähkö on jopa halvempaa kuin olemassaolevien hiilivoimaloiden tuottama sähkö. Lisäksi vaadittavat energiaverkkoinvestoinnit ja investoinnit yhdyskuntien perusrakenteisiin voivat tulevina vuosikymmeninä toimia myös kasvun moottorina.

Ilmastotoimien lykkääminen taas tekee tavoitteiden saavuttamisen paljon kalliimmaksi. Pahimmillaan päästövähennysten vitkuttelu johtaa siihen, että maapallo muuttuu tuntemattomaksi planeetaksi seuraavan 100 vuoden aikana – siis nykyisten pikkulasten elinaikana.

Vähemmän energiaa kuluttavat ratkaisut sekä siirtyminen päästöttömiin energiamuotoihin on ilmaston vuoksi välttämätöntä, mutta edistää samalla eurooppalaista kilpailukykyä puhtaan teknologian alalla.

Talouspolitiikassakin keskustellaan tänä päivänä yhä enemmän sellaisen kestävän talousmallin edistämisestä, jossa hyvinvointi voi lisääntyä, mutta kehitys tapahtuu luonnon kantokyvyn rajoissa. Kilpailukyvyn tutkija, professori Michael Porter on todennut valtioiden kilpaikukykyä ja siihen vaikuttavia seikkoja analysoituaan, että kunnianhimoinen ympäristöpolitiikka parantaa maan kilpailukykyä, ei heikennä. Ei ole tutkimusnäyttöä siitä, että lepsu ympäristöpolitiikka parantaisi kilpailukykyä ja houkuttelisi investointeja. Talouden nobelisti Paul Krugman on tiivistänyt asian näin: Ympäristönsuojelun huonontaminen ei tee meistä rikkaampia, vaan köyhempiä ja kipeämpiä.

 

  1. Ympäristön merkityksestä elämän laadulle

On helppo ymmärtää, että puhdas hengitysilma tukee terveyttä. Mutta ympäristön ja luonnon monimuotoisuuden merkitys terveydelle on paljon laajempi. Tutkimusten mukaan metsässä oleskelu laskee sydämen sykettä ja verenpainetta nopeasti, ja vähentää lihasjännitystä. Metsässä samoilu rauhoittaa ja nopeuttaa stressistä palautumista. Luonnonvarakeskuksen tutkimusten mukaan metsän myönteiset vaikutukset näkyvät jo viidessätoista minuutissa, mutta mitä pidempään metsässä viihtyy, sitä selvempiä vaikutukset kuitenkin ovat.

Lääketieteen puolelta on alettu korostaa, että luontokosketuksen väheneminen on monien sairauksien lisääntymisen taustalla. Ihminen kytkeytyy luontoon paitsi kuulo- ja näköaistin kautta, myös sen kautta, mitä me syömme, juomme, hengitämme ja kosketamme. On esimerkiksi todettu, että lapsilla on sitä vähemmän allergioita, mitä monimuotoisempi kirjo luonnonkukkia kodin lähiympäristössä on. Vaikutus tapahtuu kenties suoliston mikrobiston kautta. Sen köyhtymisen on todettu olevan yhteydessä allergioiden, astman, diabeteksen, tulehduksellisten suolistosairauksien ja jopa Alzheimerin taudin lisääntymiseen. Ihmisen puolustusjärjestelmä voi tuottaa tulehdusreaktioita väärissä tilanteissa.

 

  1. Agenda 2030:sta

Silloin, kun yhteiskunta toimii lakien mukaan, pelisäännöt ovat avoimet ja maassa on hyvin toimiva riippumaton tuomioistuinlaitos, näiden asioiden merkitystä ei arjen kiireissä useinkaan tule ajatelleeksi. Mutta kaikki tämä luo ennustettavuutta sekä yksilöiden elämään että taloudelliselle toiminnalle ja investoinneille, ja mahdollistaa myös ympäristöstä huolehtimisen. Oikeusvaltioperiaate onkin ajankohtainen aihe myös YK:ssa. Agenda2030:n eli YK:n kestävän kehityksen toimintaohjelman tavoitteenasettelussa näkyy sen yhteyden ymmärtäminen, mikä on ihmisten hyvinvoinnilla ja ihmisoikeuksilla, vauraudella, yhteiskuntien vakaudella ja ympäristön laadulla. Äärimmäinen köyhyys voidaan poistaa kestävällä tavalla, kun kaikki nämä otetaan huomioon.

Suomi on saanut myönteistä huomiota siitä, että olemme yksi ensimmäisistä maista, joka on laatinut Agenda2030-toimintaohjelman.

Suomen oma kehitys köyhästä ja sisällissodan runtelemasta maasta yhdeksi maailman vauraimmista maista, joka on kärjen tuntumassa monissa kansainvälisissä vertailuissa, itse asiassa kertoo juuri siitä, miten Agenda2030:n tavoitteet kietoutuvat yhteen. Vuonna 2013 julkaistussa parhaita kestävän kehityksen strategioita arvioivassa raportissa luetellaan Suomen ansioiksi erityisesti korkeimman poliittisen johdon sitoutuneisuus ja kestävän kehityksen toimikunnan laajapohjainen kokoonpano sekä omistajuuden varmistaminen eli kansalaisyhteiskunnan, elinkeinoelämän ja muiden toimijatahojen osallistuminen. Ansioksi nostetaan myös prosessisuuntautuneisuus eli ymmärrys siitä, että kestävä kehitys merkitsee kaikille yhteiskunnallisille tahoille pitkää oppimisprosessia. Kiitosta on saanut myös politiikkakoordinaatio, sillä poikkihallinnollisen, horisontaalisen koordinaation katsotaan toimivan hyvin.

Kehitysyhteistyöpolitiikassa tuleekin pyrkiä yhteiskunnallisen vakauden lisäämiseen edistämällä ihmisoikeuksia, demokratiaa ja oikeusvaltion toimintaedellytyksiä. Korruption ehkäiseminen ja esimerkiksi kiinteistörekisterin ja verotusjärjestelmän rakentaminen ovat yhteiskunnan vakautta lisääviä tavoitteita, joiden edistämiseen Suomessa on asiantuntemusta. Myös vahvan metsä-, vesihuolto- ja biotalouden osaamisen kautta voidaan edistää ilmastotavoitteiden saavuttamista kehitysmaissa.

Talous on ihmisiä varten, eikä päinvastoin. Kun talous ymmärretään tavoitteen sijaan keinona, on mahdollista siirtyä kohti mallia, jossa aineellisen kulutuksen ohella otetaan aikaisempaa paremmin huomioon työn mielekkyys, tarve työn uudenlaiseen jakautumiseen ja ekosysteemien toimintakyvystä huolehtiminen.

Perustuslakimme 20 §:n mukaan vastuu luonnosta ja sen monimuotoisuudesta, ympäristöstä ja kulttuuriperinnöstä kuuluu kaikille. Julkisen vallan on pyrittävä turvaamaan jokaiselle oikeus terveelliseen ympäristöön sekä mahdollisuus vaikuttaa elinympäristöään koskevaan päätöksentekoon.

Ensimmäinen momentti on julistuksenomainen, mutta toisen momentin sanotaan asettavan vaatimuksia “lainsäätäjän ja muiden norminantajien toimintaan”. “Säännös merkitsee myös perustuslaillista toimeksiantoa ympäristölainsäädännön kehittämiseksi siten, että ihmisten vaikutusmahdollisuuksia omaa elinympäristöä koskevaan päätöksentekoon laajennetaan.” Lainkohta ei tarkoita vain lainsäädännöllisiä velvoitteita, vaan se velvoittaa myös hallintoa ja lainkäyttöä niin kunta- kuin valtion tasollakin.

Toivon, että hallintoa kehitettäessä, sen rakenteista päätettäessä ja sen toimintatapojen muotoutumisessa pidetään keskeisenä tavoitteena laadukkaan päätöksenteon ohella sitä, että pyritään vaalimaan kansalaisten luottamusta puolueettomaan ja oikeudenmukaiseen menettelyyn ympäristölupa-asioissa, ja myös toimiva muutoksenhakumenettely säilytetään.

 

Avainsanat: ympäristöoikeus