Vihreiden kansanedustajat kritisoivat Fortumia lupaustensa hylkäämisestä

Print PDF Email

Vihreiden kansanedustajat Satu Hassi, Hanna Halmeenpää ja Antero Vartia kysyvät hallitukselta toteuttaako valtionyhtiö Fortum Oyj suomalaisille luvattua, puhtaaseen teknologiaan pohjautuvaa strategiaansa suunnitellessaan investoimista pääosin fossiilienergiaa tuottavaan saksalaiseen energiajätti Uniperiin.

– Vakaavarainen energiatoimija Fortum on strategiassaan kertonut kaikille suomalaisille ja kansanedustajille edistävänsä muutosta kohti puhtaampaa maailmaa. Yhtiö sanoo vahvistavansa tätä muutosta uudistamalla energiajärjestelmää ja varmistamalla kilpailukykynsä muuttuvassa maailmassa keskittymällä jatkossa aurinkovoimaan, tuulivoimaan, bio- ja jätepolttoaineisiin. Nyt näyttää siltä, että Fortum toteuttaa aivan toista visiota, Halmeenpää summaa.

Fortum kertoo informoineensa poliitikkoja yhtiön strategiasta, mutta ei Uniper-kaupoista etukäteen. Syykin on ilmeinen – valtaosin fossiilisiin polttoaineisiin perustuvan tuotannon osuuden kasvattaminen on juuri päinvastaista, kuin mitä yhtiön strategia edellyttää, kansanedustajat toteavat.

Fortumin tulevaisuuden strategiseksi tavoitteeksi ei suinkaan ole asetettu investoimista Uniperin kaltaisiin saastuttaviin fossiiliyhtiöihin. Jos Fortumin tavoittelema lähes 47 % Uniper-kauppa toteutuu suunnitellusti, konsernista tulee samalla yksi Venäjän energiamarkkinoiden suurimmista toimijoista. Uniper omistaa 7-8 % koko Venäjän sähköntuotannosta.

Fortumilla on jo ennestään noin 10 gigawatin verran omaa lämmöntuotantoa itänaapurissa sekä pakon sanelemana ostettu osuus venäläisen Rosatomin ja Fennovoiman sekavasta ydinvoimahankkeesta.

– Onko hallituksen omistajaohjausyksikössä lainkaan arvioitu Fortumin Uniper- ja Fennovoima-kauppojen sekä Fortumin muun Venäjään kytkeytyvän tai siellä sijaitsevan energiantuotannon yhteisvaikutusta Fortumin potentiaaliseen, energiamarkkinoiden kautta syntyvään maariskiin Venäjällä, kansanedustajat kysyvät.

Asian vastuuministeri Mika Lintilää (kesk.) on kuitannut kauppasuunnitelmiin kohdistuvan kritiikin toteamalla, että Saksassa hiilivoima on siirtymäkauden energiamuoto, kuten Suomessa ydinvoima. Nyt vaikuttaa siltä, että Fortumin fossiilivisiot ja ydinvoimahääräilyn hyväksymällä hallituksen strategia onkin puhtaaseen teknologiaan siirtymisen sijaan pyrkimys pitää Fortum siirtymäkauden saastuttavissa ja vaarallista jätettä tuottavissa ratkaisuissa mahdollisimman pitkään.

Kysymys luettavissa kokonaisuudessaan: http://www.hannahalmeenpaa.fi/tiedote-ja-kirjallinen-kysymys-vihreiden-kansanedustajat-kritisoivat-fortumia-lupaustensa-hylkaamisesta/

Lisätietoja:
Satu Hassi
satu.hassi@eduskunta.fi

Avainsanat: energia, fortum