Puheeni ilmastopolitiikan KAISU-suunnitelmasta

Print PDF Email

Nyt on 11 vuotta siitä, kun maailmanpankin entinen pääekonomisti Nicholas Stern julkaisi raportin, joka kertoi, että ilmastonmuutoksen hillintä tulee verrattoman paljon halvemmaksi kuin sen päästäminen ryöstäytymään. Tämä raportti sai monet yritykset, kansainvälisiä suuryrityksiä myöten, havahtumaan siihen, että on tosi kyseessä, samoin monet hallitusten ekonomistit.

Nyt on 10 vuotta siitä, kun hallitustenvälinen ilmastopaneeli IPCC julkaisi neljännen raporttinsa, jonka keskeinen viesti oli, että tieteellinen kiista ilmastonmuutoksesta on ohi, viime vuosikymmeninä edenneille muutoksille ei löydy muuta selitystä kuin ihmistoiminnan aiheuttamat päästöt.

Nyt on 5 vuotta siitä, kun Maailmanpankki julkaisi ”turn down the heat” -raportin, jonka mukaan nykymenolla olemme matkalla 4 astetta lämpimämpään maailmaan, jossa ilmastonmuutoksesta on tullut yhteiskunnille tuhoisa. Tällainen ilmastonmuutos voi myös Suomessa tehdä tyhjäksi aivan kaikki haaveemme ja tavoitteemme.

Kohta on 2 vuotta siitä, kun maailman hallitukset pääsivät Pariisissa yksimielisyyteen siitä, että ilmastonmuutos on hillittävä alle 2 asteen, lähemmäs 1,5 astetta. Hallitukset totesivat myös, että maailman maiden yhteenlasketut päästösitoumukset eivät tähän riitä vaan kaikkien maiden pitää tiukentaa siihen mennessä hyväksymiään päästötavoitteita. Tämä koskee myös EUta.

Tämän allekirjoitti sama Sipilän hallitus, joka istuu edelleen. Saman hallituksen aikana on koettu kaksi perättäistä mittaushistorian kuuminta vuotta, joita edeltänytkin vuosi oli ennätysvuosi.

Kaikesta tästä huolimatta keskipitkän aikavälin ilmastopolitiikan suunnitelmasta eli Kaisusta paistaa edelleen läpi asenne, että hallitus pelkää enemmän ilmastonsuojelun hintaa kuin ilmastonmuutosta. Tehdään vain se, mihin olemme jo EUssa sitoutuneet ja senkin vain rimaa hipoen, kaikki niin sanotut joustot käyttäen. Hallitus ei puhu mitään siitä, mitä oikeasti pitäisi tehdä, jotta ilmastonmuutos saataisiin hillittyä 1,5 asteeseen.

Kun Suomen itsenäisyys täytti 50 vuotta, perustettiin Sitra, Suomen itsenäisyyden juhlavuoden rahasto. Nyt satavuotisjuhlavuonna Sitra neuvoo meitä poliittisia päättäjiä, että ilmastonmuutoksen hillitseminen 1,5 asteeseen vaatii Suomelta jo 60% päästövähennyksiä vuoteen 2030 ja 130 % päästövähennystä vuoteen 2050 mennessä vuoteen 1990 verrattuna. Toisin sanoen ennen vuosisadan puoliväliä pitää siirtyä negatiivisiin päästöihin, eli siihen, että hiilinielumme ovat isommat kuin päästömme. Tästä hallituksen selonteko ei puhu mitään.

Sen sijaan hallitus keskittyy EUssa käyttämään maamme vaikutusvallan siihen, että voimme piilottaa hakkuiden rajusta kasvattamisesta aiheutuvan metsien hiilinielun pienenemisen, joka tekisi tyhjäksi valtaosan muilla sektoreilla tapahtuvista päästövähennyksistä. Hallitus tekee näin siitä huolimatta, että 68 suomalaista tutkijaa, kotimainen ilmastopaneelimme, eurooppalaiset tiedeakatemiat ja viimeksi lähes 200 tutkijaa Euroopasta ja muista maanosista ovat varoittaneet hakkuiden liiallisen kasvattamisen vaikutuksesta ilmastoon ja metsäluonnon monimuotoisuuteen.

Hallituksen selonteko sisältää suuren joukon hyviä ja tarpeellisia asioita. Valitettavasti ne eivät yhteensäkään riitä hillitsemään päästöjä tarpeksi. Lisäksi sitä, kuten myös viimevuotista energia- ja ilmastostrategiaa, leimaa liian suuri nojaaminen metsäbiomassaan ja biopolttonesteisiin, ja uhkapeliin sillä, että nämä jatkossakin katsotaan päästöttömiksi.

Suomessa puhutaan paljon edelläkävijyydestä, mutta liian usein tätä käytetään kätkemään se, ettei haluta tehdä mitään oikeasti uutta. Teoriassa allekirjoitamme varmaan kaikki sen, että viisas edelläkävijyys on erittäin usein myös taloudellisesti edullisinta. Käytännössä liian usein aletaan valittaa, että puhdasta pientä Suomea sorretaan, kun pitäisi tehdä koko EUn sopimia ja koko ihmiskunnalle välttämättömiä asioita.

Kuitenkin meillä on oma hieno kokemus edelläkävijyyden voimasta. Suomi oli yksi maailman ensimmäisiä maita, jotka avasivat matkapuhelut kilpailulle. Ilman tätä Nokian puhelimista tuskin olisi tullut menestystä, joka nosti maamme 90-luvun alun lamasta ja toi maallemme pitkäksi aikaa suuren taloudellisen hyödyn. Seuratessani kotimaista ilmastokeskustelua olen ihemetellyt, olisiko Nokian ihmettä koskaan voinut tapahtua, jos esimerkiksi metsäteollisuus tai MTK olisivat kokeneet matkapuhelujen kilpailuttamisen omien etujensa vastaisiksi.

Biopolttoaineilla ja biopolttonesteillä on oma paikkansa. Niitä tarvitaan jatkossakin, mutta luonnon monimuotoisuus ja hiilinielujen säilyttäminen asettavat rajat sille, minkäsuuruinen käyttö on vastuullista.

Nyt ilmastopolitiikan suunnittelussa katseemme on tukevasti nykyisissä elinkeinoissa. Meidän pitäisi suunnata katseemme tulevaisuuden elinkeinoihin ja liiketoimintaan. Meillä on edellytykset kehittää ratkaisuja, joita tarvitaan koko maailmassa, ja jotka voidaan skaalata koko maailmaan. Tuulivoima ja aurinkoenergia ovat tällaisia, mutta niiden lisäksi myös esimerkiksi älyverkkoon, sähkön varastointiin ja älykkääseen kulutusjoustoon liittyvät ratkatsut sekä älykkäät liikenne palveluna -ratkaisut. Jotta saamme niistä vientibisnestä, niille on ensin luotava kotimaanmarkkinat. Meillä on innovaatioita, jotka voidaan skaalata koko ihmiskunnan käyttöön, jos teknologian hinta saadaan laskemaan samalla tapaa kuin tuuli- ja aurinkoenergiateknologian hinnalle on tapahtunut. Tällainen on esimerkiksi Lappeenrannassa kehitetty nestemäisen polttoaineen valmistaminen aurinkoenergialla vedestä ja ilman hiilidioksidista.

Nyt tarvitaan katsetta ja uskoa tulevaan, ja uskallusta ottaa käyttöön myös sellaisia keinoja, jotka pakottavat monia vakiintuneita toimijoita muuttamaan tähänastisia toimintamallejaan.

Puheeni täysistunnossa valtioneuvoston selonteosta keskipitkän aikavälin ilmastopolitiikan suunnitelmaksi vuoteen 2030 (KAISU) 27.9.2017.

Avainsanat: ilmastonmuutos, lulucf