Pariisin sopimus on historiallinen – ja nyt töihin

Print PDF Email

Puheeni eduskunnan istunnossa 18.10.2016 Pariisin sopimuksen ratfioinnista

Pariisin sopimus asettaa ensi kertaa sitovat päästörajat käytännössä kaikille maailman maille. Sopimuksen neuvotelleet maat edustavat 95 % globaaleista päästöistä.

Ensi kertaa kansainvälisellä sopimuksella asetetaan ilmastonmuutokselle yläraja: lämpeneminen pitää rajoittaa 1,5 asteen tuntumaan, selvästi alle 2 asteen. Käytännössä tämä tarkoittaa, että globaalit päästöt pitää saada nollaan vuosisadan puoliväliin mennessä, fossiilisista polttoaineista pitää irrottautua nopeasti.

Ainutlaatuista on sekin, että sopimus on tulossa voimaan ennätysajassa, alle vuodessa, nopeammin kuin yksikään kansainvälinen sopimus koskaan. Sen on jo ratifioinut 81 maata, jotka edustavat 60 % globaaleista päästöistä. Kiitoksia myös ministeri Tiilikaiselle ja Suomen hallitukselle myötävaikuttamisesta siihen, että EU ratifioi Pariisin sopimuksen pikavauhtia.

Mutta historiallinen on haastekin. Ihminen on omilla toimillaan muuttamassa kotiplaneetan ilmastoa erilaiseksi kuin koskaan ennen sinä aikana, jolloin homo sapiens, ihmislaji, on maan kamaralla kävellyt. Kyse on siitä, onko inhimillisellä sivilisaatiolla historian lisäksi tulevaisuus.

Sopimus on pelkästään kansainvälisen diplomatian saavutuksena huomattava, jää diplomatian historiaan. Sopimuksessa on kyse hyvin monimutkaisesta kokonaisuudesta, asia on luonnontieteellisesti mutkikas, se on taloudellisesti valtavan merkittävä. Työtä on vaikeuttanut myös se mikä yleensäkin diplomatiassa on vaikeaa, eli eri maiden ja maaryhmien keskinäinen epäluottamus.

Prosessi on ollut pitkä. Ilmastonsuojelun peruskivenä 1992 Riossa solmittu YKn ilmastopuitesopimus, jota solmimassa olivat Suomen edustajina presidentti Koivisto ja ympäristöministeri Pietikäinen. Sen pohjalta ensimmäinen askel oli Kioton sopimus, jonka neuvottelut käynnistettiin Saksan silloisen ympäristöministeri Angela Merkelin johdolla. Kiotoa on arvosteltu paljon. Se olikin monella tapaa epätyydyttävä, mutta kuitenkin välttämätön askel, jota ilman Pariisin sopimusta ei olisi syntynyt.

Rohkaiseva esimerkki kansainvälisten ympäristösopimusten toimivuudesta on Montrealin pöytäkirja, jolla 1987 rajoitettiin yläilmakehän otsonikerrosta tuhoavien niin sanottujen freonien käyttöä. Freonit poistettiinkin jääkaapeista ja suihkepulloista hyvin nopeasti. Mutta niiden tilalle tulleiden F-kaasujen eli fluorihiilivetyjen ong on se, että ne ovat hyvin voimakkaita kasvihuonekaasuja.

Montrealin pöytäkirjan alaisuudessa on viime vuodet tehty työtä F-kaasujen käytön rajoittamiseksi ja viime lauantaina Kigalissa saavutettiin merkittävä sopimus, jonka on arvioitu helpottavan ilmastonmuutoksen hillintää puolella celsius-asteella. 170 maata lupasi vähentää F-kaasujen käyttöä 90%:lla. Teollisuusmaissa niiden käytöstä poisto alkaa vuonna 2019.

Pariisin sopimuksessa olennaisinta on itse päästöjen vähentäminen. Siinä asiassa uutiset ovat sekä hyviä että huonoja. Ilmaston lämpeneminen on ollut viime vuosina nopeaa. Sekä 2014 että 2015 olivat mittaushistorian lämpimimpiä, ja tästä vuodesta on tulossa uusi ennätysvuosi. Noin vuoden ajan jokainen kuukausi on ollut mittaushistorian kuumin.

Hyviä uutisia ovat esimerkiksi nämä. Maailman suurimmat päästäjämaat ovat saaneet päästöjen vähentämisen alkuun. Kiinassa energiantuotannon päästöt kääntyivät lievään laskuun pari vuotta sitten. Yhdysvaltojen päästöt ovat laskeneet alimmas sitten vuoden 1990. EU on ylisuorittanut sekä Kioton että vuoden 2020 päästötavoitteen. Tuuli- ja aurinkoenergiateknologian hinnat ovat suorastaan romahtaneet, ja investoinnit tuuleen ja aurinkoon ovat kiihtyneet niin että kansainvälisen energiajärjestö IEAn kasvuennusteet ovat järjestelmällisesti menneet alakanttiin. IEA ilmoittikin juuri muuttavansa koko ennustemenetelmää. Teollinen massatuotanto on romauttanut erityisesti aurinkopaneelien hinnat vastaavasti kuin aikaisemmin on tapahtunut muun muassa tietokoneille ja matkapuhelimille.

Pariisin sopimuksen avainkohta, josta puhutaan aivan liian vähän, on se, että valtioiden itselleen asettamat päästörajat ovat aivan liian korkeat jotta ilmastonmuutos oikeasti voisi pysyä selvästi alle 2 asteen.

Nyt pitääkin päähuomio keskittää siihen, miten tiukennamme EU:n ja Suomen päästötavoitteita niin, että ne vastaavat ilmastonmuutoksen pitämistä 1,5 asteen tuntumassa.

Suomessa on liian kauan voivoteltu ilmastotavoitteita ja väitetty niitä kilpailuhaitaksi teollisuudellemme. Silti ympäristöteknologia, cleantech, on vahvimpia teollisuudenalojamme, metsäteollisuutta isompi.

Ilmastonmuutoksen hillinnän kannalta keskeiseen energiatehokkuuteen liittyvä teknologia ja palvelut ovat liikevaihdoltaan isoin osa ympäristöteknologiaamme. Myös uusiutuva energia on iso. Meidän pitää poliittisilla päätöksillä edistää investointeja tähän osaamiseen, ja vientimarkkinoiden luomista sille.

Nyt suomalainen cleantech tarjoaa ratkaisuja ensisijaisesti raskaalle teollisuudelle. Meidän tulisi saada ympäristöteknologia laajennettua myös pienyrityksille ja kuluttajamarkkinoille.

Osaamisaloja, jotka eivät vielä ole isoja, mutta joihin meillä on hyvät edellytykset ja joiden kysyntä maailmassa kasvaa nopeasti, liittyvät esimerkiksi älysähköverkkoon, sähköenergian varastointiin, asuntojen ja muiden rakennusten energiatehokkuuteen.

Pariisin sopimuksen täytäntöönpanossa pitää keskittyä siihen, miten lyömme kaksi kärpästä yhdellä iskulla: miten vauhditamme toimia ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi ja päästöjen vähentämiseksi ja miten samalla kehitämme ratkaisuja, jotka ovat käyttökelpoisia koko maailmassa ja samalla luomme uusia työpaikkoja Suomessa.

Avainsanat: ilmasto, pariisin sopimus