Lakialoite eläinsuojelulain muuttamiseksi

Print PDF Email

Eläinsuojelulain 20 §:ssä säädetään eläintarhoista ja pysyvistä eläinnäyttelyistä. Pykälässä ei rajoiteta sitä, mitä eläinlajeja eläintarhoissa saa pitää. Lain 20a §:ssä, jossa säädetään sirkuksista ja kiertävistä eläinnäyttelyistä, maa- ja metsätalousministeriölle kuitenkin annetaan mahdollisuus asetuksella kieltää eläinlajin käyttäminen sirkuksessa, jos lajille ei voida järjestää eläinsuojelullisesti hyväksyttäviä olosuhteita tai lajin käyttämistä näytöksessä ei voida pitää eläinsuojelullisesti hyväksyttävänä.

Tieteellinen tutkimus eläimistä on osoittanut, että kaikkien eläinlajien pitämistä eläintarhoissa ei voida pitää eläinsuojelullisesti hyväksyttävänä. Tällainen tilanne on muun muassa merinisäkkäiden, esimerkiksi delfiinien kohdalla (ks. esim. J. Gonzalvo 2015. What about Dolphins in Captivity?). Delfiineille lajityypillistä käytöstä on aktiivinen liikkuminen laajalla alueella, sosiaalisuus, metsästäminen ja ympäristön tutkiminen eräänlaisen kaikuluotauksen avulla. Allasoloissa delfiini ei voi toteuttaa näitä tarpeita luonnollisella tavalla.

Allasolot aiheuttavat delfiineille stressiä ja lisäävät aggressiivista käytöstä, sillä luonnossa delfiinilaumat eivät ole tiiviitä vaan niiden koko vaihtelee jatkuvasti. Eläintarhoissa satunnaisesti ihmisen valitsemista yksilöistä koottu lauma pakotetaan pieneen tilaan, ja kun mahdollisuutta väistymiseen ei ole, yhteenotot aiheuttavat vammoja.

Lisäksi delfiineillä on laajat älylliset kyvyt: hyvä muisti, tietoisuus itsestä ja kehittynyt kyky ratkaista ongelmia. Niiden kommunikaatio on monimutkaista ja laumoissa on todettu tapahtuvan opitun käytöksen siirtämistä, kulttuuria.

Euroopan unionin jäsenmaista Slovenia, Kypros ja Kroatia ovat kieltäneet delfinaariot.

Jo nykyinen laki mahdollistaisi merinisäkkäiden käytön kieltämisen sirkusesityksissä. Merinisäkkäitä ei ole kuitenkaan listattu maa- ja metsätalousministeriön päätökseen (22/EEO/96) kielletyistä lajeista – päinvastoin merileijonien käyttö on erikseen sallittu. Eläinsuojeluasiamies on kuitenkin todennut, ettei liikkuvissa sirkuksissa ole mahdollista järjestää riittäviä tiloja niiden käyttäytymistarpeiden toteuttamista varten.

Käynnissä olevan eläinsuojelulain kokonaisuudistuksen myötä Suomen lainsäädäntö tulee päivittää tutkimustietoa vastaavaksi mahdollistamaan eläinlajien pitämisen kieltämisen eläintahoissa. Lisäksi maa- ja metsätalousministeriön tulee valmistella lain nojalla asetukset, joilla kielletään delfiinien ja muiden merinisäkkäiden pito eläintarhoissa ja käyttö sirkusesityksissä.

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta hyväksyy seuraavan lakiehdotuksen:

 

Laki eläinsuojelulain muuttamisesta

Eduskunnan päätöksen mukaisesti

muutetaan eläinsuojelulain (247/1996) 20 §:n toinen momentti, sellaisena kuin se on laissa 1477/2009, seuraavasti:

20 §

Eläintarhat ja pysyvät eläinnäyttelyt

_ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ __ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ __ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ __ _ _ _ _ _ _ _ _

 

Eläimiä saadaan pitää näytteillä eläintarhassa tai pysyvässä eläinnäyttelyssä vain aluehallintoviraston luvalla. Lupa eläintarhan ja pysyvän eläinnäyttelyn pitämiseen on haettava siltä aluehallintovirastolta, jonka toimialueella eläintarha tai pysyvä eläinnäyttely sijaitsee. Jos jollekin eläinlajille ei voida käytettävissä olevan tietämyksen mukaan järjestää eläinsuojelullisesti hyväksyttäviä olosuhteita eläintarhassa tai pysyvässä eläinnäyttelyssä tai jos jonkin eläinlajin pitämistä eläintarhassa tai pysyvässä eläinnäyttelyssä ei voida käytettävissä olevan tietämyksen mukaan pitää eläinsuojelullisesti hyväksyttävänä, maa- ja metsätalousministeriön asetuksella voidaan kieltää eläinlajin pitäminen eläintarhassa tai pysyvässä eläinnäyttelyssä.

_ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ __ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ __ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ __ _ _ _ _ _ _ _ _

 

 

Tämä laki tulee voimaan * päivänä *kuuta 20**.

 

 

Helsingissä 6.9.2016

Satu Hassi /vihr

Olli-Poika Parviainen /vihr

Emma Kari /vihr

Jyrki Kasvi /vihr

Pekka Haavisto /vihr

Johanna Karimäki /vihr

Krista Mikkonen /vihr

Ville Niinistö /vihr

Silvia Modig /vas

Touko Aalto /vihr

Jani Toivola /vihr

Antero Vartia /vihr

Outi Alanko-Kahiluoto /vihr

Ritva Elomaa /ps

Sanna Marin /sd

Pertti Salolainen /kok

Avainsanat: delfiinit