Kirjallinen kysymys rahankeräyslupien käsittelyn ruuhkautumisesta

Print PDF Email

Rahankeräyslupa-asioiden käsittely poliisihallituksen arpajaishallinnossa on pahoin ruuhkautunut. Poliisin internet-sivujen mukaan hakemusten käsittelyaika on keskimäärin 5–6 kuukautta. Lupakäsittelyn ruuhkautuminen vaikeuttaa kansalaisjärjestöjen ponnisteluja varojen keräämiseksi esimerkiksi sosiaali- ja terveysalan ja kehitysyhteistyön toimintaan.

Erityisen vaikea tilanne on kehitysyhteistyötä tekeville järjestöille, joiden valtionavusta on leikattu 43 prosenttia. Samaan aikaan hallitus edellyttää aikaisempaa korkeampaa omarahoitusta valtionavun saamisen ehtona. Siksi järjestöt ovat pyrkineet tehostamaan omatoimista varainhankintaansa. Rahankeräyslupien ruuhkautuminen kuitenkin jarruttaa tätä. Rahoituksen katkeaminen saattaisi järjestöt erittäin vaikeaan tilanteeseen ja pakottaisi leikkaamaan toimintaa vielä nykyistäkin radikaalimmin. Entistäkin useampi hyvin toimiva ja tuloksekas projekti jouduttaisiin lopettamaan.

Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 §:ään viitaten esitämme asianomaisen ministerin vastattavaksi seuraavan kysymyksen:

Mihin toimiin hallitus aikoo ryhtyä, jotta rahankeräyslupien käsittelyajat lyhenevät ja kansalaisjärjestöjen toimintaedellytykset eivät vaarannu?

Helsingissä 14.4.2016

Satu Hassi /vihr
Pekka Haavisto /vihr
Hanna Halmeenpää /vihr
Heli Järvinen /vihr
Emma Kari /vihr
Johanna Karimäki /vihr
Krista Mikkonen /vihr
Ville Niinistö /vihr
Olli-Poika Parviainen /vihr
Antero Vartia /vihr
Ozan Yanar /vihr

 

Ministerin vastaus

Rahankeräysten järjestäminen on yleishyödyllisten yhteisöjen ja säätiöiden varainhankintamuoto. Rahankeräysten järjestämisoikeuden varaaminen yleishyödyllisille toimijoille on viesti siitä, että Suomessa halutaan tukea tällaista yhteiskunnallisesti arvokasta työtä, luoda toimijoille toimintamahdollisuuksia ja saada niiden toiminnan tuloksia laajasti yhteiskuntaa hyödyttämään.

Rahankeräystoiminnan valvonnan tarkoituksena on ennen kaikkea estää epärehellinen toiminta rahankeräysten yhteydessä. Esimerkiksi erilaisten huijauskeräysten tunnistaminen ja estäminen on välttämätöntä lahjoittajien luottamuksen ja siten lahjoitustoiminnan jatkuvuuden varmistamiseksi. Tehokkaalla ja riittävällä valvonnalla voidaan parhaiten suojata lahjoittajia ja varmistaa lahjoitusten käyttäminen asianmukaisesti ja lahjoittajille luvattuun tarkoitukseen.

Poliisihallitus on toiminut rahankeräysasioiden valtakunnallisena lupa- ja valvontaviranomaisena vuodesta 2010 alkaen, jolloin tehtävät siirtyivät lääninhallituksilta Poliisihallitukselle.

Rahankeräystehtävien resursseja on vuosien 2010 – 2016 aikana lisätty, mutta lisäyksistä huolimatta lupien käsittelyaika on varsin pitkä.

Ministeriössä tarkastellaan mahdollisuuksia vaikuttaa esiin nostettuihin epäkohtiin.

Helsingissä 4.5.2016

Sisäministeri Petteri Orpo