Kirjallinen kysymys kokkojen polttamisesta silokallioilla

Print PDF Email

Jääkauden muovaavat ja hiomat silokalliot rannikolla, saaristossa ja sisämaassa ovat suomalaisen maiseman ja luonnon keskeinen ja kaunis osa, jollaista ei esiinny monessa maailman maassa. Jos kallion pinta rikotaan, sileä pinta ei uusiudu ennenkuin seuraava jääkausi sen hioo.

Monin paikoin juhannuskokkoja ja nuotioita poltetaan kallioilla, ja jotkut jopa pitävät tätä hyvänä ja paloturvallisena tapana. Tulen kuumuus kuitenkin tuhoaa jääkauden hioman pinnan, muuttaa sen rosoiseksi, ja hiilloksen sammutus vedellä vielä täydentää kallion pinnan rikkoutumista.

Juhannuksen alla viranomaiset antavat kansalaisille monenlaisia ohjeita siitä, miten juhannuskokkoa poltettaessa tulee toimia. Kallioiden suojelemiseksi ohjeisiin olisi perusteltua lisätä neuvo valita kokkojen paikat siten, että niillä ei rikota kaunista silokalliopintaa.

Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 §:ään viitaten esitän asianomaisen ministerin vastattavaksi seuraavan kysymyksen:

Aikooko ministeriö antaa ympäristöviranomaisille ohjeen, että juhannuskokkoja koskevaan tiedottamiseen lisättäisiin suositus suojella kallioiden pintaa ainutlaatuisen silokalliomaiseman säilyttämiseksi?

 

Helsingissä 27.5.2016

Satu Hassi /vihr

 

Ministerin vastaus:

Avotulen teko maastoon, johon myös kokon poltto voidaan rinnastaa, eivät ole jokamiehenoikeuksia. Se on sallittu vain maanomistajan luvalla. Retkikeittimen käyttöä ei katsota avotuleksi, joten sillä voi aina valmistaa aterian. Maanomistajan lupaa ei tarvita myöskään silloin, kun käyttää merkittyjä tulentekopaikkoja.

Monilla luonnonsuojelualueilla tulenteko on kielletty tai sitä on rajoitettu alueen perustamissäädöksissä. Jos luonnonsuojelu-, erämaa- taikka muulle alueelle on laadittu hoitoja käyttösuunnitelma ja/tai on annettu järjestyssääntö, tulenteossa noudatetaan niiden kirjauksia: suuressa osassa maata tulenteko on niissä sallittu vain rakennetuilla tulentekopaikoilla, käyttäen sitä varten paikalle tuotua polttopuuta. Pohjois-Suomen laajojen luonnonsuojelu- ja erämaa-alueiden hoito- ja käyttösuunnitelmissa tulenteko-oikeus on kuitenkin usein määritelty vapaammin, esim. erämaa-alueilla tulenteko on pääosin sallittua käyttäen kuivia oksia, risuja ja pieniä juurakoita.

Edellä tarkoitettujen luonnonsuojelu- ja erämaa-alueiden ulkopuolella tulenteossa tulee ensisijaisesti käyttää huollettua tulentekopaikkaa, jos sellainen on alle puolen kilometrin etäisyydellä tarjolla. Jos huollettua tulentekopaikkaa ei ole tarjolla, tulenteko on Lapissa, Pohjois-Pohjanmaalla, Kainuussa sekä Pohjois-Karjalassa Metsähallituksen tekemän päätöksen perusteella sallittua käyttäen kuivia oksia, risuja ja pieniä juurakoita, näiden alueiden eteläpuolella tulenteko sen sijaan edellyttää Metsähallituksen luvan.

Ympäristöministeriön rahoittamissa luonnon- ja maisemansuojelun kannalta arvokkaiden geologisten muodostumien inventoinneissa on huomioitu myös silokalliot. Valtakunnallisessa kallioalueiden inventoinnissa on laajat, yhtenäiset silokalliopinnat huomioitu yhtenä geomorfologisena tekijänä ja sillä on ollut vaikutusta geologiseen arvoon. Näiden inventointien tuottamia aineistoja on hyödynnetty maankäytönsuunnittelussa ja maa-aineslain mukaisessa lupaharkinnassa.

Suurin osa rantakallioista on mannerjäätikön hiomia. Rannikkoalueiden korkeat, avoimet kalliomäet ovat usein myös vanhoja esihistoriallisia vartiotulivuoria, joiden laella on poltettu aikoinaan merkkitulia. Kallioalueinventoinnissa niiden merkitys on huomioitu alueen historiallisessa arvossa, jonka vaikutus kallioalueen arvoluokkaan on kuitenkin vähäinen. Vanhoilla säännöllisesti käytetyillä graniittisilla kallioilla sijaitsevilla nuotiopaikoilla kalliopinta yleensä mustuu ja lämmön vaikutuksesta voi lohkeilla paikallisesti. Intermediääriset ja emäksiset kivet kestävät paremmin kuumuutta rapautumatta.

Hallituksella ei ole tällä hetkellä aikomusta antaa ympäristöviranomaisille erillistä ohjetta tai suositusta juhannuskokkojen tai muun avotulen tekemisestä silokallioilla.

Helsingissä 5.7.2016

Maatalous- ja ympäristöministeri Kimmo Tiilikainen