Mitä uutta Pariisin sopimus toi?

Print PDF Email

Kattavuus

Sopimus hyväksyttiin Pariisin ilmastokokouksessa yksimielisesti. Yhdenkään hallituksen edustaja ei riitauttanut päätöstä. Kyseessä on oikeudellisesti sitova kansainvälinen sopimus, joka astuu voimaan, kun sen on ratifioinut vähintään 55 maata, jotka kattavat vähintään 55 % maailman päästöistä.

187 maata, jotka kattavat yli 98% maailman päästöistä, ilmoitti Pariisin kokouksen alla tai aikana YK:lle päästörajansa vuodelle 2030 tai 2025.

Mitä oli aikaisemmin: YK:n ilmastopuitesopimus 1992 (voimaan 1994) asetti yleistavoitteen estää ihmisen aiheuttama vaarallinen ilmastonmuutos, mutta ei ottanut kantaa ilmastonmuutoksen suuruuteen eikä päästörajoihin. Kioton pöytäkirja 1997 (voimaan 2005) asetti päästörajat vain teollisuusmaille, ja vain vuosiksi 2008-2012. USA ei liittynyt Kiotoon, Kanada liittyi mutta erosi myöhemmin. Kööpenhaminan ilmastokokouksen alla 2009 suurin osa maailman maista ilmoitti kansalliset päästörajansa vuodelle 2020/2025. Ne vahvistettiin seuraavana vuonna Cancunissa.

Jatkuvuus ja pitkän aikavälin tavoite

Pariisin sopimuksessa ei ole takarajaa, eli se ohjaa toimintaa pitkälle tulevaisuuteen. Sopimus toteaa, että globaalit päästöt pitää saada taittumaan laskuun mahdollisimman nopeasti. Pitkän aikavälin tavoite on painaa globaalit päästöt tasapainoon hiilinielujen kanssa tämän vuosisadan loppupuoliskolla. Hiiltä ilmasta imeviä nieluja ovat muun muassa metsät. Käytännössä tämä tarkoittaa sekä fossiilisista polttoaineista luopumista että metsäkadon pysäyttämistä.

Mitä oli aikaisemmin: Aikaisemmin ei ole kyetty sopimaan pitkän aikavälin globaalia päästövähennystavoitetta.

Kunnianhimo

Pariisin sopimuksessa sanotaan, että ilmastonmuutos tulee hillitä ”selvästi kahden asteen alapuolelle, pyrkien kohti puoltatoista astetta.” Sopimus velvoittaa maat tarkastelemaan päästörajojen riittävyyttä 5 vuoden välein, ensimmäisen kerran vuonna 2018. Maakohtaisia päästörajoja saa muuttaa vain tiukempaan suuntaan. Aukko nyt ilmoitettujen maakohtaisten päästörajojen ja lämpenemistavoitteen välillä sanotaan julki (COP21-päätöksen kohdat 17 ja 21). Maiden nyt ilmoittamat päästörajat johtavat 55 gigatonnin (Gt) päästöihin vuonna 2030. Jotta lämpeneminen jäisi alle kahden asteen, globaalit päästöt vuonna 2030 saisivat olla korkeintaan 40 Gt. IPCC pyydetään arvioimaan vuoteen 2018 mennessä, mihin päästöt pitää painaa, jotta lämpeneminen ei ylitä 1,5 astetta.

Mitä oli aikaisemmin: Kesti vuosiin 2009-2010 asti ennenkuin YK:n ilmastoneuvotteluissa saatiin sovittua minkäänlaista lämpenemisen ylärajaa. Kööpenhaminassa 2009 saatiin melkein sovittua 2 astetta. Tästä ei kuitenkaan tullut virallista päätöstä, koska kokouksessa ei päästy yksimielisyyteen. 2 asteen raja ilmastonmuutokselle hyväksyttiin virallisesti Cancunin ilmastokokouksessa vuonna 2010. EU oli ajanut sitä vuodesta 1996. Ilmaston tutkijat arvioivat Kööpenhaminan kokouksen alla ilmoitettujen päästörajojen johtavan 3,5 asteen lämpenemiseen.

Sitovuus

Maiden ilmoittamat päästörajat eivät ole oikeudellisesti sitovia, mutta sen sijaan raportointi niiden täyttämisestä on. Käytännössä sitovuutta voimistaa myös se, että päästörajoja voidaa muuttaa vain tiukempaan suuntaan.

Mitä oli aikaisemmin: Kioton pöytäkirjan sitovat päästörajat ovat koskeneet vain perinteisiä teollisuusmaita.

Ilmastonmuutoksen aiheuttamat vahingot

Pariisin päätös tunnustaa sen, että ilmastonmuutos on aiheuttanut ja tulee aiheuttamaan vahinkoja ja menetyksiä, joihin ei voi sopeutua. Tästä ei kuitenkaan muodostu korvausvelvollisuutta.

Mitä oli aikaisemmin: Ilmastonmuutoksen aiheuttamia vahinkoja ja menetyksiä ei aikaisemmin ole tunnustettu ilmastokokousten päätöksissä.

Rahoitus

Teollisuusmaat sitoutuvat mobilisoimaan vuosiksi 2020-2025 vähintään 100 mrd dollarin vuotuisen rahoituksen kehitysmaiden ilmastotoimiin, päästöjen vähentämiseen ja ilmastonmuutokseen sopeutumiseen. Tämä kattaa myös yksityisen sektorin rahan. Tämä, kuten myös velvoite raportoida ilmastorahoituksesta, on teollisuusmaille sitova, muille maille vapaaehtoinen.

Mitä oli aikaisemmin: Cancunin päätöksessä 2010 teollisuusmaat sitoutuvat kasvattamaan ilmastorahoitusta vuoteen 2020 mennessä vähintään 100 mrd dollariin.

”Palomuuri” rakoili

Ilmastoneuvottelijoiden kengässä vuosikaudet hiertänyt kivi on niin sanottu palomuuri, eli jyrkkä jako perinteisten teollisuusmaiden ja muiden maiden velvollisuuksien välillä. Pariisin sopimuksessa kansallisesti päätetyt päästörajat sekä velvoite tehdä niistä tiliä koskevat kaikkia maita. Köyhille ja haavoittuville maille annettavaan ilmastorahoitukseen ”palomuuri” jäi. Kiina kuitenkin on luvannut 3 mrd dollaria ilmastorahoitusta köyhemmille maille.

Mitä oli aikaisemmin: YK:n ilmastopuitesopimuksen liitteessä I on lueteltu teollisuusmaat, käytännössä silloiset OECD-maat ja entisen Neuvostoliiton valtapiiriin kuuluneet maat. Puitesopimus toteaa ”yhteisten mutta eriytettyjen vastuiden” (common but differentiated responsibilities) periaatteen, jolla on tarkoitettu, että vastuu päästövähennysten aloittamisesta kuuluu teollisuusmaille. Kehitysmaat ovat halunneet tulkita sopimusta siten, että päästörajat ja muut velvoitteet koskevat aina ja ikuisesti vain perinteisiä teollisuusmaita.

Teollisuusmaat taas ovat halunneet laajentaa velvoitteiden kattavuutta. Vuoden 1992 jälkeen maailma on muuttunut paljon. Liitteen I ulkopuolisissa ”kehitysmaissa” on noin 30 maata, joiden kansantuote henkeä kohti on suurempi kuin köyhimmissä EU-maissa. Kiinan päästöt ovat kasvaneet maailman suurimmiksi ja henkeä kohti ne ovat samaa suuruusluokkaa kuin EU:n. Malesian päästöt ovat henkeä kohti puolitoistakertaiset verrattuna EU:hun. Yksi tärkeimpiä syitä hitaaseen edistykseen kansainvälisissä ilmastoneuvotteluissa on ollut se, että mm Saudi-Arabia, Kiina, Malesia ja Intia ovat halunneet pitää kiinni kehitysmaastatuksesta ja siitä, että velvoitteet jatkossakin koskisivat vain perinteisiä teollisuusmaita.

Mikä mahdollisti onnistumisen?

Ratkaiseva syy Kööpenhaminan epäonnistumiseen vuonna 2009 oli kiista ”palomuurista” perinteisten teollisuusmaiden ja muiden välillä. Vuonna 2011 Durbanissa EU onnistui murtamaan pelin, jossa mm Saudi-Arabia esiintyi kehitysmaana köyhimpien ja haavoittuvimpien maiden rinnalla. EU sai ensin köyhimmät kehitysmaat ja saarivaltiot tukemaan sitä, että seuraavaan ilmastosopimukseen tulee päästörajat kaikille maille. Kokouksen kuluessa tätä tulivat tukemaan mm Afrikan maat ja Brasilia. Lopulta USA, Intia ja Saudi-Arabiakaan eivät kehdanneet vastustaa.

Myös Pariisin kokouksessa EU liittoutui ensin Afrikan, Karibian ja Tyynen meren maiden kanssa mm tukemaan ilmaston lämpenemisrajan tiukentamista 1,5 asteeseen. Tähän ”ilmastokunnianhimon liittoutumaan” tuli mukaan muitakin maita, myös Yhdysvallat. Pariisin kokouksen onnistumiseen vaikutti ratkaisevasti myös Ranskan hallituksen ja ulkoministeri Fabiuksen erittäin taitava diplomatia sekä se, että liike-elämän puolella tiukkaa, kunnianhimoista ja ennustettavaa ilmastonsuojelua vaativat äänet ovat voimistuneet erittäin merkittävästi.

Pariisin oheistuloksia

Pariisin kokouksen alla ja aikana annettiin ainakin nämä lupaukset, kokouksen varsinaisten päätösten lisäksi:
20 maata ja 28 sijoittajaa lupasivat antaa 10 mrd dollaria päästöttömän energian tutkimukseen.
120 maata lupasi sijoittaa aurinkoenergiaan 100 mrd dollaria vuoteen 2030.
37 maata lupasi vähentää metsien hävittämisen puoleen vuoteen 2020 mennessä ja kokonaan vuoteen 2030 sekä uudelleenmetsittää Intian kokoisen maa-alueen.
700 kaupunkia lupasi siirtyä pelkkään uusiutuvaan energiaan vuoteen 2050 mennessä

Ympäristöministeriön tiivistelmä Pariisin päätöksistä:
http://www.slideshare.net/mobile/Ymparistoministerio/pariisin-ilmastosopimus

Avainsanat: ilmasto, ilmastosopimus, pariisi, uusiutuva energia