Traktorin nokka kohti menneisyyttä ja sinilevää?

Print PDF Email

Ensi viikon täysistunnossa yksi EU-parlamentin seuratuimpia ja jännittävimpiä äänestyksiä koskee maatalouspolitiikan uudistusta. Kyseessä ovat isot rahat, maataloustuet ovat EU-budjetin suurin menoerä, noin 40 prosenttia koko potista.

Uudistusta tarvitaan monesta syystä. Yksi on EU:n laajeneminen. Entinen malli ei ole yksinkertaisesti mahdollinen, kun jäsenmaita on enemmän ja uudet maat ovat köyhempiä kuin vanhat. Siirtymäaika, jonka ajan uusien jäsenmaiden viljelijät ovat saaneet alempia maataloustukia kuin vanhojen, on kulumassa loppuun.

Toinen syy ovat uudet meitä kaikkia koskevat haasteet. EU alkoi alun perin maksaa maataloustukia turvatakseen kaikille kansalaisille ruoan pöytään. Nyt pitäisi selättää myös ilmastonmuutos, luonnon monimuotoisuuden hupeneminen, Itämeren saastuminen…

Kun rahaa on rajallisesti ja yhtä aikaa pitää hoitaa monta asiaa, fiksuinta on lyödä monta kärpästä yhdellä iskulla. Tästä lähti ajatus maatalouden viherryttämisestä. On järkevää käyttää maataloustukien jättipotti tavalla, joka edistää ilmastonsuojelua ja vähentää sinilevää Itämeressä.

Komission ehdotus ei ollut tästä näkökulmasta paras mahdollinen, mutta meni kuitenkin oikeaan suuntaan. Valitettavasti maatalousvaliokunnan enemmistö haluaa kääntää traktorin nokan tukevasti kohti menneisyyttä. Tällä viikolla EU:n ympäristö- ja ilmastokomissaarit Potočnik ja Hedegaard ovat lähettäneet mepeille kirjeen, jossa he toteavat parlamentin maatalousvaliokunnan mallin jopa heikentävän ympäristönormeja nykyisestä.

Itämeren kannalta maatalousuudistus on koko vaalikauden tärkein päätös, onhan Itämeren valuma-alueen maatalous meren suurin rehevöittäjä, siis suurin sinilevän ruokkija.

Traktorin nokka pitäisi suunnata menneisyyden ja sinilevän sijasta kohti tulevaisuutta, ympäristöfiksua maataloutta, puhdasta Itämerta ja ilmastonsuojelua.

Maataloustukia ei pitäisi maksaa tiloille, elleivät ne täytä tiettyjä vähimmäisehtoja. Varsinaisia ympäristötukia pitäisi maksaa vain tämän päälle tulevista lisätoimista. Vesistöjen ja ilmaston lisäksi pitää suojella maaperää, eli sitä että orgaaninen aines pysyy pelloissa eikä valu jokiin, järviin ja meriin.
 

Mistä asioista siis ensi viikolla äänestetään?

Ensinnäkin äänestetään siitä, ovatko viherryttämistoimet pakollisia vai vapaaehtoisia. Maatalousvaliokunta myöntäisi paljon poikkeuksia ja porsaanreikiä. Jotta maataloudesta tulisi ympäristöfiksua, vapaaehtoisuus ei riitä, vaan viherryttämisen tulee olla suoran tuen ehto. Viherrytystä ovat muun muassa vuoroviljely, kesannointi ja pysyvät laitumet.

Toiseksi päätetään siitä, pitääkö tilojen noudattaa EU:n ympäristölakeja. Maatalousvaliokunta ei tukenut komission esitystä, että tilojen tulee noudattaa torjunta-ainedirektiiviä sekä vesistöjä suojelevaa vesipuitedirektiiviä. Valiokunta antaisi tukia tiloille, jotka likaavat pohjavesiä ja käyttävät kiellettyjä hormoneja ja antavat humuksen valua pelloilta pois. Lisäksi valiokunta jatkaisi peltojen raivaamista turvemaille, vaikka tämä aiheuttaa isot hiilidioksidipäästöt.

Maatalousvaliokunnan enemmistö jatkaisi myös vientitukia, joiden avulla ylituotantoa dumpataan kehitysmaihin ja samalla haitataan kehitysmaiden omaa maataloutta.

Kaiken kukkuraksi valiokunta pitäisi tilojen saamat maataloustuet julkisuudelta pimennossa. Emme siis voisi seurata, miten verorahamme on käytetty.

Maatalousvaliokunnan enemmistö siis haluaa jatkaa entistä meininkiä, veronmaksajien tuella. Valiokunnan jäsenistä isolla osalla onkin kirjaimellisesti oma lehmä ojassa, ja tätä mainostetaan jopa valiokunnan nettisivuilla.

Vihreät haluavat tukea luomua ja lähiruokaa. Siksi vihreät ehdottavat maataloustukiin 100 000 euron kattoa tilaa kohti. Tällä säästettäisiin 4,8 miljardia vuodessa. Valiokunta ehdottaa rajaa 300 000 euroon, joka leikkaisi tukia vain noin tuhannesosalla tiloista, ehkä sentään Björn Wahlroosilta ja prinssi Charlesilta, mutta ei kovin monelta muulta. Nykyisin viidesosa tiloista nostaa neljä viidesosaa EU-maataloustuista.

EU-maiden hallitukset käänsivät selän tulevaisuudelle jo kertaalleen, kun ne rahoituskehysneuvotteluissa päättivät suosia rahojen perinteisiä käyttökohteita, kuten maatalous- ja aluetukia. Sen sijaan tutkimusrahoja leikattiin ehdotetusta neljänneksellä; rautateiden sekä sähkönsiirto- ja tietoverkkojen päivittäminen ilmastonsuojelun aikakaudelle leikattiin puoleen.

Jos nyt myös maataloustukien jakoperusteissa suositaan menneisyyden meininkiä, maksamme yhdellä kädellä isot rahat ympäristöhaittojen aiheuttamisesta, ja toisella kädellä maksamme tarpeettoman paljon muista toimista, joilla noita haittoja yritetään korjata. Se ei ole edes hölmöläisen peiton jatkamista, se on peiton leikkaamista molemmista päistä.

 

 

Avainsanat: CAP, Itämeri, maatalous