Ympäristölepsuilu tuli kalliiksi Talvivaarassa

Print PDF Email

Talvivaara on surullinen muistutus siitä, miten kalliiksi ympäristönsuojelun laiminlyönti tulee. Se on käynyt kalliiksi lähiseudun asukkaille ja yrityksille, mutta lopulta myös yhtiölle, joka yritti livahtaa riman ali.

Useampikin tiedotusväline on julkaissut koosteita Talvivaaran päästöistä ja allasvuodoista. Saastepäästöt vesistöihin eivät ilmeisesti koskaan ole olleet lupaehtojen rajoissa. Silti ne viranomaiset, joiden käsissä on kaivoksen toiminnan salliminen tai keskeyttäminen, eivät ole viheltäneet peliä poikki.

Kaivosalalle on maalattu ruusuista tulevaisuutta.  Innokkaimmat ministereitä myöten puhuvat uudesta Nokiasta. Mutta jotta näin voisi olla, ympäristönsuojelun pitää olla kunnossa.

Vielä 60- ja 70-luvilla ihmiset pitivät normaalina sitä, että tehtaat pilasivat lähijärvet ja sellutehtaat löyhkäsivät mädälle munalle. Ei enää, onneksi.

Talvivaaran kipsisakka-allas vuoti jo maaliskuussa 2010. Varmaankin yhtiössä ajateltiin, että on edullisinta jättää heikko pohja vahvistamatta ja silti korottaa allasta – vaikka se kasvattaa painetta pohjalla.

Viime ja tämän viikon tapahtumien valossa tämä ei enää näytäkään edulliselta: Revenneestä altaan pohjasta vuoti useiden päivien ajan jätelientä noin kerrostalollinen (5000-6000 m3) tunnissa. Vuoto tyrehtyi vasta altaan tyhjenemiseen.

Lähivesiin on Suomen ympäristökeskuksen mukaan päässyt nikkeliä saman verran kuin kaivos saisi päästää vuodessa, ja alkuviikosta raskasmetallien pitoisuudet Lumijoessa olivat myrkyllisellä tasolla.

Varmaankin Keskusta viime hallituksessa ajatteli edistävänsä elinkeinoja ja työllisyyttä, kun ajoi läpi alueellisten ympäristökeskusten yhdistämisen elinkeinokeskuksiin, hallintoministeri Kiviniemen, sittemmin pääministerin johdolla.

Varmaankin silloiset ympäristöministeri Lehtomäki ja elinkeinoministeri Pekkarinen ajattelivat huolehtivansa Kainuun työllisyydestä, kun päättivät että ely-keskuksen johtaja saa samalla olla myös ympäristöjohtaja, ei tule elinkeino- ja ympäristöpuolten välille riitaa, varsinkaan kun sama mies on vain virkavapaalla Geologian tutkimuslaitoksesta, jossa hän on auttanut panemaan Talvivaaran kaivosta pystyyn.

Nyt näyttää siltä, että kaivosyhtiöllekin olisi loppujen lopuksi ollut parempi, jos ympäristövalvonta olisi ollut tiukempaa.

Kun toimitaan firmojen tahdon mukaan, liian herkästi katse tuppaa olemaan vain lyhyen aikavälin kustannuksissa, riskejä vähätellään. Se ei välttämättä ole firmojenkaan kannalta kaukaa viisasta.

Venäjällä lakkautettiin Putinin aikana ympäristöviranomaiset ja alistettiin ne luonnonvaraministerin alle. Venäläisen mallin kokeilu Suomen aluehallinnossa pitäisi lopettaa nyt.

Jos uusi elinkeinoministeri Jan Vapaavuori haluaa edistää kaivostoimintaa, hän alkaa ensi töikseen yhdessä ympäristöministeri Niinistön kanssa valmistella itsenäisten ympäristöviranomaisten palauttamista takaisin aluehallintoon, ja panee kiinni firmojen ja viranomaisten välisen pyöröoven.

Tällä viikolla paljon julkisuutta ovat saaneet kaivosprofessori Kari Heiskasen näkemykset, joiden mukaan Talvivaaran kaivoksen prosessia ei pysty pysäyttämään. Valtavissa bioliuotuskasoissa bakteerit irrottavat malmista metallia ja jos bakteerien tuottamasta liemestä ei oteta metallia talteen, jätealtaaseen alkaa kohta valua entistä vaarallisempaa lientä.

Professori maalaa siis Talvivaaran kaivoksen vähän kuin ydinreaktoriksi, joka pysyy vaarallisena vuosikausia tuotannon lopettamisen jälkeenkin.

Olen toisaalta olen saanut myös viestejä yliopistomikrobiologilta, jonka mukaan "bioreaktorien" toiminta loppuu, jos niihin ei puhalleta ilmaa ja kasat peitetään. En tiedä kumpi on oikeassa. Mutta vastaavanlaisen bioliuotusta kaavaillaan useammassakin kaivoshankkeessa. Toivottavasti uusia lupia harkitsevat viranomaiset tekevät Talvivaaran kokemuksista oikeat johtopäätökset.

Yksikään kaivos ei toimi ikuisesti, mutta pahimmillaan ympäristöhaitat voivat olla ikuisia. Ympäristönsuojeluvaatimusten tulee olla sellaista, että kaivoksen lopetettuakin sitä muistetaan hyvällä eikä pahalla.

Myös keskustelussa laivojen saasterajoista on hyvä muistaa, että elleivät laivojen omistajat maksa päästöjen puhdistamisesta, silloin lukemattomat ihmiset maksavat hinnan sydän- ja hengityselinsairauksina. Hämeen Sanomissa on kiistelty siitä, montako ihmishenkeä ns rikkidirektiivi säästää. Lopullista tietoa ei saada koskaan, ei kenenkään kuolintodistus kerro johtuiko sydänkohtaus ilmansaasteista vai muista syistä.

Tiedetään kuitenkin että saasteiden vähentäminen parantaa terveyttä ja vähentää kuolleisuutta. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL arvioi, että rikkidirektiivi vähentää noin 16 500 ennenaikaista kuolemaa vuodessa. Kun eteläisen Euroopan tiukennetut rikkirajat astuvat voimaan, ihmishenkiä säästyy vielä lisää.

 

Julkaistu Hämeen Sanomissa 18.11.2012.

Avainsanat: Talvivaara, ympäristönsuojelu