Rikki ja Talvivaara

Print PDF Email

Syksyn uutisissa kaksi ympäristöasiaa on ollut ylitse muiden: rikkidirektiivi ja Talvivaara.

Rikkidirektiivin on väitetty tappavan Suomen teollisuuden. Tätä tuli alkusyksystä joka tuutin täydeltä sellaisella voimalla, että rikkidirektiiviä haluavat firmat uskalsivat puhua vain suljettujen ovien takana.

Talvivaaran tapahtumat puolestaan opettavat, että ympäristönsuojelun laiminlyönti maksaa lopulta paljon enemmän kuin vastuullinen suhtautuminen, lopulta myös yhtiölle, joka yritti livahtaa riman ali eikä yli.

Jos Kainuun ympäristöviranomaiset olisivat alusta asti suhtautuneet Talvivaaraan jämäkämmin, firman tilanne saattaisi olla parempi kuin nyt – vaikka firman johto sadattelisikin nipottavia ympäristöbyrokraatteja.

Rikkidirektiivin tapauksessa EU:n komissio on arvioinut että terveyshyöty ilmansaasteiden vähenemisestä ylittää kustannukset ainakin kaksinkertaisesti, ehkä jopa yli kymmenkertaisesti. Rikin ja typen oksidit muodostavat ilmassa pienhiukkasia, jotka aiheuttavat keuhkosairauksien lisäksi myös sydän- ja verisuonitauteja ja lisäävät kuolleisuutta.

Teollisuuden kuolemaa on kuulutettu moneen kertaan. Tehtaiden piti mennä nurin 70- ja 80-luvuilla, kun piti ruveta puhdistamaan jätevesiä ja voimalaitospiipuista tupruavia rikkipäästöjä.

Jääkaappien ja suihkepullojen piti muuttua järjettömän kalliiksi, kun 80-luvun lopulla kiellettiin yläilmakehän otsonikerrosta vahingoittavat freonit. Autoista piti tulla sikakalliita kun 90-luvun alussa säädettiin katalysaattoripakko.

Kaksikymmenvuotikautena 1970-90 Suomen teollisuustuotanto kuitenkin kaksinkertaistui ja 1990-2010 se edelleen kaksinkertaistui.

EUn hiilidioksidipäästökaupan piti tappaa teollisuus Suomesta. Todellisuudessa ensimmäisen päästökauppavuoden päätyttyä huomattiin että Suomessa ilmaiseksi saatuja päästöoikeuksia oli jäänyt käyttämättä melkein EU:n ennätysmäärä. Vuoteen 2020 asti valmistava teollisuus tulee edelleen saamaan päästöoikeutensa pääosin ilmaiseksi.

Kun uusille autoille säädetiin hiilidioksidipäästörajat, autoteollisuus väitti peltilehmien muuttuvan tolkuttoman kalliiksi. Todellisuudessa autojen veroton reaalihinta on laskenut.

Maailman arvostetuimpiin kilpailukykytutkijoihin kuuluva professori Michael Porter on todennut, että ympäristösuojelun tiukentaminen ei suinkaan heikennä vaan parantaa kilpailukykyä, se pakottaa firmat innovoimaan.

Kun ympäristövaatimuksista väännetään kättä, innokkaimpia lobbaajia ovat konservatiivisimmat yritykset. Elinkeinoelämän järjestöt veisaavat niiden virttä koko teollisuuden nimissä.

Onneksi sentään on jo yrityksiä, jotka puhuvat ympäristönsuojelun puolesta. EU:n ilmastotavoitteiden tiukentamisen puolesta lobbaamassa on jo suuriakin yrityksiä, kuten Shell, Philips, Unilever, Ahstom ja useita sähköyhtiöitä.

Nämä yritykset näkevät, että ilmastonsuojelu on välttämättömyys, jotta ihmiskunnalla – ja teollisuudella – olisi tulevaisuutta. Yritysten investointien suunnittelun kannalta parasta on, että päästörajat tiedetään mahdollisimman pitkälle etukäteen ja että päästökauppa ja muut ohjauskeinot palkitsevat niitä, jotka investoivat päästöjen vähentämiseen, sellaisiin ratkaisuihin jotka ovat kestäviä myös tulevina vuosikymmeninä.

Satu Hassi

 

Ilmestynyt Vihreän langan Vihreä tuuma -liiteessä 30.11.2012

Avainsanat: rikkidirektiivi, Talvivaara, teollisuus, ympäristönsuojelu