Pokkisella väärät ratikkaluvut

Print PDF Email

Aamulehti kertoi perjantaina 26.10. näyttävästi, etten Tampereen vaaliväittelyssä osannut ulkoa ratikkahankkeen kustannusarvioita. Tämä on myönnettävä.

Mutta eivät päätoimittaja Pokkisenkaan väittelyn vetäjänä esittämät luvut olleet oikeita. Pokkinen väitti ratikan päivittäisten käyttäjien määräksi 15 000. Todellisuudessa kaupungille tehtyjen selvitysten (Ramboll ja TTY) mukaan ratikalla tehtäisiin päivittäisiä matkoja yli tuplasti enemmän, 40 000. Ratikka lisäisi koko joukkoliikenteen päivittäisten käyttäjien määrää seitsemällä tuhannella.

Pokkinen sivuutti myös sen, että valtiovalta on kehykspäätöksessä sitoutunut maksamaan ratikan kustannuksista 54 miljoonaa eurtoa. Kaikki kustannukset eivät jäisi kaupungin harteille. Lisäksi ratikka toisi kymmenien miljoonien säästöt joukkoliikenteen käyttökustannuksissa.

Ratikka ja tunneli ovat mielestäni molemmat hyviä hankkeita. Ne tulevat – toivottavasti – molemmat aikanaan parantamaan koko Tampereen keskustaa ja sen viihtyisyyttä paljon. Ne parantaisivat mahdollisuuksia kulkea päivittäisiä matkoja jalan, pyöräillen ja joukkoliikenteellä. Jos näitä hankkeita asetetaan kiireellisyysjärjestykseen, Tampereen vihreät panevat ykköseksi ratikan.

Satu Hassi (vihr)