Johan on markkinat

Print PDF Email

Eurokriisissä on ollut hengähdystauko, johon osasyy lienee Manner-Euroopan lomakuukausi elokuu.

Ei ihme, jos tapahtumia seuratessa pää menee pyörälle ja pistää vihaksi. Itselläni on tunne, että on menossa uusinta samasta, mitä Suomi koki 90-luvun alussa. Mutta mittakaava on isompi.

Suomea 91-95 johtanut hallitus piti alinomaa kriisikokouksia, joissa päätettiin yhä uusia valtion menoleikkauslistoja. Sitten jännitettiin, miten markkinat reagoivat. Olin tuolloin uusi kansanedustaja ja ihmettelin, mikä ihmeen ylijumala "markkinat" ovat, kun niiden tuomio kertoo, olivatko päätökset oikeita vai vääriä.

Muistan erään kirjailijan irvailleen, että rahamarkkinoiden reaktiota odotetaan vastaavasti kuin muinaisten kuninkaiden uhripapit tulkitsivat jumalten tahtoa teuraseläimen maksasta.

Nyt päättäjät seuraavat, minne päin finanssimarkkinoiden peukku osoittaa. Korkojen lasku tarkoittaa, että peukku on ylös eli markkinavoimat ovat tyytyväisiä ja korkojen nousu päinvastoin.

Finanssimarkkinoille on annettu liian suuri valta. Korkojen nousuna ja laskuna ilmenevää markkinoiden tuomiota ei silti voi noin vain sivuuttaa, koska korkojen nousu vaikeuttaa kaikkien niiden elämää, joilla on lainaa, eli asuntovelallisten, yritysten, valtioiden ja kuntien. Mitä korkeammat korot, sitä hankalampaa lainoista on selvitä. Kestämättömäksi tilanne tulee, jos rahat eivät riitä edes korkoihin ja niitä varten pitää ottaa yhä lisää lainaa.

Se osto- ja myyntipeli, joka määrää korot ja yritysten osakkeiden sekä valuuttojen arvot, perustuu kuitenkin yksinomaan pelaajien oman edun tavoitteluun. Mikään ei takaa, että markkinoiden päättäjille antama "ohjaus" johtaa sellaiseen kehitykseen, jota ihmiset haluavat. Markkinat ovat kuin tuli, hyvä renki mutta huono isäntä.

Siksi on tärkeää suitsia finanssimarkkinoiden valtaa, palauttaa pankit ja muu rahamaailma siihen palvelijan asemaan, joka niille kuuluisi.

Finanssimarkkinoiden uhkapeli on myös keskeinen syy nykyiseen talouskriisiin. Kreikkaa lukuun ottamatta muiden nyt veitsenterällä keikkuvien EU-maiden talous oli kohtalaisessa jamassa syksyyn 2008 asti. Mutta maailmanlaajuinen finanssikriisi pakotti valtiot antamaan huimia summia pankkitukea ja se vei monen valtion velan punaiselle. Koko kriisi aiheutui uhkapelistä, jolla kourallinen pomoja ja pelureita tienasi mielikuvituksellisia summia. Seuraukset maksatettiin yhteisestä pussista, riskit sosialisoitiin.

EU:n talousvaikeuksien ratkaisuksi on ehdotettu pankkiunionia. Minusta ajatuksessa on järkeä, mutta kaikki riippuu toteutuksesta. Pankkiunionin tulee tarkoittaa ennen kaikkea pankkien paljon nykyistä tiukempaa valvontaa ja sääntelyä, jotta yksityisten voittojen tavoittelu ei kerran toisensa jälkeen johtaisi tappioiden sosialisointiin.

Pankkiunionin tulee tarkoittaa sitä, että "avoin piikki" pelata ja velkaantua muiden laskuun pannaan kiinni.

Vuoden 2008 finanssikriisin jälkeen pankki- ja finanssialan säätelyä on jo tiukennettu jonkin verran. Mutta EU:n pankkivalvontavirasto on riippuvainen jäsenmaiden hallituksilta saamistaan tiedoista. Tarvitsemme pankkivalvojan, jolta hallitukset eivät pysty kätkemään oman maansa pankkien sotkuja kuten nyt on tapahtunut.

EU:n talousongelmien taustalla on muitakin valuvikoja. Niistä yksi keskeinen, josta vaietaan melkein kaikilla EU:n 27 kielellä, on verotus. Suomessa on kysytty – täysin aiheellisesti – miksi meidän pitäisi auttaa verovaroin maita, joissa on alhaisempi verotus.

Ongelma on siinä, että nykymallissa EU ei käytännössä pysty päättämään eri verolajeille alimpia tasoja, joita jäsenmaa ei saa alittaa, koska päätökseen tarvittaisiin kaikkien maiden yksimielisyys. Näin EU luo jäsenmaille paineen alentaa verotusta, houkuttaa "kilpajuoksuun pohjalle".

Tämä houkuttelee myös yritykset "verosuunnitteluun". Nokia maksoi 2007 Suomeen veroja 1,2 miljardia mutta vuonna 2010 summa oli pudonnut melkein tuhannesosaan, 1,6 miljoonaan, vaikka voitto oli satoja miljoonia. Moni muukin Suomessa toimiva firma on ryhtynyt "maksamaan" veroja sinne missä verotus on lähes olematonta. Tämä pakottaa valtion ja kuntien päättäjiä myös meillä laatimaan armottomia menoleikkauslistoja. Tässä ei ole järkeä.

Vähintään yritys- ja pääomaveroille, mutta myös ympäristöveroille, tulisi pystyä päättämään vähimmäistasot samassa päätöksentekojärjestyksessä, jossa muutakin EU-lainsäädäntöä tehdään. Jos EU:n perussopimusta ryhdytään uudistamaan, tämä on mielestäni yksi kiireellisimmistä uudistuksista.

Hämeen Sanomille, kolumni/ Satu Hassi 1.9.2012

Avainsanat: finanssimarkkinat, talouskriisi