Hyvät veljet kaivoksilla

Print PDF Email

Noin vuoden ajan sähköpostiini on tulvinut eri puolilta Suomea ihmisten hätähuutoja kaivoksista, niiden päästöistä ja kaivossuunnitelmiin liittyvistä ympäristöhuolista.

Talvivaaran ja muutaman muunkin kaivoksen päästöistä tulee tunne, että on palattu 40-50 vuotta taaksepäin, aikaan jolloin tehdas kuin tehdas likasi ilman ja vedet ja ajateltiin, että se nyt vain on elintason hinta, raha haisee.

Muistan esimerkiksi jämsäläisten sukulaisteni joutuneen 1960-luvulla luopumaan kesämökistään, kun Kaipolan paperitehtaan pilaamissa vesissä uimisesta sai ihottuman. Tämä aika on onneksi jäänyt kauas taakse, Päijänteessä Kaipolankin tehtaan vieressä pilkittiin kalaa jo 1990-luvulla.

Ympäristönormisto ja lait ovat kehittyneet niin, että tehtaiden edellytetään toimivan pilaamatta kenenkään toisen kotia, mökkiä, järveä, maatilaa, matkailuyritystä. Eikö tämä koskekaan kaivoksia? Pitääkö kaivoksissa aloittaa samasta missä paperi- ja kemian tehtaat olivat 50 vuotta sitten?

Vaikuttaa vahvasti siltä, että edelliseltä hallitukselta oli suuri virhe yhdistää alueelliset ympäristö- ja elinkeinoviranomaiset. Siinähän toteutettiin aluetasolla sama malli, jonka Putin toteutti Venäjällä valtakunnallisesti kymmenkunta vuotta sitten. Nyt Suomessakin elinkeinoministeri päättää alueellisten ympäristöviranomaisten resursseista ja on ylipäänsä ely-keskusten valtakunnallinen pomo.

Siihen, että alueelliset ympäristöviranomaiset näyttävät katsovan kaivoksia läpi sormien, vaikuttaa ehkä myös pyöröovi, joka kieppuu vinhasti viranomaisten ja kaivosyhtiöiden välillä.

Kaleva uutisoi 21.4., että Pohjois-Suomen aluehallintoviraston ympäristöylitarkastaja Juha Koskela on siirtynyt virkavapaansa aikana Nordic Mines Oy:n Raahen kultakaivoksen palvelukseen. Sama Koskela on vuonna 2009 esitellyt Nordic Minesin kaivoksen ympäristöluvan ja toukokuussa 2011 firman yhtiökokous palkitsi Koskelan yhtiön osakkeiden optio-oikeudella.

Edelleen Kalevaa siteeraten: "Kittilän kultakaivoksen ympäristöpäällikkönä ovat virkavapaansa aikana työskennelleet silloisen Lapin ympäristökeskuksen ylitarkastaja Juhani Itkonen sekä ympäristöneuvos Erkki Kantola Pohjois-Suomen ympäristölupavirastosta. Talvivaaran kaivos sai ympäristöpäällikön Kainuun ympäristökeskuksen ympäristögeologista Heikki Kovalaisesta."

Tänä keväänä myös työ- ja elinkeinoministeriön kaivosylitarkastaja Pekka Suomela siirtyi Kaivannaisteollisuus ry:n johtajaksi. Vuonna 2006 silloisen kauppa- ja teollisuusministeriön kaivosylitarkastaja Krister Söderholm siirtyi kaivosteollisuuteen. Nykyisin hän on Raahen kultakaivoksen paikallisjohtaja.

Hyvävelijärjestelmät ovat viime aikoina olleet tapetilla ja muutama tuomiokin on jo rapsahtanut, ja se on tosi hyvä. Mutta olisiko jo aika kiinnittää huomiota myös kaivosalan hyväveljiin?

Miten kaivospäätöksiä tekevän virkamiehen toimintaan vaikuttaa, jos hän neuvottelee kaivosyhtiön kanssa siirtymisestä sinne parempipalkkaiseen työhön?

Talouselämä-lehti julkaisi vapun alla etusivun juttuna Talvivaara-yhtiön perustajan Pekka Perän haastattelun, jossa tämä valitti, että julkisuudessa puhutaan vain ongelmista, ei saavutuksista. Seuraavan lehden pääkirjoituksessa leimattiin "poliittiseksi peliksi", joka "ei ole kunniaksi kenellekään" ympäristöministerin ukaasi, että toiminta voidaan keskeyttää, jos päästöjä ei saada kuriin.

Sonkajärven ympäristöjohtaja Martti Veteli kirjoitti Hesarissa, että Talvivaarassa "vuosi sitten sulfaattipäästö oli 89 tonnia päivässä ja nykyisin se on 25 tonnia päivässä. Ympäristöluvan mukainen määrä on 0,6 tonnia päivässä".

Mitä jos samalla tapaa suhtauduttaisiin vastaaviin ylityksiin muilla elämän alueilla? Kun joku ajaisi kolmeasataa kolmenkympin rajoitusalueella, poliisi sanoisi, että yritä nyt ensi kerralla vähän hillitä vauhtia, mutta eihän sinulta voi ottaa korttia kuivumaan, kun olet niin hyvä jätkä ja tärkeä tyyppi.

Kannattaisi miettiä, miltä tuntuu kaivoksen lopetettua toimintansa. Tuntuuko, että maaperän rikkaudet ja rahat menivät muualle, meille jäivät saastat? Vai jäikö hyvä mieli?

Avainsanat: hyväveli-verkostot, kaivosteollisuus, korruptio, Talvivaara, ympäristölainsäädäntö