Soiden suojelu ohjenuoraksi

Print PDF Email

Luonnonsuojeluliiton puheenjohtaja Risto Sulkava (HS Mielipide 22. 2.) kirjoitti perustellusti kritiikistä kansalliseen suostrategiaan. Valitettavasti äskettäin julkistettu ehdotus otti lähtökohdakseen suojelun sijasta turpeen polton jatkamisen. Tämä on väärä lähtökohta. Sen sijaan lähtökohdaksi tulisi ottaa suoluonnon monimuotoisuuden turvaaminen ja vesien suojelu.

Suomessa on ojitettu valtaosa soista, ja erityisesti eteläisessä Suomessa alkuperäisestä suoluonnosta on jäljellä vain rippeitä. Yli puolet koko maan suotyypeistä on Suomen ympäristökeskuksen arvion mukaan uhanalaisia.

Kansainvälisesti asetettiin tavoitteeksi pysäyttää luonnon monimuotoisuuden köyhtyminen vuoteen 2010 mennessä, ja tähän yhtyi myös EU.

Silti luonnon monimuotoisuuden väheneminen jatkuu. Jotta kehitys kyettäisiin kääntämään oikeaan suuntaan, on erittäin tärkeää suojella myös suoluontoa. Ojitettuja suoalueita voidaan myös soistaa uudelleen, mikä olisi erityisen viisasta niillä ojitetuilla metsämailla, joilla puuntuotannollinen arvo on vähäinen.

Jos suoalueelta ei löydy selkeästi suojeltua lajia, ei suonkäyttöä koskevissa lupapäätöksissä aluetta pidetä arvokkaana, vaikka itse suotyyppi olisi harvinainen. Tämä tulisi korjata luonnonsuojelulakiin, minkä lisäksi tarvitaan kansallinen suoluonnon suojeluohjelma.

Ojitettujen soiden ennallistaminen on myös kasvihuonekaasupäästöjen kannalta edullista, sillä kuivatettu suo on hiilipäästöjen lähde, kun taas suona sama alue sitoo hiilidioksidia. Sen sijaan, että valtion varoja käytetään suo-ojitusten uusimiseen kitukasvuisilla suometsäalueilla, niitä pitäisi ohjata soiden ennallistamisiin.

Turpeen energiakäyttöä on asteittain lopetettava jo ilmastosyistä, sillä turpeen poltto tuottaa kivihiiltäkin suuremmat päästöt. Tämä tulisi ottaa kansallisen suostrategian lähtökohdaksi, ja nykyinen turvetuotanto on suunnattava ojitetuille, jo luontoarvonsa menettäneille soille.

Turpeennosto pilaa vesistöjä, erityisesti paikallisesti. Turpeen kiintoaines syö pohjasta hapen, ja happikato puolestaan vapauttaa raudan ja siihen sitoutuneen fosforin takaisin vesikerroksiin.

Turveteollisuus näyttää mielellään kaavioita, joissa fosforikuormitus on alle prosentin kaikista päästöistä – paikallisesti turvesoiden kuivatusvesien fosforipäästöt voivat olla yli 20 prosenttia päästöistä. Pahin fosforipäästö tulee kiintoaineen aiheuttamasta sisäisestä kuormituksesta, jota ei huomioida ympäristölupia myönnettäessä.

Yksi niistä soista, jotka tulisi suojella pikimmiten, on Hyvinkään Kurkisuo. Lähes kaikki jäljellä olevat yhtenäiset laajat suoalueet ovat Pohjois-Suomessa. Olisikin tärkeää saada aikaan suurempia suojeltuja kokonaisuuksia.

Myös erilaiset harrastajat marjastajista metsästäjiin ovat havainneet lähellä sijaitsevien suoalueiden arvon. Monet lajit, kuten riekko, ovat harvinaistuneet suoluontomme uhanalaistumisen myötä. Viimeistään nyt on ymmärrettävä, että suoluonto sellaisenaan on arvokas maallemme ja hyvinvoinnillemme.

europarlamentaarikko (vihr)
Tampere

kansanedustaja (vihr)
Espoo

Avainsanat: biodiversiteetti, suot, ympäristönsuojelu