Ruokapakkauksien merkinnät paranevat

Print PDF Email

Pakkauksiin tulee merkintä muun muassa aspartaamista ja lihaan/kalaan lisätystä vedestä.

EU-parlamentti hyväksyi tänään uudet säännöt elintarvikepakkausten sisältömerkinnöille. Tieto, joka valmistajien pitää meille kuluttajille antaa, paranee jonkin verran. Mutta parempaankin olisi pystytty jos poliittista tahtoa olisi ollut.

Tänään hyväksytty päätös oli lopullinen lakiteksti, eli parlamentin ja EU-ministerineuvoston välillä sovittu kompromissi.

Ruoan alkuperämerkintöjä laajennettiin. Alkuperämaa on kerrottava lihasta, mukaan lukien siipikarjanliha ja muutenkin aina kun sen kertomatta jättäminen voisi olla harhaanjohtavaa. Pääraaka-aineen alkuperä on kerrottava myös, jos kerrotaan itse tuotteen valmistusmaa mutta raaka-aine tulee eri maasta.

Tämä tarkoittaa esimerkiksi, että jos ruisleipä myydään Suomessa leivottuna, on kerrottava jos itse ruis on ulkomaista. Tai jos vehnäjauho myydään suomalaisen myllyn jauhona, pitää kertoa jos vehnä on ulkomaista.

Alkuperämerkintöjä voidaan vielä laajentaa. Komission on 2 vuodessa tehtävä vaikutusarvio siitä, että valmisruokien lihan alkuperä kerrottaisiin myös, samoin se jos eläin on syntynyt, kasvatettu ja teurastettu eri maissa, nämä kaikki pitäisi kertoa.

3 vuodessa komission pitää selvittää vaikutukset, jos alkuperä kerrottaisiin kaikista yhden raaka-aineen tuotteista.

”Kasvisrasva” ei uusien vaatimusten tultua voimaan enää riitä raaka-ainetiedoksi, vaan pitää kertoa, mikä kasvisrasva, siis onko kyseessä esimerkiksi palmu-, auringonkukka- vai rypsiöljy.

Jos kokonaiselta näyttävä liha tai kala on tosiasiassa puristettu tai liimattu pienemmistä paloista, se pitää kertoa pakkauksessa. Jos liha- tai kalatuotteeseen on lisätty vettä yli 5 % , sen pitää näkyä tuotteen nimessä.

Ruokakaupassa, jossa aika usein tutkin pakkausten pientä pränttiä, olen kiinnittänyt huomiota siihen, että kalkkunafileenä myydyn kimpaleen pakkauksessa lukee sen sisältävän kalkkunanlihaa esimerkiksi 80 %. Sehän tarkoittaa että suunnilleen loput on vettä. Jatkossa tällaisen tuotteen nimi pitäisi olla esimerkiksi ”vedellä jatkettu kalkkunafile” – tai vaihtoehtoisesti siinä olisi lisättyä vettä korkeintaan se 5 %.

Erityisesti olen ilahtunut siitä, että tuotteen pakkauksessa myöskään kuvat eivät saa olla harhaanjohtavia. Esimerkiksi limsapullossa ei saa olla appelsiinin kuvaa jos siinä ei oikeasti ole appelsiinia, eikä jugurttipurkissa mustikan kuvaa jos siinä on oikeasti vain sokeria, väriä ja mustikka-aromia.

Toinen ilahduttava asia on se, että aspartaamilla makeuttaminen pitää merkitä aikaisempaa selvemmin. Nythän tuotteessa jossa lukee ”ei lisättyä sokeria” voi hyvinkin olla keinotekoista makeutusainetta. Aspartaamista pitää jatkossa olla merkintä ”sisältää aspartaamia (fenylalaniinin lähde)”.

Jos lisäaine on nanomuodossa, sekin pitää kertoa raaka-aineluettelossa.

Entä mitä olisi voitu tehdä paremmin? No, tietenkin kaikki ne alkuperämerkinnät, joiden toteuttaminen jäi odottamaan EU-komission vaikutusselvityksiä ja myöhempää päätöstä, olisi voitu päättää jo nyt.

Kantona kaskessa oli teollisuuden vastustus. Myös suomalainen elintarviketeollisuus vastusti sitä, että ruoan raaka-aineiden, edes pääraaka-aineen alkuperä pitää merkitä. Yksi perustelu oli, että esimerkiksi leipomotuotteissa jauhojen alkuperämaa vaihtelee.

Ehdotin tähän, että alkuperämerkinnäksi voisi kelvata myös ”alkuperä vaihtelee”. Silloin esimerkiksi Suomessa valmistettujen keksien, pullien, leipien, näkkileipien yms ostaja tietäisi että vehnä- ja ruisjauhot eivät välttämättä tule Suomesta vaikka tuotemerkki on suomalainen. Mutta eivät teollisuuden edustajat halunneet tätäkään.

MTK sen sijaan lobbasi alkuperämerkintöjen puolesta, ja uskon että samalla asialla olivat muidenkin maiden viljelijäjärjestöt. Mutta ainakin Suomen silloinen maa- ja metsätalousministeri Anttila, jonka alaiset virkamiehet Suomen hallituksen puolesta neuvottelivat, tuntui pitävän tärkeämpänä teollisuuden kuin viljelijöiden etua, ja samoin hänen kollegansa muidenkin EU-maiden hallituksissa.

Mutta kaikkein tärkein mitä jäi saavuttamatta, oli yhdellä vilkaisulla hahmotettava merkintä valmisruokapakkausten etusivulla, josta kuluttaja näkisi heti kalori-, rasva-, suola- ja sokeripitoisuuden.

Kuluttajajärjestöt ajoivat ”liikennevaloja”, joissa kalorien, rasvan, suolan ja sokerin määrä 100 grammaa kohti olisi kerrottu vihreällä, keltaisella tai punaisella väripohjalla sen mukaan onko pitoisuus terveellinen vai ei. Ylikansalliset elintarvikejätit vastustivat tätä raivokkaasti, erityisesti karkkifirmat.

Karkkifirmat valittivat että liikennevalo olisi merkinnyt tiettyjen tuotteiden ”demonisoimista”. No, toki suurin piirtein kaikkiin karkkeihin ja limsoihinkin olisi tullut sekä kalorimäärä että sokerimäärä punaisella väripohjalla. Mutta sehän olisi kertonut vain totuuden.

Esimerkiksi Britanniassa tehdyt tutkimukset osoittivat, että liikennevalo olisi kuluttajien kannalta ylivoimaisesti selkein merkintä, jonka avulla kuluttaja saa yleiskuvan tuotteen terveellisyydestä tai epäterveellisyydestä.

Mutta teollisuuden lobbaus oli niin voimakasta, ettei parlamentinkaan enemmistö kannattanut liikennevaloja, ministerineuvostosta puhumattakaan.

Komissio esitti lievempää mallia, jossa pakkausten etupuolelle tulisi isommalla tekstikoolla numerotiedot kalorien, rasvan, suolan, sokerin ja hiilihydraattien määrästä. Valitettavasti tämäkin kaatui, eli nämä tiedot ovat jatkossakin vain pienenä pränttinä pakkausten takapuolella.

Vapaaehtoisesti selkokielisempiä merkintöjä saa kuitenkin käyttää ja EU-maat voivat antaa kansallisia suosituksia teollisuudelle selkeämmistä merkinnöistä.