Oikeisto ei halua selkokielistä ravintotietoa ruokapakkauksiin

Print PDF Email

Olisiko sinusta hyvä, jos valmisruokapakkauksien etusivulta näkisi, onko tuote kalori-, sokeri-, rasva- ja suolapommi vai ei? Olisiko hyvä, jos ei tarvitsisi tiirata näitä tietoja suurennuslasilla pakkauksen takana olevasta pitkästä litaniasta? Minusta olisi. Valitettavasti EU-parlamentin ympäristö- ja kansanterveysvaliokunnan eli ENVI:n enemmistö ei ollut sitä mieltä. Oikeiston ja liberaalien äänin valiokunta hylkäsi tänään EU-komission ehdotuksen, että paketin etusivulla pitää kertoa tuotteen kalorit, rasvat, sokerit ja suolat sataa grammaa kohden.

Perheenäidin, tai kenen tahansa, joka haluaisi välttää tyhjiä kaloreita ja valita itselleen ja perheelleen mahdollisimman terveellistä ruokaa, on siis edelleen pysähdyttävä joka paketin kohdalla tihrustamaan nämä tiedot pienellä painetusta tekstimassasta pakkauksen takapuolelta. Kenellä siihen riittää aikaa ja intoa? Ei kovin monella.

Elintarviketeollisuuden lobbarit ovat vastustaneet komission ehdotusta, joka helpottaisi kenen tahansa kiireisen kuluttajan elämää. Ylikansalliset elintarvikejätit haluavat mahdollisimman vapaat kädet myydä kuluttajille mitä haluavat. Valitettavasti EU-päätöksenteossa elintarvikejätit saivat puolelleen sekä ministerineuvoston että parlamentin ympäristövaliokunnan enemmistön. Meidän kaikkien terveyden kannalta tämä on valitettavaa. Ylipaino ja siihen liittyvät sairaudet, kuten kakkostyypin diabetes sekä sydän- ja verisuonitaudit, ovat eurooppalaisten suurimpia tappajia.

Tuotteen kaloriarvon sataa grammaa kohden saa sentään vapaaehtoisesti merkitä pakkauksen etupuolelle. Mutta se jää firmojen vapaaehtoisuuden varaan. Mutta valitettavasti sallituksi tulee myös panna etusivulle harhaanjohtava merkintä kalori-, sokeri-, yms pitoisuudesta annosta kohti.

Ai mitä vikaa annoskohtaisissa tiedoissa on? Ei olisikaan mitään vikaa, jos annokset olisivat realistisia. Mutta firmat saavat itse päättää mitä ne pitävät annoksena. Esimerkiksi perunalastuteollisuuden mielestä annos on 30 grammaa. Se tarkoittaisi, että esimerkiksi 250 gramman sipsipussi riittää 8 ihmiselle. Minusta tämä on harhaanjohtamista, samoin kuin esimerkiksi se, että suklaakonvehtien “annos” on kolme namua.

Näitä merkintöjä teollisuus nyt kuitenkin saa jatkossa vapaasti panna pakkausten etusivulle. Sen sijaan kaloreita yms. per sataa grammaa ei tarvitse, vaikka juuri tämä tekisi tuotteista vertailukelpoisia.

Ministerineuvostossa tämän asian käsittelivät maatalousministerit. Veikkaan, että tulos olisi ollut toinen, jos asiasta päättämään olisi pantu terveysministerit. He olisivat katsoneet ruokapakkaustietoja enemmän terveyden kannalta. Maatalousministerit näyttävät ajatelleen enemmän teollisuuden myynnin edistämistä.

Onneksi ympäristövaliokunta hyväksyi myös monta hyvää asiaa ruokapakkausten merkintäuudistukseen. Valiokunnan enemmistö kannatti elintarvikkeiden alkuperän kertomista kuluttajille laajemmin kuin ministerineuvosto. Ministerineuvosto haluaisi kertoa kuluttajille vain naudanlihan alkuperän. Valiokunta haluaa, että saamme tietää kaiken lihan alkuperämaan, myös broilerinlihan. Alkuperämaamerkintä koskisi lisäksi tuoreita hedelmiä ja vihanneksia sekä kaikkia yhden raaka-aineen tuotteita, sekä tuotteiden pääraaka-aineita.

Lihan kohdalla parlamentti haluaa kuluttajan saavan tietää myös, onko eläintä kuljetettu pitkiä matkoja. Elävien eläinten pitkät kuljetuksethan ovat vakava eläinsuojeluongelma. Toisin sanoen, jos eläin on syntynyt, kasvatettu ja teurastettu eri maissa, nämä kaikki kolme pitää kertoa kuluttajille. Tällä tavoin kuluttaja voi rahoillaan äänestää pitkiä eläinkuljetuksia vastaan. Valiokunta haluaa myös kuluttajan saavan tietää pakastetun lihan ja kalan pakastuspäivän.

Elintarviketeollisuuden lobbaus on ollut oikein mielenkiintoista. Teollisuus, myös suomalainen elintarviketeollisuus, on vastustanut ruoan raaka-aineiden alkuperämaan kertomista kuluttajille. Toisin sanoen ne haluavat myydä kotimaisuusmielikuvilla ruokaa, joka ei oikeasti ole kotimaista. Suomen maanviljelijöitä edustava MTK on toista mieltä, se haluaa, että kuluttaja saa tietää ruoan kotimaan.

Pakastuspäivän kertomista teollisuus on vastustanut myös. Ja tässä kohtaa lobbarit ovat sanoneet suoraan, mistä kiikastaa, eli kuluttajat eivät ostaisi pakastelihaa tai -kalaa jos tietäisivät että se on pakastettu jo vuosia sitten. Minun mielestäni meidän kuuluu saada tietää, onko pakaste vuosikausia vanha vai ei. Kukin voi sitten itse tykönään päättää, kuinka vanhaa suostuu syömään.

Valiokunta haluaa myös kieltää harhaanjohtamisen, eli esimerkiksi että pakkauksen kuvat luovat tuotteesta mielikuvan, joka ei vastaa sisältöä. Vihreät ovat ajaneet myös transrasvojen pakollista merkintää. Tämä meni läpi, samoin kriteerit sille, millaista ruokaa saa myydä kasvis- tai vegaaniruokana. Ja hyvä uutinen kaikille byrokratian vastustajille, nämä merkintävaatimukset eivät koske pienyrityksiä, jotka pystyvät kertomaan vastaavat asiat kuluttajille suoraan.