Pankeille rotia

Print PDF Email

Kolumni FinUnionsille 15.10.2010

Ensi viikon täysistunnossa EU-parlamentti tulee hyväksymään pankkien ja finanssialan tiukempaa valvontaa koskevan lakipaketin. Tästä voi hyvinkin tulla yksi koko viisivuotiskauden tärkeimmistä päätöksistä. Parlamentin kaikkien merkittävien ryhmien neuvottelijat ovat jo hyväksyneet lakien sisällön parlamentin ja ministerineuvoston välisissä neuvotteluissa aikaisemmin tässä kuussa.

Vihreät pitävät tärkeänä sitä, että uudet eurooppalaiset valvontaelimet saavat oikeasti "hampaat", esimerkiksi valtuudet kieltää sellaisten finanssituotteiden myynnin, jotka ovat omiaan luomaan uusia kuplia.

Hyvä, että viime vuosien karvaista kokemuksista on otettu opiksi. Huonompaa on, että oppi meni jakeluun vasta maailmantalouden käytyä katastrofin partaalla ja Kreikan horjutettua euroa.

Finanssiala sai liian kauan ja liian vapaasti kehittää "tuotteita", joissa tosiasiassa myytiin kalliilla mutkikkaasti paketoitua tyhjää. Tämä bisnes oli harjoittajilleen tuottoisaa, aikansa. Mutta kun kupla puhkesi, ketjureaktiosta kärsi koko maailma.

Se, että kupla pääsi muodostumaan, ei johtunut siitä, ettei kukaan olisi ymmärtänyt mitä tapahtuu. Päinvastoin, oli asiantuntijoita, jotka etukäteen ennustivat kriisin hyvinkin tarkasti. Heitä vain ei haluttu kuulla.

Finanssialan säätelyn löysääminen ei tapahtunut yksimielisesti. Esimerkiksi Euroopan parlamentissa vihreät toivat esiin jo ennen finanssiromahdusta sen, että hedge-rahastot – riskisuojarahastoja ne kai ovat suomeksi – ovat omiaan luomaan epätasapainoa finanssimarkkinoilla. Mutta enemmistö ei tukenut varovaista linjaa.

Sitten, kun finanssiromahdus oli tosiasia, muillekin valkeni, että hedge-rahastot olivat keskeinen osa rakennelmaa, jolla kuplaa oli luotu.

Pankeilla on osuutensa myös Kreikan kriisiin. Kreikka ei olisi kyennyt lainaamaan rahaa holtittomasti, elleivät isot eurooppalaiset pankit olisi sille lainoja myöntäneet. Kreikan pelastusoperaatio piti siis pinnalla myös kyseiset pankit.

Itselleni pankkien ja finanssialan romahdus tuntui olevan kuin suurennetun mittakaavan toisinto Suomen pankkikriisistä 1990-luvun alussa. Muistan sen hyvin, olin silloin ensimmäisen kauden kansanedustaja.

Osmo Ruuskanen Joensuun yliopistosta julkaisi viime vuonna tutkimuksen Suomen 1990-luvun alun pankkikriisiin ja lamaan johtaneista tapahtumista. Hän sanoo, että pankit pääsivät vaikuttamaan liikaa oman alansa lainsäädäntöön, eduskunnassa oli "pankkipuolue", eli iso joukko edustajia joilla oli pankeissa joko luottamusasemia tai työpaikka. Lisäksi pankit olivat aktiivisia ja innovatiivisia hakemaan sääntelystä aukkoja ja kiertämään normeja.

Luova into etsiä systeemistä porsaanreikiä ja tienata rahaa myymällä tyhjää ei takuulla pankki- ja finanssimaailmasta lopu, ei vaikka EU-tason valvontaa nyt tiukennetaan merkittävästi. Nähtäväksi jää, osaavatko ja haluavatko uudet valvontaelimet käyttää valtuuksiaan silloin, kun sen aika on, ja malttavatko poliittiset päättäjät jatkossa suhtautua varauksella finanssimaailman lobbarien seireeninlauluihin.
 
Satu Hassi