Ilmasto: Hyvät planeetat ovat edelleen harvassa

Print PDF Email

17.1.2014

Päättäväisen ilmastonsuojelun tarve on entistä huutavampi, sillä ilmastonmuutosta aiheuttavat kasvihuonekaasupäästöt jatkavat voimakasta kasvuaan. Tämä siitä huolimatta, että yli kaksi vuosikymmentä sitten YK:n Rion ympäristöhuippukokouksessa järjestön jäsenmaat allekirjoittivat ilmastosopimuksen torjuakseen vaarallisen ilmastonmuutoksen.

YK:n ympäristöjärjestö UNEP arvioi maapallon lämpenevän vuosisadan loppuun mennessä noin neljä astetta, jos maailman maat vähentävät päästöjä vain sen mukaisesti, mitä ovat Kööpenhaminan ilmastokokouksessa (2009) luvanneet.  Maailman valtioiden pitää siis tiukentaa päästörajojaan.

EU asetti jo 1990-luvulla tavoitteeksi rajoittaa ilmastonmuutos alle kahden asteen verrattuna esiteolliseen aikaan, sillä ilmastonmuutoksen seuraukset ovat sitä rajumpia, mitä enemmän lämpötila nousee. Kuivuuskaudet, helleaallot, biodiversiteettikato ja monet muut ongelmat kärjistyvät nopeasti lämpötilan noustessa. Kahden asteen raja on sittemmin YK:n ilmastoneuvotteluissa hyväksytty maailman valtioiden yhteiseksi tavoitteeksi. Maailmanpankin tutkimus syksyllä 2012 esitti perusteellisesti, miten neljän asteen lämpeneminen aiheuttaisi hyvin vakavia seurauksia niin ihmisten elämälle kuin luonnolle eri puolilla maailmaa ja miksi se pitää estää.

Syksyllä 2013 julkistettu hallitustenvälisen ilmastopaneelin IPCC:n uusin eli viides arviointiraportti vahvisti huolen ilmastonmuutoksesta, entistäkin varmemman tieteellisen tiedon pohjalta. Uutta raportissa oli ”hiilibudjettti” eli arvio siitä paljonko ihmiskunnalla kaiken kaikkiaan vielä on varaa aiheuttaa kasvihuonekaasupäästöjä. Jos haluamme, että lämpeneminen pysyy alle kahden asteen, hiilibudjetti on 800 gigatonnia (miljardia tonnia). Siitä 531 Gt on jo käytetty vuoteen 2011 mennessä, jäljellä on siis alle 300 Gt. (huom: hiilitonni on 3,67 hiilidioksiditonnia). Tämä on pieni murto-osa siitä hiilimäärästä, joka tunnettuihin fossiilivaroihin sisältyy. Jos haluamme pitää maapallon lämpenemisen alle kahdessa asteessa, valtaosa tunnetuista fossiilisista polttoaineista pitää jättää maahan.

EU on ollut kansainvälisessä ilmastopolitiikassa selvä edelläkävijä. Kioton sopimus, ensimmäinen päästörajoja sisältänyt kansainvälinen ilmastosopimus, solmittiin vuonna 1997. Sitä tuskin olisi tapahtunut, ellei EU olisi esittänyt maailman muille teollisuusmaille tarjoustaan siitä, paljonko EU-maat ovat valmiita vähentämään päästöjä vuoteen 2010. Vauhdittaakseen neuvotteluja vuotta 2020 koskevista kansainvälisistä päästörajoista EU hyväksyi omaksi tavoitteekseen vähentää tuohon vuoteen mennessä päästöjä 20 prosenttia (verrattuna vuoteen 1990).  Vuonna 2008 EU hyväksyi ilmasto- ja energialakipaketin, joka sisältää käytännön keinot tämän toteuttamiseen. Vaikka Kööpenhaminassa vuonna 2009 ei syntynyt uutta kansainvälistä sopimusta, lähes kaikki taloudellisesti merkittävät maailman maat esittivät omat kansalliset lupauksensa päästörajoista.

Myös EUn ilmastonsuojelukeinot ovat saaneet seuraajia. EU aloitti vuonna 2005 hiilidioksidin päästökaupan, jolla asetettiin rajat energiavaltaisten teollisuudenalojen, esimerkiksi sähköntuotannon, paperiteollisuuden ja metallien valmistuksen päästöille. Yritykset jotka pystyvät vähentämään päästöjään enemmän, voivat myydä yli jääneet päästöoikeudet ja kiintiönsä ylittävien yritysten pitää vastaavasti ostaa päästöoikeuksia markkinoilta. Vuoden 2014 alkuun mennessä päästökauppa on otettu käyttöön ainakin seuraavissa Euroopan ulkopuolisissa maissa tai alueilla: USAn koilliset osavaltiot, Kalifornia yhdessä Quebecin kanssa,  Australia sekä Etelä-Korea. Päästökauppaa valmistellaan lisäksi ainakin Kiinan taloudellisesti merkittävimmissä provinsseissa sekä Japanissa, Intiassa, Brasiliassa.

EUn uusiutuvan energian direktiivi velvoittaa jäsenmaita lisäämään uusiutuvan energian osuutta yhteensä 20 prosenttiin vuoteen 2020. Useimmat EU-maat ovat ottaneet käyttöön uusiutuvaa energiaa suosivan syöttötariffin eli takuuhinnan, joka sai voimakkaaseen kasvuun investoinnit ensin tuulivoimaan ja viime vuosina erityisesti aurinkopaneeleihin (PV). Nämä toimet ovat saaneet uusiutuvaa energiaa hyödyntävän teknologian hinnat voimakkaaseen laskuun ja samalla tuoneet uusiutuvan energian yhä useampien ulottuville koko maailmassa.

EU:n päästöt ovatkin kokonaisuudessaan vähentyneet viime vuosina lähelle 20 prosentin tavoitetta, selvästi etuajassa.

Tämä mahdollistaisi vuoden 2020 ilmastotavoitteen tiukentamisen 30 prosentin vähennykseen, mutta valitettavasti vuoden 2014 alkuun mennessä tähän ei ole löytynyt riittävää tahtoa. Vuonna 2013 hyväksytty 900 miljoonan päästöoikeuden huutokaupan siirtäminen vuosikymmenen loppupuolelle on kuitenkin oikeansuuntainen askel.

Vuoden 2014 alussa EU:ssa keskustellaan vuoden 2030 päästötavoitteista. Vihreiden mielestä on tärkeää, että uuteenkin ilmasto- ja energiapakettiin otetaan kolme kunnianhimoista ja sitovaa tavoitetta: energiatehokkuuden parantaminen, uusiutuvien energialähteiden osuuden kasvattaminen ja päästövähennys. Tällaisella kolmen tavoitteen kokonaisuudella varmistetaan siirtyminen vähähiiliseen yhteiskuntaan tehokkaasti ja määrätietoisesti.

Kansainvälisissä ilmastoneuvotteluissa valmistellaan uutta ilmastosopimusta ja tavoitteena on saada se solmittua vuonna 2015. Monet kansainväliset instituutiot ovat heränneet hitaasti ilmastokysymykseen, mutta nyt esimerkiksi Maailmanpankki ja kansainvälinen energiajärjestö IEA ovat voimakassanaisesti alkaneet vaatia rivakoita toimia.

Vuonna 2011 IEA varoitti maita lukitsemasta energiapolitiikkansa ja  -investointejaan yli kahden asteen lämpenemisen tielle. Seuraavana vuonna järjestö esitti, että ainakin 2/3 tunnetuista fossiilivaroista pitää jättää maahan kahden asteen ilmastotavoitteen saavuttamiseksi.

Myös Kiinan massiiviset investoinnit uusiutuvaan energiaan sekä päästökaupan valmistelu ovat hyvä merkki myönteisistä käänteistä. Samoin se, että Yhdysvalloissa Obaman hallinto on asettanut sähkövoimalaitoksille hiilidioksidin päästörajat tuotettua kilowattituntia kohti. Rajat käytännössä estävät uusien kivihiilivoimalaitosten rakentamisen, ainakin ellei niissä ole hiilidioksidin talteenottoa.

Pieni myötätuuli ei kuitenkaan riitä, vaan ponnistelut haitallisen ilmastonmuutoksen estämiseksi vaatii kunnon puhurin. Siinä EU:n kannattaa olla edelleen liikkeelle paneva voima, sillä ilmastonsuojelu on yksi varmimmista sijoituksista kestävään hyvinvointiin.

Tähän kannusti vuoden 2014 alussa myös valtiovarainministeriön entinen kansliapäällikkö Raimo Sailas.

Avainsanat: ilmasto- ja energialakipaketti, ilmastoneuvottelut, ilmastonmuutos, ilmastonsuojelu, IPCC, kööpenhamina, päästövähennys, Tärkeitä asioita