Naisen oikeus elämään

Print PDF Email

Voima 26.1.09

Pidin etukäteen selvänä, että Barack Obama tekee heti kättelyssä dramaattisia linjapäätöksiä. Päätös sulkea Guantánamon vankileiri on herättänyt valtavasti huomiota ja olen siitä hyvin iloinen.

Vielä enemmän riemuitsin Obaman päätöksestä ryhtyä uudestaan rahoittamaan ehkäisy- ja sukupuolivalistustyötä tekeviä järjestöjä. Se on ilouutinen maailman köyhimmille naisille.

Presidentti Bush kielsi aikoinaan kehitysapurahan antamisen järjestöille, jotka tekevät abortteja tai jakavat tietoa abortista. Käytännössä aborttikielteisyyden varjolla pannaan joutuivat kaikki ehkäisyvalistusta antavat järjestöt, myös YK:n väestö- ja kehitysjärjestö, mikä merkitsi tuhansien ja taas tuhansien köyhien naisten turhia kuolemia raskaus- ja synnytyskomplikaatioihin sekä laittomiin abortteihin. Obama antoi nyt hengissä säilymisen mahdollisuuden lukemattomille nuorille naisille eri puolilla maailmaa.

Äärikonservatiivisuus edisti myös HIV-tartuntoja, kun kondomin suojaavasta vaikutuksesta kertominen oli tabu. 2000-luvun kävin ympäristö- ja kehitysyhteistyöministerinä Sambiassa ja tutustuin siellä suomalaisten tukemaan lisääntymisterveystyöhön. Eräällä vierailulla sain listan HIV-AIDS –työtä tekevistä järjestöistä. Siinä oli omana kategorianaan pitkä jono siveyttä propagoivia järjestöjä. Maassa näytti syntyneen oma bisneslajinsa, sellaisen kansalaisjärjestön perustaminen, joka sopi USA:n uskonnollisen oikeiston avustusideologiaan.

Bush suosi myös kotimaassa teinien lupauksia pidättyä seksistä ennen avioliittoa. Johns Hopkins yliopiston tutkija Janet Rosenbaum julkaisi äskettäin tutkimuksen, jossa selvitettiin 1000 nuoren seksikäyttäytymistä. Hän vertasi neitsyyslupauksen tehneitä nuoria muihin samanikäisiin vastaavanlaisten sosiaalisen taustan omaaviin nuoriin. Hän ei löytänyt mitään eroa siinä, minkä ikäisinä nämä ryhmät oikeasti aloittivat seksin eikä myöskään seksikumppanien määrässä. Ainoa ero oli, että neitsyyslupauksen tehneet tiesivät ehkäisystä vähemmän ja käyttivät sitä vähemmän, erityisesti kondomeita.

Rehellinen sukupuolivalistus on ihmisystävällinen tapa estää ekokatastrofia. Mitä isommaksi maailman väestö kasvaa, sitä pienempi on se kulutus henkeä kohden, jonka planeetta kestää. YK:n mukaan tällä hetkellä maailmassa on yli 200 miljoonaa paria, jotka eivät saa haluamaansa ehkäisytietoa ja -välineitä.

 

Avainsanat: abortti, HIV, kehitysapu, kehitysyhteistyö, lisääntymisterveys, naiset