Arvoliberalismi vastaan arvokonservatiivit

Print PDF Email

Voima 27.4.2009

Jakolinja arvoliberalismi vastaan -konservatismi on Europarlamentissa jyrkkä. Enemmistö on sukupuolten tasa-arvon ja ihmisoikeuksien puolella. Mutta äänestyksissä arvokonservatiiveja tukeva joukko ei ole pieni.

Tuore esimerkki on syrjintäkieltodirektiivi, josta äänestettiin huhtikuun alussa. Nykyinen EU-laki kieltää syrjinnän sukupuolen, sukupuolisen suuntautumisen, uskonnon jne perusteella vain työelämässä. Uudella direktiivillä syrjintäkielto ulotettaisiin muuallekin. Direktiivin puolesta äänesti 364 meppiä ja 227 vastaan, 60 tyhjää.

Suomalaisista syrjintäkieltodirektiiviä tukivat Siitonen, Itälä, Pietikäinen, Lax, Pohjamo, Seppänen, Lehtinen, Paasilinna ja Hassi. Vastaan äänestivät Korhola, Vatanen, Takkula ja Virrankoski. Poissa olivat Myller ja Jäätteenmäki.

Arvokonservatiiveja on eniten EPP-ryhmässä, johon Suomen kokoomuslaisetkin kuuluvat, ja pikkuryhmissä joiden pääpointti on EU-vastaisuus. Viimeksi mainituista selvä enemmistö vastusti syrjintäkieltodirektiiviä.

Europarlamentissa jotkut jopa haluaisivat kieltää kehitysyhteistyörahojen käytön ehkäisyvalistukseen ja kondomien jakoon, George W Bushin malliin. Aina kun päätöksissä todetaan seksuaali- ja lisääntymisterveystyön tärkeys naisten oikeuksille ja kehitykselle, patataantumus ehdottaa sen pyyhkimistä yli.

Irlantilainen miljonääri Declan Ganley on perustanut uuden euroskeptisen Libertas -ryhmän. Siihen ovat ilmoittautuneet Suomesta Perussuomalaiset ja Puolasta ”Puolalaisten perheiden liitto”, joka edustaa Europarlamentin jyrkintä patataantumusta ja on paitsi abortin vastainen, myös juutalais- ja homovastainen.

”Puolalaisten perheiden liiton” poliitikot ovat häirinneet homojen oikeuksia puolustavia mielenosoituksia ja kieltäytyneet kättelemästä homoja ”hygieenisistä syistä”. Ryhmä vaati Europarlamentin hajottamista, kun parlamentti ei hyväksynyt oikeusasioiden komissaariksi italialaista Buttiglionia, joka oli leimannut homoseksuaalisuuden synniksi. Ryhmän listalta valittu meppi Maciej Giertych on julkaissut pamfletin jossa sanoo että syntyvyyden säännöstely riistää naisilta naisellisuuden ja miehiltä miehuuden, ks. http://giertych.eu/?sr=!czytaj&dz=9&id=179

Europarlamentin vaaleissa on siis mahdollista, että suomalaisuuden puolustamisen nimissä tuleekin tosiasiassa tukeneeksi suomalaisten enemmistölle aivan vieraita arvoja, kuten vähemmistöjen syrjintää ja ehkäisyvalistuksen rajoittamista.

 

Avainsanat: syrjintä, tasa-arvo