Aasia ja Tyynimeri EU:n jalanjäljissä

Print PDF Email

Kymmenen Kaakkois-Aasian maata ja lisäksi Australia, Uusi Seelanti, Intia, Japani ja Kiina ovat allekirjoittaneet sopimuksen, jossa ne sitoutuivat vähentämään fossiilisia polttoaineita ja edistämään vaihtoehtoisia energianlähteitä. Toimet ovat samansuuntaisia kuin EU:n komission viime viikolla julkistamassa ilmasto- ja energiapaketissa. Allekirjoittajamaissa asuu yli puolet maapallon ihmisistä.

Uutisessa huomiotani kiinnittää se, ettei USA:a näy tässä koplassa. Mihin nyt katosi se Aasia-Tyynimerisopimus, jota USA ja kuin eurooppalaiset Kioton vastustajat ovat mainostaneet Kioton vaihtoehdoksi? Kun viime vuonna olin seminaarissa, jossa tuota sopimusta esiteltiin, vaikutelmaksi tuli, että muut maat tekevät varsinaisen työn, jenkit tekevät lehdistötiedotteet. Nyt nuo muut maat ovat tehneet sopimuksen ilman USA:a.

Teollisuus- ja energiavaliokunta ITRE kuuli energiakomissaari Piebalgsia. Tämä totesi, että Euroopan pitää vuoteen 2020 mennessä joka tapauksessa investoida energiantuotantoon noin 1800 mrd euron edestä, josta noin puolet sähköntuotantoon. Piebalgs oli ollut Valko-Venäjällä keskustelemassa kaasuasiasta.

Guardian kertoo, että Britannian Big Brotherissa intialainen Bollywood-tähti Shilpa Shetty sai osakseen rasistisia solvauksia. Tämä aiheutti välittömästi Britanniassa protestisähköpostien tulvan. Nyt se on aiheuttanut jo mielenosoituksia Intiassa. Ihmisarvo on tärkeä asia.

Täysistunnossa äänestettiin muun muassa rautateitä koskevasta lakipaketista. Yksi osa siitä oli laki junamatkustajien oikeuksista. Junamatkustajat ovat saamassa oikeuden korvaukseen, jos juna myöhästyy. Komissio haluaa sen vain rajat ylittäviin juniin, parlamentti kaikkiin juniin. Parlamentti haluaa myös, että kaikkiin juniin, myös nopeisiin, pitää voida ottaa polkupyörä ja lastenvaunut, ja niihin pitää päästä myös pyörätuolilla. Vihreät aplodeerasivat, kun tämä meni läpi.

Istunto äänesti myös tieliikenteen turvallisuussuunnitelmasta. Ikävä kyllä parlamentti hylkäsi vihreiden ehdotukset koko EU:ta koskevasta 130 km/h nopeusrajoituksesta ja 0,5 promillen rattijuoppousrajasta. Euroopan maanteillä kuolee 38 000 ihmistä vuodessa, eli keskimäärin yli 100 päivässä, mikä vastaa isoa lento-onnettomuutta. Lento-onnettomuudet ovat isoja uutisia, sadan ihminen ”hajautettu” kuolema.

Komissiolla on nettisivut, joista näkee teollisuuslaitosten päästöt veteen ja ilmaan. Viime vuonna sivuilla kävi 340 000 ihmistä, 67 % enemmän kuin vuonna 2004.

Hesarissa on lista eläinten vaarallisuudesta ihmisille. Ihmiselle ylivoimaisesti vaarallisin otus on ihminen itse. Joka vuosi sadat suomalaiset kuolevat väkivallantekojen ja rattijuoppojen surmaamina.

Muista nisäkkäistä vaarallisuuslistan ylivoimainen johtaja on hirvi. Keskimäärin hirvikolarissa kuolee 6 ihmistä vuodessa ja loukkaantuu 223. Toissa vuonna hirvikolareissa kuoli 12. Vakuutusynhtiöt korvasivat hirvikolarien autoille aiheuttamia vahinkoja noin 14 miljoonan euron edestä ja henkilövahinkoja toisen mokoman. Hirvien ohella maanteillä kolaroidaan poroihin, hevosiin ja koiriin. Toissa vuonna yhteensä 550 ihmistä loukkaantui 400 eläinkolarissa. Vuosina 1998-2005 lehmä on Suomessa tappanut 3, hevonen myös 3, sonni ja pässi kumpikin yhden ihmisen. Koiran puremaan tai kolhaisuun on kuollut ainakin 10 ihmistä vuosina 1998-2006. Vakuutusyhtiöille tulee vuosittain toista sataa ilmoitusta koiranpureman aiheuttamasta henkilövahingosta.

Ampiainen on yhtä vaarallinen kuin koira. 1998-2005 yhdeksän ihmistä kuoli ampiaisen, mehiläisen tai herhiläisen pistoon. Käärme tappoi yhden ihmisen vuonna 1998. Punkin levittämän borrelioosin saa 4000-5000 suomalaista vuodessa.

Hesari kertoo myös Union of Concerned Scientists-järjestön julkaisemasta raportista, jossa kerrotaan että vuosina 1998-2005 ExxonMobil-yhtiö on antanut ainakin 12 miljoonaa dollaria järjestöille ja laitoksille, jotka julkisuudessa kiistävät ilmastonmuutoksen. Metodi on ollut sama kuin tupakkateollisuudella, luoda julkisuudessa mielikuvaa tutkijoiden erimielisyydestä. Osittain kampanjaa organisoivat ihmisetkin ovat samoja. ExxonMobil on USA:n suurin ja eniten voittoa tuottava pörssiyhtiö.

Guardian kertoo, että maapallon lämpeneminen lisää meduusoja valtamerissä. Nämä syövät kalojen mätiä ja pieniä kalanpoikasia sekä myös planktonia, joka on kalanpoikasten ravintoa. Tämä aiheuttaa lisävaikeuksia kalakannoille, jotka ovat ennestään helisemässä ylikalastuksen takia. Esimerkiksi Kanadan rannikon turskakanta ei ole elpynyt sen jälkeen kun se romahti ylikalastukseen. Meduusat ruokailevat samoilla vesillä, joilla turska kutee. Meriekologi Martin Attrill on analysoinut havaintoja merielävistä 40 vuoden ajalta ja huomannut, että meduusat ovat runsastuneet meren lämpenemisen myötä.

Vattenfallin pääjohtaja Lars Josefsson julkaisee tänään tutkimuksen, jonka mukaan ilmastonmuutoksen torjunta onkin melkein puolet halvempaa kuin Nicholas Stern arvioi. Stern arvioi että torjuntatoimet maksavat vuodessa 1 %:n globaalista kansantuotteesta, Josefssonin raportin mukaan “vain” 0,6 %. Paljon sekin on, mutta melkein puolet vähemmän.

Hesari kertoo, että joka kahdeksas irakilainen on lähtenyt evakkoon. Reilu puolet heistä ulkomaille, loput maan sisällä. Tämä on suurin käynnissä oleva rajat ylittävä muuttoliike ja myös suurin pitkäaikainen muuttoliike sen jälkeen kun palestiinalaiset lähtivät pakoon Israelin valtion perustamisen jälkeen. Tämä vastaa sitä, että Suomessa yli 600 000 ihmistä lähtisi evakkoon.