Aika on rahaa – myös ilmastonsuojelussa

Print PDF Email

Kolumni Kalevassa 16.11.2006

Kenian marraskuussa sataa tavallisesti tunnin verran päivässä. Mutta tänä syksynä on satanut epätavallisen paljon. Se ei välttämättä ole hyvä edes maanviljelijöille, koska liian rankat sateet huuhtovat pelloilta multaa jokiin.

Kirjoitan tätä Nairobissa, YK:n ilmastoneuvottelukokouksessa, jonka loppumetrit ovat menossa. Meidänkin täällä oloaikanamme suunnilleen joka päivä on satanut kolmeen kertaan, aamulla, iltapäivällä ja illalla.

Kokouksen tähti on ollut maailmanpankin entinen pääekonomisti Sir Nicholas Stern, joka on laatinut selvityksen siitä, mitä maksaa toisaalta ilmastonmuutos, toisaalta sen paneminen aisoihin. Selvityksen tilasi Britannian hallitus.

Sternin raportin sanoma on toisaalta ankara, toisaalta rohkaiseva. Ankara puoli on se, että ilmastonmuutos on oikeasti tosi vakava juttu. Jos lämpenemistä ei saada kuriin, planeetta nimeltä Maa voi aikaa myöten muuttua ihmislajin kannalta aivan tuntemattomaksi paikaksi. Ilmaston lämpeneminen 5-6 asteella reilussa sadassa vuodessa on realistinen mahdollisuus. Se tarkoittaisi, että maapallo muuttuisi yhtä helteiseksi kuin dinosaurusten aikaan, jolloin ei vielä ollut ihmisiä eikä juuri muitakaan nisäkkäitä.

Jo tämän vuosisadan puoliväliin mennessä ilmastonmuutoksen aiheuttamat vahingot, kuten merenpinnan nousu, kuivuudet yhtäällä, tulvat ja rankkasateet toisaalla, malarian ja tuhohyönteisten leviäminen, voimistuvat hurrikaanit ynnä muu, voivat vuosittain leikata maailman kansantuotteesta 5-20 %. Tällaista romahdusta voi verrata ensimmäisen ja toisen maailmansodan taloudellisiin vaikutuksiin. Sodat loppuvat ja sitten alkaa jälleenrakennus. Valloilleen päässyt ilmastonmuutos ei välttämättä pysähdy.

Rohkaiseva puoli Sternin sanomassa on se, että ilmastonmuutoksen hillitseminen on vielä mahdollista eikä edes tolkuttoman kallista. Päästöjä vähentävien investointien vuotuinen hinta olisi prosentin verran kansantuotteesta. Tämä on sangen vähän verrattuna siihen, mitä toimettomuus maksaisi. Sitä paitsi investoinnit uuteen fiksumpaan ja puhtaampaan tekniikkaan luovat myös valtavan määrän bisnestä ja työpaikkoja.

”Ilmastonsuojelu on tosi hyvä kauppa”, Stern tiivisti.

Tähän asti valtaosa suuryritysten johtajista, pääministereistä ja valtiovarainministereistä on lähinnä haukotellut ilmaston tutkijoiden varoituksille. Mutta monet heistä ovat havahtuneet, kun arvostettu taloustieteilijä käänsi nämä varoitukset rahan kielelle.

Myös Yhdysvalloissa ajattelu näyttää olevan muuttumassa, onneksi. Kalifornia on säätänyt lain hiilidioksidipäästöjen vähentämisestä. Joukko koillisia osavaltioita on aloittamassa hiilidioksidin päästökauppaa. Parisataa kaupunkia – joista useimmissa on republikaanipormestari – on päättänyt vähentää päästöjään 7 % eli saman verran kuin USA Kiotossa lupasi. USA:n entisen varapresidentin Al Goren filmi ”Epämiellyttävä totuus” on avannut monien silmät. Muuttuva kansalaismielipide heijastui myös äskeisissä kongressivaaleissa, jotka olivat selkeä epäluottamuslause presidentti Bushille.

Ikävä kyllä tämä havahtuminen ei näytä heijastuvan siihen, miten hallitukset neuvottelevat Nairobissa. Useimpien hallitusten päähuoli näyttää edelleen olevan, ettei oma maa vain joudu tekemään piiruakaan enemmän kuin joku toinen. Täällä on asetettu työryhmiä joista toisilla on aikataulu, toisilla ei. Varsinaisia päätöksiä siitä, miten ilmastoa muuttavia päästöjä vähennetään Kioton jälkeen eli vuoden 2012 jälkeen, vain lykätään. Sitä on tehty jo monta vuotta.

Nicholas Sternin varoitusta siitä, että ilmastonsuojelussa kaikkein kalleimmaksi käy viivyttely, ei ole kunnolla ymmärretty.

Avainsanat: ilmastoneuvottelut, ilmastonmuutos, ilmastopolitiikka